Sain muutama viikko sitten toiveen kertoa enemmän tähtäämistäni Fitnessmalli-kilpailuista. Sen konsepti ei ole kaikille yhtä tuttu, eikä välttämättä tiedetä kuinka se eroaa esimerkiksi bikini fitness -kisoista.

Fitnessmalli-kilpailut järjestettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 2010, jolloin hakijamäärä oli pieni – ymmärrykseni mukaan vain muutamia kymmeniä. Tuon kilpailun voitti tänäkin päivänä kilpailun juontajana ja tuomarina toimiva Janni Hussi. Siitä vuodesta eteenpäin on hakijamäärä kasvanut räjähdysmäisesti ja tänäkin vuonna hakijoita on varmasti reippaasti enemmän.

Janni Hussi

”Jos olet sporttinen, rakastat liikuntaa ja terveelliset elämäntavat ovat osa sinua, on tämä kilpailu sinua varten!”

Kilpailussa etsitään siis nuorta naista, joka omaa tasapainoiset elämäntavat sekä positiivisen asenteen.

Miten kilpailu eroaa fitness-kilpailuista?
Fitnessmalli- ja fitness-kilpailujen ero on suuri. Fitness-kilpailuitakin löytyy useaa erilaista, niissä yhteistä on kuitenkin tulosten perustuminen ainoastaan fysiikkaan. (Tästäkin poikkeuksen tekee fitness, jossa myös vapaaohjelmalla on oma painonsa lopputuloksissa..) En kuitenkaan tässä postauksessa lähde erittelemään näitä lajeja.

Tämän vuoden Fitnessmalli-kilpailun hakuaika on 15.2-30.4. Satojen hakijoiden seasta tuomaristo valitsee noin 30 tyttöä casting-tilaisuuteen, jossa on haastatteluja, bikinivertailua sekä kuvaukset. Tuomaristo seuraa työntekoa, asennetta sekä ulkonäköä koko päivän ajan. Tämän päivän perusteella valitaan 10 finalistia, jotka treenaavat kesän läpi syyskuun ensimmäisenä päivänä pidettävään finaaliin.

Fitnessmalli-kilpailuissa on neljä osa-aluetta, joiden mukaan kilpailijoita arvostellaan. Jokainen osa-alue kattaa 25% arvioinnista, joten pelkkä ulkonäkö ei tässä kilpailussa riitä. Nuo arvosteltavat osa-alueet ovat seuraavanlaiset:

1. Ulkonäkö ja rakenne
”Kilpailijan lihaksiston tulee olla naisellinen sekä rakenteeltaan kevyt. Fitnessmallin tulee olla lihaksistoltaan esimerkiksi body fitness- tai fitnesskilpailijaan verrattuna kevyempi. On kuitenkin suotavaa, että vatsalihakset piirtyvät kauniisti esiin, sekä olkapäät ovat lihaksistoltaan kauniin pyöreät. Käsivarsien rakenne sekä lihaksisto tulee olla kiinteä ja selkeälinjainen. Ylä- ja alavartalon tulee olla tasapainossa, siten että lantio on kapeampi kuin hartialinja. Alavartalon tulee olla kauttaaltaan kiinteä. Alavartaloon kaarevaa muotoa ja linjaa antavat kevyesti treenatut lihakset.”

Vaikka kilpailussa haetaan kevyttä rakennetta ja nätisti piirtyviä lihaksia, se ei tarkoita etteikö niitä saisi olla reippaasti. Tähän päivään mennessä kilpailuissa ei ole ollut liian lihaksikasta mimmiä mukana tai hakemassa, joten treenata saa ja kovaa!



2. Esiintyminen
”Erilaiset julkiset esiintymiset ja näytökset kuuluvat olennaisena osana mallin tehtäviin. Fitnessmallikisan finalistit esiintyvät Fitness Expossa järjestettävässä Fitnessmalli-showssa. Tämän shown perusteella tuomariston jäsenet arvostelevat Fitnessmallien esiintymistä. Esiintymisessä arvostetaan seuraavia seikkoja: urheilullinen ryhdikkyys, persoonallisuus ja sporttinen olemus. Kilpailijan tulee kantaa ja esitellä päällään pitämiä vaatteita ja asusteita mallikkaasti, liikkua ja esiintyä yleisölle luonnollisen naisellisesti. Kilpailijasta tulee välittyä positiivisuus ja liikunnallinen elämänasenne.”

Tanssija-taustaa ei tarvitse olla, perus rytmitajulla pääsee jo pitkälle. Esiintymisen pitää olla luontevaa, sillä kilpailija tulee olemaan paljon esillä. Promotehtäviä on esimerkiksi Fast:n tuotteiden kanssa heidän pisteellään tai esimerkiksi kauppakeskuksissa, joten kilpailijan pitää myös olla sosiaalinen. 


3. Kuvauksellisuus
”Fitnessmallikisan aikana kilpailun finalisteille järjestetään kaksi kuvauspäivää, joiden tehtävänä on selvittää miten kilpailija selviytyy malleille tyypillisistä still-kuvauksista. Kuvausten teemoina ovat tuote- sekä lehtikuvaukset. Tuomaristo arvioi kuvia teemoittain. Tuotekuvissa arvioidaan erityisesti mallin ilmeikkyyttä, sekä sitä, miten malli tuo esiin kuvissa esiintyvän tuotteen. Lehtikuvissa tarkastellaan mallin yleisilmettä ja kehon hallintaa. Myös kuvaaja antaa oman palautteensa mallin toiminnasta kuvauspaikalla.”

Kilpailijan ei tarvitse olla malli syntyessään, mutta liikkuvuutta ja luovuutta täytyy jonkin verran olla juuri kuvauksiakin varten. Mistä suunnasta oma vartalo näyttää parhaimmalta ja kuinka sitä käyttää? Tämä taitaa olla itselleni se suurin kompastuskivi, sillä olen aikaisemmin viihtynyt enemmän kameran takana kuin sen edessä. Toisaalta, tähänkin on paljon vaikuttanut oman kropan häpeäminen. Olen jo hieman harjoitellut peilin ja Mikon edesssä, saa nähdä miten käy. 


4. Edustavuus

”Fitnessmallikilpailun finalistit saavat tuomaristolta kolme erilaista edustustehtävää, jotka vaikuttavat mallin edustavuuspisteisiin. Ensimmäinen tehtävä on toimiminen sosiaalisessa mediassa. Sosiaalisen median merkitys markkinoinnissa korostuu jatkuvasti. Tämän tehtävän avulla tuomaristolle selviää mallin terveellisiin elämäntapoihin liittyvät asiat sekä mallin kyky tuoda itsestään positiivia puolia esiin.
Toisena edustavuuden mittarina toimii mallin yleinen toiminta kilpailun aikana. Malleilta odotetaan sovituissa aikatauluissa pitäytymistä sekä sujuvaa kommunikaatiota asiakkaiden kanssa.
Kolmantena edustustehtävänä tuomaristo arvioi mallin toimintaa tuotepromootiossa. Erilaiset tuotelanseeraukset ja promootiotehtävät ovat tämän päivän malleille ensisijaisen tärkeitä. Myös Fitnessmallin tulee suoriutua näistä tehtävistä moitteettomasti.”

Tätä osa-aluetta sivuutinkin jo esiintymis-kohdassa. Promootiot ovat yllämainitulla tavalla isossa osassa ja juuri asiakkaiden kanssa kommunikointi. Kilpailijalla tulee olla langat hyvin käsissä, sillä voiton myötä työt ovat eniten itsestä ja omasta panoksesta kiinni. Kukaan ei tule ovelle kolkuttelemaan töiden kanssa vaan itseään pitää osata ja kyetä edustamaan tavalla joka saa kiinnostumaan. 


Arviointi:
Ulkonäkö ja rakenne- (25 % kokonaispisteistä) sekä esiintymispisteet (25 % kokonaispisteistä) antaa kilpailun tuomaristo Fitness Expossa Fitnessmallishown sekä haastattelujen perusteella.
Kuvauksellisuus pisteet (25 % kokonaispisteistä) antaa kilpailun päätuomari.
Edustavuus pisteet: 25 % kokonaispisteistä.

Kaikki kursivoidut tekstit ovat suoraan lainattuja fitnessmalli-kilpailuiden nettisivuilta.


Milloin tuloksista kuulee?
Toukokuun lopussa järjestetään casting-tilaisuus, jonne mukaan pääsee noin 30 mimmiä. 
Finaali käydään Nordic Fitness Expossa 1.9. 

Mistä kiinnostus kisoja kohtaan lähti? Miten päätös mukaan lähdöstä syntyi?
Kuten olen monesti maininnut, rakkaus treenausta kohtaan tuli elämääni Mikon mukana. Kesästä 2010 olen imenyt itseeni tietoa ja käynyt fitnekseen liittyvissä tapahtumissa. Syksyllä 2011 lähdimme iloisin mielin kohti Finlandia-taloa, jossa järjestettiin sen vuotiset FitnessExpot. Noilla messuilla muistan seisseeni eturivissä katsomassa Fitnessmalli-kilpailijoiden show:ta sekä finaalia. Tunsin jo silloin halua a) näyttää samalta b) hymyillä yhtä leveästi ja ylpeänä tekemästäni työstä kuin tuon vuoden voittaja Iida-Eveliina.

Iida-Eveliina Rantalainen

Alintajuntaisesti mukaan lähteminen tapahtui jo tuolloin, en vain uskaltanut uskoa itseeni tai edes toivoa joskus pääseväni samanlaiseen kuntoon. Alkuvuodesta 2012 – 1,5 kuukauden ylikunnosta palautumisen jälkeen – treenaamisesta tuli oikeasti nautinnollista ja löysin sen oikean palon tekemiseen. Silloin usko omiin mahdollisuuksiin alkoi kehittymään ja toukokuun alussa loppuva Fitnessmalli 2012 -kisan haku oli tavoitteenani. Jouduin kuitenkin hautaamaan tuon haun tulevan polvileikkauksen takia, harmitti. Harmitti paljon. Onneksi on ystäviä, jotka tukevat ja järjestävät ajatukset kun itse on hieman sekaisin. Vielä sairaslomalla ollessa olin hieman epävarma mukaan lähdöstä, koska pelkäsin polveni ja treenikuntoni puolesta. Ymmärsin kuitenkin saaneeni korvaamattoman tiimin ympärilleni: ortopedi, fyssari, perhe, ystävät sekä läheisten liikunta-alan koulutukset.

Polvileikkaus ei ole tekosyy jättää unelmaa saavuttamatta, se on vain hidaste. Kovaa työtä on tehty liikeratojen ja voiman eteen, kovempaa työtä tullaan tekemään! Henkinen kantti on kasvanut mukana ja suurimmaksi osaksi olen luottavaisin mielin menossa läpi jokaisen harmaan kiven.

Olen valmistautunut tulevaan todella paljon ja vaikka tekemistä sekä opettelua vielä on sitäkin enemmän, olen innoissani. Onnellinen. Vaikka en koskaan pääsisi finaaliin, olen yrittänyt ja tehnyt parhaani. En jättänyt jossittelulle sijaa. Ainakin tulen olemaan tiukassa kesäkunnossa! :)

Aamutreenin jälkeen on sanoinkuvaamatonta saada tällaisia viestejä! :)

Toivottavasti tämä vastaili kysymyksiinne. :) Jos jotain jäi epäselväksi tai muuten kaihertamaan mieltä, kysykää ihmeessä! 

xxo,
Janina

Janina Pohja avatar

Published by

7 vastausta artikkeliin “Mikä Fitnessmalli-kilpailu?”

  1. Anonymous avatar
    Anonymous

    Mä en MISSÄÄN NIMESSÄ kyseenalaista tai halua vähätellä mitään sun unelmia ja saavutuksia, mietin vaan et mikä on sun ajatus tästä. Mä oon usein miettiny etenkin nyt hurjan ”fitnessbuumin” päästyä kunnolla käyntiin, et mikä näitä massoja viettelee, onks se tosiaan se tunne, että on treenannu ja dieetannu ja sit kun ollaan valmis, niin saadaan hyväksyntää tuomareilta, yleisöltä ja sosiaalisesta mediasta. Jos asia on näin, niin eiks siinä ole tiettyjä säälittävyyden piirteitä? Tai siis kuten sanottu, en vähättele etenkään kun oon iteki fitneksestä kiinnostunut mut mietin vaan että mitkä mahtaa sun ajatukset asiasta olla nyt kun otat osaa fitnessmallikisoihin.

    Tykkää

    1. Janina avatar

      Moikka!Olen itse oikeastaan miettinyt tuota jonkin verran. Uskon, että sosiaalisella medialla on paljon tekemistä asian kanssa. Naisten ”ihanne vartalo” on muokkaantumassa enemmän urheilumallin kuin muotimallin mittoihin, lihaksia halutaan sopivassa määrin. Tätä kautta myös kilpailut ovat tulleet tietoisuuteen suuremmille piireille. Itse haluaisin ajatella oman kilpailutavoitteeni ennemmin haasteena itselleni kuin hyväksynnän hakemisena. Toki haluaisin kuulla tuomareilta suurinpiirtein ”tyttö sä oot tikissä/hyvää duunia on tehty”-kommentteja, mutta sitä varmasti haluaa kuka vain tavoitteellinen treenaaja – palautetta omasta panostuksesta. Jos niitä ei tule, saan luultavammin kritiikkiä mitä parantaa ja se kehittää itseäni. Kaikilla kilpailijoilla on toki omat lähtökohtansa ja jokainen hakee kilpailuista eri asioita. Oma näkemykseni kuitenkin on, että kilpailijan täytyy olla sinut itsensä kanssa lavalle noustessaan ja pystyä ottamaan myös negatiivinen palaute vastaan sillä sitä tulee yhtälailla kuin positiivista. Uskon (ja toivon), ettei lavalle nouse kovinkaan moni hakemaan hyväksyntää vaan näyttämään työnsä tulosta.Toisaalta, minusta fitness-maailma on samalla hieman kiero. Vaikka pääpainona on terveellisyys ja positiivinen asenne, löytyy taustalta todella kova bisnes. Olen itse vielä vasta alkamassa tällä tiellä, joten mielipiteet ovat vasta kehittymässä sitä mukaan mitä oppii, näkee, kokee ja ymmärtää. Tänään ajattelen näin, mutta mikä on laita puolen vuoden päästä? Toivottavasti tämä avasi jotenkin. :)

      Tykkää

    2. Anonymous avatar
      Anonymous

      Kiitos vastauksesta, toivottavasti kirjoittelet myös näistä ajatuksista tavoitteiden edistyessä ja matkan jatkuessa. Tsemiä kovasti!

      Tykkää

  2. Anonymous avatar
    Anonymous

    Moikka, olin viime vuonna katsomassa fitnessmallifinaalia ja täytyy sanoa, että huikeita oli suurin osa tytöistä. Lihasta saa olla muttei liikaa. Rytmi pitää olla hallussa. Ja juu, kaunis totta kai, mutta pelkkä kauneus ei tässä kisassa vie eteenpäin. Pitää olla ns. päänkopassa jotain muuta kuin tyhjää… Mun mielestä ”kokonaispaketti pitää olla kasassa”. Jonkun verran olen seurannut viime vuoden voittaja Emmi Lehtomaan matkaa ja siinä sivussa myös muutamien muiden kisaajienkin. Täytyy sanoa, että oikea voitti ja kaikesta huokuu, että voittja ei liihoittele pilvissä vaan jalat osuu joka askeleella tiukasti maahan.

    Tykkää

    1. Anonymous avatar
      Anonymous

      Niin, ja jäi vielä kirjoittamatta, että tsemppiä kovasti matkallesi. Pidä pää kylmänä, ole oma itsesi ja luota itseesi.

      Tykkää

    2. Janina avatar

      Moi!Juurikin noin, maalaisjärki, hyvät arvot ja elämäntavat ovat erittäin tärkeitä, sillä kisan voittaja tulee olemaan esillä paljon ja varmasti monen nuoremman ellei vanhemmankin esikuvana. Seuraan tiiviisti Emmin menoa ja olet erittäin oikeassa tuossakin. Hänellä on tiukasti jalat maassa ja se huokuu käytöksessä sekä kaikessa tekemisessä. :)Jos finaaliin pääsee, valmistautuminen kestää kuitenkin monta kuukautta ja on varmasti rankka. Olisi vielä rankempaa jos yrittäisi pitää kulissia yllä, joten omana itsenä mennään aivan varmasti! :) Kiitos tsempeistä! :)

      Tykkää

  3. Anonymous avatar
    Anonymous

    Arvostan tavoitteellisuuttasi ja sinnikkyyttä! Kysyisin millaista haluaisit elämän olevan tuon kisan jälkeen? Olisi kiva kuulla ajatuksiasi myöhemmästäkin tulevaisuudesta. Kiitos hyvästä blogista, on ilo lukea postauksiasi! T. maija

    Tykkää

Jätä kommentti