Luinpas äsken ajatuksia herättävän artikkelin ”Mihin syömisestä hävisi ilo?” 
Artikkeli käsittelee nykypäiväisiä ruokarajoituksia ja -valioita. ”Moni julistaa ensiksi, mitä ei voi syödä” lukee otsikon alla. Kritiikkiä saavat ruuasta suuren numeron tekevät niin laihduttajat kuin herkuttelevat hifistelijätkin.

Artikkelin myötä aloin ajattelemaan omaa käytöstäni ruokavalioni suhteen. Teenkö siitä ison numeron? Onko epäkohteliasta kieltäytyä herkuista? Onko väärin pyytää annos ilman riisiä? Miltä valintani ja päätökseni kuulostavat ja näyttävät muista? Olenko epäkohtelias? Ravintolan inhokki asiakas?

Ruokavalioremontin myötä olen alkanut automattisesti miettimään mitä syön. Miettiessäni viimeisiä kertoja ravintoloissa, olen harvemmin syönyt juuri senlaisen annoksen kuin kuvailussa lukee. Miksi? Ulkona syöminen ei itselleni tarkoita ruokavaliosta poikkeamista vaan tavoittelen silloinkin tasapainoista ateriaa. Siksi ravintolassa ranskalaiset vaihtuvat useimmiten salaattiin tai herkkuhetkinä bataattiranskalaisiin. Extra-vihannekset tai salaatti kuuluvat myös usein pyyntönä suustani. Ceasar-salaatti ilman kastiketta on yksi vakiotilauksistani. ”Oletko varma? Sehän jää todella kuivaksi” kuuluu usein tarjoilijan ihmettelevä kommentti. Vaikka voisinkin ihan hyvin syödä salaatin kastikkeineen, en pidä siitä kuinka paljon useimmissa ravintoloissa sitä käytetään – salaatti lilluu, yök. Onko se silloin ruokarajoitus vai pelkästään valinta?

”Eräässä ravintolassa tarjoilija toi naisseurueelle ruokalistan ja sanoi ottavansa ensin juomatilaukset, sitten ruokarajoitukset ja vasta sitten ruokatilaukset. Eräs tarjoilija taas yksinkertaisesti poistui paikalta kun rajoitusvehtaus alkoi ja totesi tulevansa hetken kuluttua uudestaan.” 

Tässä ei varmastikkaan tarkoiteta allergioita vaan mieltymyksiä ja muuten vain-rajoituksia. En näe itseäni tuossa lainauksessa ja toivonkin etten ravintolassa siltä vaikuta. En itse ymmärrä rajoituslistauksen antamista tarjoilijalle. Ei hän varmastikkaan halua kuulla mitä et voi syödä vaan minkä ruokalajin otat ja mitä siihen vaihdat, jos vaihdat. Itse teen tilauksen vasta kun tiedän mitä syön ja mitä muutan. Onkohan lukijoina tarjoilijoita tai muita ravintola-ammattilaisia? Olisi kiva kuulla kokemuksia tästä! :)

Miten sitten muualla kuin ravintoloissa?
Viimeisen kuuden viikon aika oma ruokavalioni on ollut tiukkaa, olen syönyt enemmän muovikipoista kuin lautasilta! :) On ollut illanistujaisia ja synttäreitä, leffakäyntejä ja messuja – yksikään ruokailu ei ole jäänyt välistä tai joutunut syömään muuta mitä ohjeissa lukee. (Oikeastaan kerran! Nimittäin ne synttärit.. Oma lohi oli mukana ja salaattia mitattiin oikea määrä, mutta mini-karjalanpiirakka sai toimia riisin sijaisena.. Sitäkin kuitenkin oikea määrä!) 
Nuo eväsrasiat ovat tosiaan kulkeneet mukanani minne sitten olen mennytkin. Ruokaa on syöty kylmänä ruuhka-junassa sekä Messukeskuksen penkeillä. En silti ole hakenut sillä huomiota. Toki moni tuntematon on tuijottanut ja antanut omituisia katseita nähdessään, mutta se onkin asia erikseen.

En odota, että kyläillessämme tuttavilla jokainen heistä valmistaisi minulle oman aterian. Jos haluan noudattaa tarkkaa ruokavaliota, tuon ruuat itse. Tietysti ilmoitan siitä etukäteen, jotta asia on kaikille selvä. Ei siitä sen isompaa numeroa tarvitse tehdä. Välillä syömiseni herättää kysymyksiä, mutta utelias saakin olla.
Välillä tosin tuntuu vaikealta kieltäytyä osasta tarjoiluista, koska en halua loukata ketään, mutta en muuttaisi päätöksiäni muiden takia. Artikkelissa perään kuulutettu ruuan ilo katoaisi ainakin itseltäni jos söisin sellaista ruokaa mitä en halua. Vai mitä mieltä olette?

Olen kyllä samaa mieltä kirjoittajan kanssa sesonkilaihduttajien huomionhakuisuudesta. ”Toinen juttu ovat sosiaaliset sesonkilaihduttajat, joille laihduttaminen on kevyt harrastus ja kestopuheenaihe. Tällainen laihduttaja tietää ruoka-aineiden kalorimäärät ja tekee ruokailusta shown. Hän muistaa sanoa viimeistään jälkiruuan kohdalla: ”ei minun oikeastaan pitäisi, kun minä laihdutan, mutta kun tämä on niin hyvää.” Kontrolli tosin unohtuu kokonaan kolmannen viinilasin jälkeen.”
Tällaiset ihmiset rasittavat ainakin itseäni. Olen sen aikaisemminkin tainnut täällä mainita. En pysty ymmärtämään ihmisiä, jotka hyppivät vuodesta toiseen uusien dieettien perässä ja todellakin muistavat aina kailottaa uutta kokeilua muille. Pakko on kyllä myöntää, että elämäntapamuutoksen alkuvaiheessa olin itse todella innoissani ja onnellinen muuttuvasta ruokavaliostani. Taisinkin silloin kertoa siitä useaan otteeseen usealle ihmiselle. Sekin tosin eroaa vatvomisesta sillä, että tein pysyvän muutoksen enkä muutaman viikon mittaista kokeilua.

Artikkeli loppuu kappaleeseen ”Tuntuu, että meiltä hyvinvoivilta ihmisiltä katoaa välillä tolkku – tai ainakin mittakaava. Koska ruuan olemassaolo ei ole ongelma, ruuasta itsestään tehdään sellainen. Ruokapuritanismi hukkaa ruoan ilot ja samalla osan elämisen iloa.” 

Ajatukset tuntuvat hieman sekavilta ainakin omassa päässäni. Mitä mieltä olette?
Tehdäänkö ruuasta ongelmaa? Onko teillä kokemuksia tilanteista? Miten itse ilmaisette omat ruokailutottumukset?


xxo,
Janina