Tyttö on selkä kameraan päin. Hän on polvillaan lattialla. Yläosattomissa, ainoastaan alushousut jalassaan. Tuplahaukat, selän notkistus. ”Kuusi viikkoa dieettiä takana.” Kertooko kuva dieettikuulumisia vai kerjääkö se tykkäyksiä ja kommentteja. 

Ymmärrän fitness-lajeihin tähtäävän kehityskuvat, jotka jakamalla muiden nähtäväksi voivat parhaimmillaan luoda uskoa ja antaa motivaatiota niiden katsojille. Kuvissa pitää kuitenkin olla hyvän maun rajat. Päällä on vähintäänkin urheiluliivit sekä alushousut. Niissä ei poseerata viekottelevasti lampaantaljan päällä vaan seistään normaalisti tai poseerataan anatomisissa asennoissa.

Kuuluvatko tälläiset show off -kuvat nykypäivään? En sano, etteikö suurin osa kuvissa olevista naisista olisi hyvännäköisiä ja kauniita, mutta kuvat silti puistattavat itseäni. On huolestuttavaa kuinka nopeasti tälläisten kuvien eetteriin lataaminen on kasvattanut suosiotaan. Huolestuttavaa siksi, että moni nuori tyttö seuraa meitä vanhempia – ottaen mallia, hakien omaa tietään. Enkä haluaisi kenenkään tien johtavan tuollaisten kuvien ottoon ja someen jakamiseen.

DSC_1102

Huolestun varmasti enempi myös siksi, että en halua oman pikkusiskoni lähtevän kuvioihin mukaan. Hän on vasta 11-vuotias, eikä pysty tekemään päätöksiä samalla tavalla kuin aikuinen. Enkä usko, että ne Instagramiin kiintyneet 16-vuotiaat tytöt pystyvät myöskään. Heille tärkeintä on saada enemmän tuplaklikkauksia kuin kaverilla ja kun he huomaavat, että tälläisillä kuvilla niitä saa – padam. Ei yllätä varmasti ketään, että sieltä tulee samantapaisia kuvia. Jokainen täysi-ikäinen päättää itse omista tekemisistään, mutta pystyykö vasta 18-vuotta täyttänyt tyttö tekemään täysin itsenäisiä päätöksiä vai vaikuttaako ympäristö ehkä alitajuntaisesti, ohjaten häntä tekemään jotain mitä luultavasti tulee myöhemmin katumaan?

Nuoret eivät olet ainoita, jotka himoavat suurempia tykkäys-lukuja. Mikä tarve aikuisella ihmisellä on ladata stringien ”peittämä” takamus kaikkien nähtäville? Huomionhaku? Huono itsetunto? (Edit. Itsetunto ei omatunto) Yksi nainen kommentoi lataavansa tälläisiä kuvia Instagramiin itseään varten. Sitä en ymmärrä, sillä ne itsensä esittely kuvat pystyisi helposti pitämään tallessa vaikka tietokoneen muistilla – ilman että ne hyppäävät viattomien silmille. Oman vartalonsa kanssa on suositeltavaa olla sinut, siitä saa myös olla ylpeä. Itsekin kovan työn tehneenä otan itsestäni kuvia ja osa niistä päätyykin jakoon, mutta niissä aikaisemmin puhutuissa rajoissa.

Mitä mieltä te olette tästä ilmiöstä? Mikä johtaa ihmisen lataamaan näitä kuvia joka tuuttiin? 

xxo,
Janina

Janina Pohja avatar

Published by

38 vastausta artikkeliin “Pepun aikakausi”

  1. Clarissa avatar

    Asiaa. Tiedän tasan mistä kuvasta puhut kun sen eilen näin.. Katselin sitä hetken ja yleensä en ärsyynny sen suuntaisita kuvista mutta se meni jotenkin yli ja alko ärsyttämään. Tai sitten olen nähnyt niitä jo liikaa ettei enää jaksanut. Vika taisi olla asennosta ja peränsä esittelystä, dieetin edistymiskuvana en sitä milläänlailla pitänyt… Mielestäni saman kuvan olisi voinut postata (mieluummin) ihan housutkin jalassa, ois vähän tasapainottanut paidattomuutta…

    Tykkää

    1. Janina avatar

      Juurikin näin. Kuinka monin eri tavoin tuo sama onnistumisentunne dieetin hyvästä etenemisestä olisi voitu tehdä ja näyttää.

      Tykkää

  2. siiri avatar
    siiri

    Mietin ihan samaa eilen kun tuon kyseisen kuvan näin… Kaikilla on vapaus laittaa itsestään millaisia kuvia tahansa, minne tahansa mutta itse en koe että tuollaisilla kuvilla on kovinkaan paljon yhteistä sanan ”fitness” kanssa…

    Tykkää

    1. Janina avatar

      Näinpä. Fitness ei ole tekosyy alastomuudelle. Näitä alastomuuksia pystyy kutsumaan jo ihan toisilla nimillä.

      Tykkää

  3. piakaroliina avatar

    Mun on kyllä niin vaikeeta käsittää tätä meininkiä. Että pitää vähän väliä olla esittelemässä melkein alastomaa vartaloaan. Ei se ole mun mielestä normaalia.

    Toki tuloksistaan saa olla ylpeä, mutta tarkottaako se sitä, että esitellään itseään lähes alasti koko kansalle :P Ja onhan se hassua, että urheiluun kuuluu muka itsensä jatkuva esittely. Tai siis ymmärrän kyllä kehityskuvat, mutta toisaalta en tajua että tarviiko niissäkään olla suunnilleen takapuoli paljaana…

    Tykkää

    1. Janina avatar

      Ylemmissä kommenteissa puhuttiinkin juuri tästä, kuinka monta takapuolenpaljastus kuvaa esimerkiksi Nicole Wilkinsistä on hänen Instagramissaan?

      Tykkää

  4. Jenni avatar
    Jenni

    Niinpä! Ratsastajat ottavat luonnollisesti itsestään kuvia hevosten parissa, surffaajat rannalla ja aalloissa, hiihtäjät lumisissa maisemissa…fitness-pirkot pienissä stringeissä? Se on tietty jokaisen oma asia missä sensuuri menee, eikä mun mielestä tällä asialla ole mitään tekemistä rohkeuden kanssa. Ei me muutenkaan paineta eteenpäin nakuna tai alusvaatteissa, niin miksi se pitäisi tehdä somessa?

    Tykkää

    1. Janina avatar

      Hyviä vertauksia. :D
      Mun mielestäni on myös paljon ns coolimpaa olla laittamatta tälläisiä kuvia ympäri somea. Viimestään siinä vaiheessa kun rinnalle löytyy partneri, sen ymmärtää. En usko, että oma mies tykkäisi kovin hyvää kun pakarat vilkkuisi pitkin muiden miesten taustakuvia – tai mitä ikinä he keksivätkään tehdä kuvilla.

      Tykkää

  5. Kaisa Koivisto avatar

    Onneksi ei ole ollut Instagramia omassa teini-iässä. Järkyttävää ajatella miten paljon tämän tyyppiset vaikuttaa teini-ikäisten itseluottamukseen ja omaan kehonkuvaan.

    Ymmärrän kyllä tuon fitness kuvien jakamisen kehityksen seuraamisen mielessä, mutta missä menee se raja että kuvista tulee liian seksuaalisia?

    Tykkää

    1. Janina avatar

      Ollaan kyllä omalla tavallaan päästy hurjan helpolla lapsena – vaikka silloinkin oli ulkonäköpaineita jne, ne on vaan kärjistyneet vuosien myötä.

      Tykkää

  6. anni avatar
    anni

    täällä kans mietittiin samaa kun kuva pomppas silmiin :D

    Tykkää

    1. Janina avatar

      Oon tätä postausta suunnitellut jo pitkään, mutta tuon kuvan pomppaaminen news feedini oli jonkinlainen viimeinen ”nyt on kirjoitettava” -tikki.

      Tykkää

  7. Hikikinkku avatar

    Tein tästä itse juuri postauksen ja olen sitä mieltä, että seksikkäät kuvat todellakin voivat olla voimaannuttavia ja jokainen AIKUINEN ihminen saa päättää, miten kroppansa muille esittelee :) samaa mieltä siitä, ettei alaikäisillä ole valmiuksia kohdata paljastavien kuvien tuottamaa huomiota ja lieveilmiöitä.

    Eniten hämmentää, että kaikki tämä arvostelu kohdistuu naisiin vaikka miehistä vastaavia vähäpukeisia posetuksia huomionhakuun näkyy kutakuinkin saman verran fitness-harrastajien kesken (eli osa lataa, osa ei). Harmi vaan, että miesten kohdalla se nähdään maskuliinisuutena, naisten huonona itsetuntona.

    http://hikikinkku.fitfashion.fi

    Tykkää

    1. Janina avatar

      Toki, olen itsekin hakenut motivaatiota paljolti eri fitness-kilpailijoiden kuvista. Kaikki toisistaan erilaisia. Vuosia sitten esimerkiksi katsoin paljoltikin Jamie Easonin kuvia, joissa hänellä ei hirveästi vaatetta ole. Ei niissä kuvissakaan ole vikaa, eikä naisessa itsessäänkään. Mutta kuten itsekin sanoit, sen tapaiset kuvat ei ensisijaisesti kuulu junnujen silmille eikä ainakaan heidän laittamanaan. :)

      Olenko hölmö vai en, mutta en hirveästi seuraa mies fitness-harrastajia kuin ohimennen, joten en osaa ottaa samallalailla kantaa heidän kuviinsa. Oon kuitenkin samoilla linjoilla kanssas, monissa paljastuskuva-jutuissa ruoditaan juurikin naisten kuvia. Ehkä siinä olisikin sitten uutta aihetta? ;)

      Pitääkin käydä lukemassa sun postauksesi!

      Tykkää

  8. Hanna avatar
    Hanna

    Samaa miettinyt, sekä sitä tekiskö ite samoin jos olis mitä esitellä. Mun mielestä hyvä periaate naiselle yleisesti ottaen on se että ei lataa kuvaa jota ei haluais isänsä, veljensä tai pappansa näkevän. Tai lähettäiskö ”6 viikkoa dieettiä takana” – kuvan valmentajalle..yleinen puolustus tuntuu olevan että pepun esittely kuuluu lajiin. Montako vastaavaa löytyy Nicole Wilkinsiltä? Kauniisti sanottuna siis huomion hakua, rumemmin ilmaistuna huomioh***aamista..

    Tykkää

    1. Janina avatar

      Erittäin hyvä kommentti ja jokainen pointti! En voisi paremmin sanoa. :)

      Tykkää

  9. Outi Karita avatar
    Outi Karita

    Asiaa ja tuo alun kuvaus kiteytti tän jutun!
    Asiat voi tehdä monella tapaa ja tyylikkäästi, tietty jokaiselle tuo tyylikkyys on omanlaisensa ;)

    Tykkää

  10. iida avatar
    iida

    Word! Tosi monille fitness tuntuu olevan synonyymi muijien puolialastomille vilautteluille eri medioissa. Sitä ei tietenkään auta tommoisten vähän enemmän nimeä saaneiden lajin harrastajia käsittelevät lehtijutut ja instagramsivut. Muutenkin tuntuu, että naisten fitnessharrastukselle vähän naureskellaan, kun taas miesten vastaava toiminta on tosi jees.

    Tykkää

    1. Janina avatar

      Hyvä pointti. Varsinkin kun laji on Suomessa näinkin uusi. En itse haluaisi tulla tunnetuksi esimerkiksi juuri pakaroideni vilauttelusta vaan mm tekemisestä ja asenteesta. Mutta eri ihmisillä on selkästi erilaiset ajatusmaailmat ja arvot. Huh. Toivottavasti asia herättää ihmisiä ajattelemaan!

      Tykkää

  11. Petra avatar

    WORD! :) Oon paasannut samasta asiasta pari kertaa :D :D Ihmiset ei mieti enää ollenkaan, mitä ne nettiin laittaa. Huomasin tässä eräs päivä, että mun blogiin oli löydetty googlesta hakusanalla ”nuoren tytön stringipeppu”. Henkilö ei kyllä löytäny mun blogista etsimäänsä (ei nuorta tyttöä eikä stringipeppua), mutta HYI OLKOON.

    PS. Kukas se keikuu FF:n etusivulla ”paraatipaikalla”… ;)

    http://lungelady.blogspot.fi

    Tykkää

    1. Janina avatar

      Ai kamala mikä hakusana! Tätä juuri meinaan, ne nuoret ei varmastikaan ymmärrä että oma isä saattaa nähdä ne kuvat. Tai vanhat pervot miehet. Tai kuka tahansa. Internet on rajaton.

      Oho! En huomannutkaan ennenkuin sanoit, oon ollut liikkeellä koko päivän! :D Haha, onnistuminen! ;)

      Tykkää

  12. Lilja avatar
    Lilja

    JEE HYVÄ JANINA! PELKKÄÄ VOITTOO! Ja word, agreed :D

    Tykkää

  13. Maija avatar
    Maija

    Hyvä, että tästäkin joku uskaltaa ja haluaa puhua! Oon miettinyt sitä että pitääkö kaikki muut tätä touhua ihan normaalina, mutta onneksi ei pidä! Hienoa, ettei kaikkien pää ole vielä mennyt sekaisin huomion hakemisesta :) Sitä oon kans miettinyt että jos haluaa olla urheilija ja esitellä itseään urheilijana niin miksi sitten esittelee itseään ihan just samalla tavalla kun alusvaatemainoksissa? Miksei voi ottaa oikeasti tyylikkäitä sporttisia kuvia, vaatteet päällä?! :D Ärsyttää sekin että kohta ei enää kehtaa edes sanoa ihmisille harrastavansa mitään liikuntaa kun kaikille tulee ekana mieleen ne pepun esittely-kuvat!! :D

    Tykkää

    1. Janina avatar

      Voi ei, toivottavasti sellasta tilannetta ei tuu että aina leimataan pepun esittelijäksi! :D
      Mietin kirjoittaessani juuri esimerkiksi omaa ”idoliani” Nicole Wilkinsiä. Ei hänen Instagramissa keiku hänen paljaat pakaransa vaan useimmin hikinen, kaikkensa treeneissä antanut mimmi. Toki on hyvä erottaa ammattilaisten ns mallikuvaukset, joissa meininki on eri – mutta ne kuvat eivät istukaan tähän aiheeseen. :D

      Tykkää

  14. Hunaja avatar
    Hunaja

    Mun mielestä peppukuvat ovat ihan ok ja niitä on kiva katsella motivaation saamiseksi. Mikäli tyttö haluaa stringeissä pyöriä, niin ei kai kukaan voi ottaa siitä itteensä. Mistäs tämä teidän puheissa ollut kuva oikein löytyy?

    Tykkää

    1. Janina avatar

      En ole näitä kuvia kieltämässäkään, niillekin nimittäin varmasti löytyy omat katsojansa – liian usein ne vaan päätyvät alaikäisten silmille ja no, Instagramista varmasti voi käydä katsomasta mitä se saa aikaan. Mieltymyksiä on monia, mutta tälläisten asioiden ääneen sanominen selkeästi herättää ihmisiä puhumaan ja miettimään. Kuva löytyy Facebookista, fitness-motivaatio -sivuilta.

      Tykkää

  15. Elina avatar
    Elina

    Oon miettinyt ite tätä ihan samaa ja osuit kyllä naulan kantaan! Minusta on jotenkin hassua, että noiden ”alastokuvien” internetiin laittamista perustellaan joskus (aika useinkin…) sillä, että on todella tyytyväinen vartaloonsa ja sinut sen kanssa ja itsetunto on kohdillaan, mutta onko asia oikeasti näin? Minusta tuosta tulee ainakin täysin päinvastainen kuva, eli sellaisen kuvan lataaja vaikuttaa vähän epätoivoiselta ja pyrkii vaan saamaan ihailevia kommentteja vartalostaan – eli itsetunto ei taidakaan olla kohdillaan. En väitä että näin aina on, itsestäni touhu vaan vaikuttaa sellaiselta.

    Oikeat kehityskuvat ovat sitten eri asia. Ne pitäisi tehdä hyvällä maulla eikä juurikaan lähes kaiken paljastaen. Kyllä ne pakaralihakset tulee esille vaikka kuvissa olisikin trikoot jalassa. :)

    Tykkää

    1. Janina avatar

      Juurikin näin! Kehityskuvat ja paljastelukuvat ovat kaksi aivan eri asiaa. :)
      Toki jokainen kuva minkä muiden esille laittaa hakee jossain määrin huomiota, mutta sitäkin voi saada niin eri tavoin.

      Tykkää

  16. elisa avatar
    elisa

    Olen 18 vuotias, ja minua estää näiden kuvien lataamisessa vain se, etten kehtaa! :D Minä nyt en tietenkään ole mikään fitnesskisailija, joten eihän minulla edes ole mikään tarve pullistella kuvissa. Vaikka treenaan aktiivisesti, ja kehitystä tulee, en vain kehtaa. Pidän sitä itselleni nolona, jos jännitän kuvassa reisilihasta tai hauista, mutta en pidä sitä niin nolona jos joku muu tekee samoin. Okei, ehkä velipoikani sai minut järkiini, kun vähän piruili asialla. Mikä tarve on esitellä itseään?

    Tykkää

    1. Janina avatar

      On mukava kuulla, että oot miettinyt kaks kertaa ennen kuvien laittamista. Mielestäni on ihmiselle luonnollista haluta jakaa onnistumisensa muiden kanssa – eikä kaikkien tarvitse olla fitness-kisaajia jotta niin voisi tehdä! :) Mutta vaikka moni tänäpäivänä kuvia jakaa, ei kaikkien tarvitse sitä tehdä. Varsinkaan jos se ei tunnu omalta. :)
      Sisarukset on kultaakin kalliimpia, vaikka useammin kiusataankin on niistä hyötyäkin! Tsemppiä treeneihin!

      Tykkää

  17. Kats avatar
    Kats

    Mä taas en ymmärrä tätä moralisointia. Kuka on pätevä ”hyvän maun” rajat päättämään? Joidenkin mielestä jo nuo urheilushortsikuvat ovat kuitenkin jo ihan liian härskejä. Jos ulkonäkö on jollekin tärkein syy liikuntaan, kai ne edustavammat viekottelukuvat voivat olla parempi inspiraatio kuin karut anatomiset poset. Ja, kuten teksissäkin myönnettiin, onhan se kiva myös jakaa kuvia, joista on ylpeä, joten on ymmärrettävää, että nämä päätyvät instaan.

    En väitä, että puolialaston posettelu olisi urheilua, mutta ei kai kukaan sellaista luulekaan. Mutta on mahdollista että urheilijalla on muutakin kiinnostuksen kohteita kuin oma laji – vaikkapa kuvattavana oleminen.

    Ärsyttää myös tämä ihme itsetuntospekulointi. Ei se kuvien ottaminen tai ottamatta jättäminen kerro siitä kyllä yhtään mitään – ja, toisaalta, miksi olla yhtään kiinnostunut jonkun toisen itsetunnosta?

    Tykkää

    1. Janina avatar

      Tuo onkin hyvä kysymys, jokainenhan ne rajansa itse päättää. Hyviä pointteja on kommentissasi muutenkin. Postauksessa on omia ajatuksiani, minun mielipiteitäni eikä tavoitteenani ole laittaa niitä muiden suuhun. Pohdin ääneen asiaa, joka selkeästi herättää keskustelemaan.

      Tykkää

  18. Elina avatar
    Elina

    Itseä myös kauhistuttaa nuo paljastelukuvat sosiaalisessa mediassa. Ymmärrän fitness-kisaajien kehityskuvat ja kilpailukuvat, niissä ei ole mitään pahaa ja niistä huomaa että kuvat on otettu vertailun ja kehityksen kannalta. Mutta puolialastomana keikistelyt alusvaatteillaan ja täydessä meikissä on lähinnä säälittävää. Ja ei, en sano tätä kateudesta vaan sellainen käyttäytyminen on pakko saada juurensa huonosta itsetunnosta tai vastaavasta? Itse ainakin mietin, että mites kun nämä tyttelit varttuvat muutaman vuoden ja esim. ”somejulkisuus” on mennyt ohi ja pitäisi oikeita töitä saada. Siinä on sitten kiva punastella työhaastattelussa kun rupeaa miettimään että onkohan haastattelija joskus nähnyt nämä puolialastonkuvat..

    Tykkää

    1. Janina avatar

      Tuo onkin asia, jota harva nuori ymmärtää edes ajatella. Mikä reaktio tulisi esimerkiksi omien vanhempien nähdessä kuvat? Varmasti aiheuttaisi keskustelua kotona. Syitä kuvien lataamiseen on varmasti yhtä monta kuin on lataajiakin, mutta jotenkin (en tiedä miksi) itsetunto tuntuu olevan yksi yleisimmistä syistä..?

      Tykkää

  19. emma avatar
    emma

    En usko millään tavalla että itsensä takia näitä ladataan nettiin, koska silloinhan ne voisi jättää sinne oman koneen kansioon. Huomion hakua piste.

    Tykkää

Jätä kommentti