Hengitys tihenee, sydän pamppaillen pingon mäkeä ylös – kovempaa ja kovempaa. Mäki jyrkkenee mitä ylemmäs pääsen. Sora-alusta pettää alta. Mäen päällä metsän läpi kajastava auringon valo luo uskoa jalkoihin. Kyllä mä vielä jaksan!

Mäkitreeni, jonka aikana taisin kirota enemmän kuin pieni kääpiökylä. Mäen yläpäässä paistanut aurinko oli minun tavoitteeni jokaisella vedolla. (Myös paarmat ja hyttyset toimivat hyvänä kirittäjinä!) Treenin jälkeen pitkin mökkitietä hölkätessä oli kaksi asiaa mielessä: kuinka onnellinen olen, että voin hypätä vaatteet päällä suoraan järveen ja hymyillä vielä leveämmin & vitsit mua odottaa palkkari sekä banaani! Banaanit lisättiin treenieni ympärille vasta viime viikolla, joten ette varmaan ihmettele että olisin valmis treenaamaan vaikka joka päivä niiden tähden! Heh.

Olemme viettäneet viimeisten viikkojen aikana paljon aikaa mökillä. Järven rannassa on ollut helppo keskittyä olennaiseen ja rauhoittua. Minun tarvitsee ottaa irtiottoja arjesta, jotta vapaapäivät tuntuvat pidemmiltä ja, jotenkin, enemmän vapailta. Kaksikin yötä pois omasta arjesta riittävät. Kroppa sekä pääkoppa saavat lepoa. Päässä ei pyöri rästiin jääneet kotityöt, tulevat työvuorot tai juuri mikään muu kuin elämän onnellisuus.

Mökkilaiffi on ollut itselleni aina tärkeää ja huomaan sen korostuvan vuosi vuodelta. Se on minun pakopaikkani. Paikka, jossa olen viettänyt kesät vain isovanhempieni kanssa. Nauraen ja itkien. Ukkosmyrskyn iskiessä tuppasin juoksemaan autoon pelaamaan monopolia. Vanhetessa tavat muuttuvat, tänä vuonna olen alkanut löytämään oman rytmini ja tapani myös metsän siimeksessä. Pystynkö syömään ruokavalion mukaan? Pääsenkö treenaamaan, missähän on lähin kuntosali? Onko keittiövaakaa? Nämä ovat asioita, joita olen aikaisemmin pohtinut. Kaksi kyllää – yksi ei. Keittiövaaka jää mökille lähtiessä kotiin levolle. Luotan siihen, että pystyn kyllä arvioimaan ruokamääräni niin ettei mökillä olo kaada kehitystäni. Valmentajani tapaamisen jälkeen olen ollut pisteen tarkka syömisistäni, niin kotona kuin mökilläkin. Oli sähköä tai ei. Peruna on peruna niin Stadissa kuin keski-Suomessakin.

Nukkumaan mentäessä ei kuulu mitään, mökki sekä luonto ovat täysin hiljaa. Tässä vaiheessa minuun iskee yleensä ajatustenmyrsky. Pitääkin muistaa tehdä se! Muista ostaa tuo! Mitähän mä halusin blogiin kirjoittaa? Onkohan avaruusolioilla hyvä olla? Onkohan niitä edes olemassa? Ei, mutta minun pitäisi valmistautua taistoon opintopisteistäni sillä opettaja on hävittänyt kevään kurssin kokeeni enkä ole saanut siitä numeroa! Paljonkohan me tarvitaan perunaa? Todellinen myrsky! Mökillä kaikki on kuitenkin toisin, kotona nukutut viiden tunnin unet vaihtuvat levollisiin kymmenen tunnin kauneusuniin. Mökkiyöt tekevät minusta onnellisen ja rauhallisen. Aamupalan jälkeen on ihanaa istua terassille ratkomaan ristikoita. Radio Nova rätisee hiljaisena taustalla ja läheiset ihmiset nauravat vieressä – Suomen kesässä on taikaa.

xxo,
Janina