Kisadieettini ja -projektini oli pitkä, siten myös mieheni vastaukset. Ensimmäinen osa tarinasta sai hyökyaallollisen positiivista palautetta. Kiitos kaikille. Tästä pääset lukemaan tarinan ensimmäisen osan. Ja tässä tulisi sille jatkoa! Lisäkysymyksiä, kommentteja ja toiveita saa lähettää – sähköpostiin tai kommenttiboksiin!

——————————————————————————————————————————————

Miltä tuntui toisen itsekeskeisyys?

Se oli todella outoa. Ensimmäisenä pisti silmään ärsyttävä tarve toisten hyväksynnälle somessa. Samat kuvat piti ottaa useaan kertaan ja mikään ei ollut hyvä vaikka kuva oli täysin sama. Hehe. Ihmettelin, mistä tarve toisten hyväksynnälle ja huomiolle tulee, kun ei sitä aikasemmin ole näin tarvinnut. Todella tarkkaan verrataan muiden kroppia omaan, vaikka kukaan ei todellisuudessa tiedä miltä toinen näyttää ennen lavalle nousua. Pitäisi vaan pystyä keskittymään omaan kehitykseen, vertailemaan 1-2 viikon välein otettuja kuvia – sieltä tulee se hyvä fiilis ja motivaatiobuustit.

Toisaalta, itsekeskeisyys kuuluu kilpailijan luonteeseen. Janni kävi täyspäiväisesti töissä, treenasi kaksi kertaa päivässä – nämä plus matkat veivät automaattisesti Jannin päivästä noin 12 tuntia. Jannin oli pakko asettaa omat tarpeensa ja tavotteensa etusijalle. Esim. kavereiden synttärit ja illanistujaiset, joissa normaalisti voisi olla yömyöhäänkin ja jatkaa vähemmillä unilla seuraavaan päivään, jäivät.

Vaikuttiko Janinan ruokavalio omiin ruokailuihisi? Söitkö samanlailla vai herkuttelitko myös? Tuntuiko se “pettämiseltä”?

Aika vähän vaikka teimmekin Jannin kanssa yhteiset ruuat. Lisäilin omiin annoksiini sitten niitä “laittomia” mausteita kuten BBQ-kastiketta. Söimme myös yhdessä. Piti kuitenkin hieman pitää silmällä, ettei ruoka mystisesti katoa kun silmä välttää. Hehe. Esimerkiksi kun Jannin tankkauspäivältä oli jäänyt leipää jäljelle, mun oli parempi syödä se jo keittiössä tai viedä mukanani töihin, ettei jäänyt turhaan kiusaamaan.

En kuitenkaan kokenut, että olisi mitään suuria draamoja ollut ruokailuista. Janni ei tuntunut kärsivän suurista herkkuhimoista vaikka niin olisi saattanut olettaa.

Jouduitko kertomaan valkoisia valheita pitääksesi suhteen toimivana tai mielialat tasaisina?

En niinkään valkoisia valheita, vaan enemmänkin jouduin keskittämään Jannin focusta positiivisempiin asioihin ja luomaan uskoa tekemiseen jos tulosta ”ei syntynytkään”. Esimerkiksi niinä hetkinä kun peilissä näkyi Jannille ensimmäisenä vain negatiiviset puolet omasta kehosta. Kisadieetti ei ole taikatemppu, jossa asiat tapahtuvat sormia napsauttamalla. Koitin pitää tekemisen realistisena, mm. se ettei vatsalihakset pilkota, ei tarkoita etteikö homma etenisi.

Viimeinen viikko ei ollut Janinalle helppo. Miltä viimehetken step back tuntui sinusta?
(Voit lukea vaikeuksista tästä ja tästä)

Tuntui pahalta nähdä toinen tuossa kunnossa kun niin pitkältä oltiin tultu. Ollaan treenattu ja syöty täysin ohjeiden mukaan ja sit käy näin! Epäreilua! Mietin vaihtoehtoja mistä se johtuisi, onko treenattu ylikuntoon asti ja nyt Jannin kroppa käy ylikierroksilla keräten vain nestettä. Tässäkin tilanteessa mun piti vaan pysyä rauhallisena eikä itse alkaa hermoilemaan, koska todennäköisesti Jannille olisi tullut totaaliromahdus, jos itse olisin panikoitunut tilanteesta.

Kuunnellutin Jannille motivaatiopuheita, olin tukena, otin itkut ja kaiken epätoivon vastaan.

“We’re in hell right now, and we stay here get the shit kicked out of us, Or we fight our way back, we climb out of hell. One inch at a time!

Vasta kisoja edeltävänä torstaina (kolme päivää ennen kisoja) Janni alkoi hymyilemään, tilanteestasta taidettaisiin selvitä voittajina.

Kisapäivä, Janinan prinsessapäivä. Miten sinä koit kisapäivän, aikaisen aamu ja koko päivän odotuksen?

Aikanen aamu ja herätys sujuivat yllättävän helposti, olo oli tosi energinen ja keskittynyt vaikka herätys olikin super aikaisin, aamu neljältä. Tiesin, ymmärsin ja olin sisäistänyt päivän tärkeyden. Jokainen hetki, jokainen asia, ruoka, tavara, tehtävä oli listattu ja aikataulutettu. Niiden oli sujuttava.

Keskityin 100 % Jannin värin levitykseen, virheisiin ei ollut varaa. (ÄLÄ TÖPÖTÄ!) “Tämä menee vaikka päällä seisten, this is it!, tätä varten on tehty kaikki duuni!” Olimme jo edellisenä päivänä vuoranneet kylpyhuoneen vanhalla lakanalla ja levittäneet ensimmäisen kerroksen – homma oli siis jo hieman tuttua. Keskityin koko aamun Janniin ja hänen juttujensa hoitamiseen, että unohdin itse kokonaan syödä aamupalaa.

Värin kuivuttua ja moneen kertaan tarkastaneena kaikkien tavaroiden olevan mukana lähdettiin Jannin look-tiimin luokse. Meikin ja hiustenlaiton aikana päästin itseni syömään aamupalaan kun en siinä kuitenkaan voinut muutakaan tehdä.

Itse kisapaikalla odotus oli hermoja raastava, jonka jälkeen Janni tulikin melkein yllättäen lavalle, Kun Janni näkyi lavalla, huusin ja taputin niin paljon kun keuhoista lähti, jonka jälkeen huusin kuin 5-vuotias pikkutyttö ja sen jälkeen taas ääni palautui. Haha. Olin todella ylpeä siitä mitä on saavutettu yhdessä, vastoinkäymisistä huolimatta. “V*** siellä se mimmi on P***le lavalla!”

Kun eliminaatiosta ei päästy jatkoon, harmittelin asiaa muutaman sekunnin, jonka jälkeen vastasin Jannin viestiin “Ei haittaa!” Sydämillä koristettuna tietenkin. Se, että ei päästy jatkoon eliminaatiosta, ei kuitenkaan vie pois sitä uskomatonta päättäväisyyttä ja kovaa duunia. Janni kuitenkin selkeästi nautti lavalla olosta ja hoiti siellä kaiken nappiin. Vaikka harmittikin niin ei sitä sinä päivänä jääty harmittelemaan. Olin niin ylpeä Jannista. Odotin vain, että pääsemme kotiin, jossa odotti herkut, joita ystäväni kanssa väsäilimme kahden päivän verran. Hehe.

Kilpailijalle saattaa tulla tyhjä olo kisojen jälkeen, miltä susta tuntui tietää että yksi osuus projektista oli nyt ohi?

Olin hyvin tyytyväinen ja huojentunut projektin saamisesta päätökseen, olihan dieetti jatkunut jo kymmeniä viikkoja. Tässä vaiheessa alkoi haastava reverse diet, pehmeä lasku, ei mättöä joka päivä. Kaloreita nosteltiin vähitellen. Nyt alkoi palautuminen arkeen. Söimme ja teimme vapaammin ruokaa, maustoimme – paistoimme esimerkiksi kunnon voissa.

Olimme molemmat odottaneet meille varattua Amsterdamin matkaa muutama viikko kisojen jälkeen. Pääsimme herkuttelemaan, nauttimaan elämästä ja ruuasta.

Minkälaisia ajatuksia sinulla on nyt kun olet kokenut kisadieettaajan puolisona olon? Vahvistuivatko ajatuksesi dieetistä vai muuttuivatko käsityksesi täysin? Miten?

Matka on ollut opettavainen, varsinkin ruuan määrässä ja monipuolisuudessa. Se on myös täysin itsestä kiinni että kuinka ruuat haluaa valmistaa. Tosin helpottaa jos on innostusta kokkaamista kohtaan tai joku joka valmistaa ruokia. Olisihan se aika puuduttavaa Jannin syödä pelkästään kanaa & riisiä, jauhista & parsakaalia.

Ruuan määrä dieetillä oli yllättävän suuri ja vitamiinien määrä hurja normaaliin verrattuna. Muut lisäravinteet kuten protsku ja treeniboosterit kuluivat vauhdilla.

Mitä ja kuinka paljon laji vaatii sen harrastajan puolisolta?

I quote:

”Now I can’t make you do it.
You gotta look at the guy next to you.
Look into his eyes.
Now I think you are going to see a guy who will go that inch with you.
You are going to see a guy
who will sacrifice himself for this team
because he knows when it comes down to it,
you are gonna do the same thing for him.

That’s a team, gentlemen
and either we heal now, as a team,
or we will die as individuals.”

Puolison on oltava täysillä mukana, jokaisessa päivässä. Vilpitöntä rakkautta ja toisen nostamista omien tarpeiden edelle. Todella paljon duunia tapahtuu “taustalla” eikä siitä juurikaan puhuta. Ruuanlaitto, tukeminen, treenipartnerina toimiminen, henkinen valmennus ja luottamus, että on aina käytettävissä – on asioita, joita ei tule ajatelleeksi ennakkoon.

Mitä kisaprojekti opetti sinulle?

Opimme paljon toisistamme, mutta itselle ehkä eniten kärsivällisyyttä. Mikään vastoinkäyminen ei ole liian suuri ylitettäväksi. Koskaan ei pidä luovuttaa.

Tuntuiko dieetti ja kisarumba sen arvoiselta kun kisoista ei tullut sijoitusta? Miten reagoisit jos Janina päättäisi kilpailla uudestaan?

Omasta mielestäni, kehitys ja rankka duuni eivät ole hukkaan heitetty sen takia, ettei kilpailusta tullut pokaalia. Itsellä ainakin jäi ihan hyvä fiilis dieetin ja kisarumban jälkeen. Aina on jotain parannettavaa. Jos jotain muuttaisin, niin laittaisin Jannin aikaisemmin nukkumaan ja rajoittaisin kännykän käyttöä.

Odotan innolla seuraava mahdollista projektia, olen täysillä mukana. Nyt kun tietää minkälaista on luvassa, valmistautumisen luulisi olevan hieman helpompaa, niin mulle kuin Jannillekkin.

Mitä neuvoja antaisit tulevien kisaajien puolisoille?

Pitää muistaa kokoajan pitää mielessä, että YHDESSÄ tehdään tää projekti. Jos ajattelee – “taas se pyytää mua tekee sille ruokaa tai tuomaan jotain” – sillon oot itsekäs eikä sille oo tilaa kun oot puolison roolissa kisadieetillä. Se on sun tehtävä kisadieetin ajan. Se ei oo kuitenkaan niin pitkä aika loppujen lopuksi. Kun toiselle tulee rankkoja hetkiä, takapakkeja, sillon on sun hetki loistaa myötätunnolla ja läheisyydellä. Pitää osaa olla nöyrä, sun tehtävä on tukea ja olla vahvana, ilman sua se ei välttämättä pärjäisi!

——————————————————————————————————————————————

xxo,
Miko & Janina