AH. Silmät rähmässä kömmin sängystä. Vieläkin tekisi mieli nukkua, mutta nälkä murisee vatsassa. Mitähän sitä tekisi aamupalaksi? Vetäisen niskaan jotain mihin käteni ylettyy, nyt ei ole niin väliä mitä. Astun ulos aitasta ja hieraisen silmiä. Aurinko paistaa siniseltä taivaalta ensimmäistä kertaa ja järvi on tyyni – tämä on sellainen hetki, jollaisena mökillä vietetyt kesät muistan. Hengitän syvään.

Jalat vievät rantasaunalle. Tänä kesänä opitusta tavasta on tulossa rutiini. Opin sen Kitteellä, Marissan innoittamana. Aamu-uinti. Riisun vaatteet ja vedän uimapuvun päälle. Ilma on lämpimämpi kuin menneinä päivinä, kastan varpaani veteen, se tuntuu kylmemmältä. Miko kahlaa vauhdilla syvemmälle, saa järven pinnan lainehtimaan, ja sujahtaa pinnan alle. Ah, kuinka hyvältä tiedän ton tuntuvan. Oon liian hereillä, vesi tuntuu liian kylmältä. Miko seisoo järvessä, auringonpaisteessa ja kehottaa tulemaan. Miten se tänä aamuna tuntuukin niin hankalalta. Se on asenteesta kiinni, mietin ja isken jalkani veteen. Kahlaan eteenpäin ja haukon happea. Viileä vesi tuntuu salpauttavan hengen. Sujahdan järveen ja hyvän olon tunne täyttää kehon – tämän takia tätä tehdään. Paras startti päivälle. 

Hymyilyttää. Kietaisen pyyhkeen ympärilleni ja astelen mökille. Tupa on hiljainen, lämmin, kahvin tuoksuinen. Juon aamukahvin sangon kokoisesta mukista, juuri niin kuin kuuluukin. Katan aamupalan pöytään ja avaan kesken jääneen Jarkko Ruudun Jumalaisen näytelmän. Kirjan, jonka ensimmäisten sadan sivun aikana olen nauranut. Jätkällä on sana hallussa ja huumorintaju samalla levelillä omani kanssa. Osa hänen muisteluitaan voisi olla suoraan omasta elämästäni. Lukeminen vie mennessään, uppoan lätkän maailmaan ja näen itseni paikan päällä – kärpäsenä katossa. 

Aloitin toukokuun lopussa, kevät lukukauden loputtua, työharjoitteluni eikä mulla ole virallista kesälomaa ollenkaan. Seuraavan lomani pidän jouluna, mutta sitä ennen pystyn nauttimaan pitkistä viikonlopuista – mun minilomista! Vapaapäivät tuntuvat lomalta vasta kun olen päässyt pois omasta arjestani, keskeltä Stadia. Mökki on pettämätön ja maksuton valinta. Olen kirjoittanut tästä paikasta, elämäni tyyssijasta, aikaisemminkin. Sen merkitys elämässäni tuntuu vain korostuvan. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä nostalgisemmaksi kaikki muuttuu.

Tänään on viimeinen minilomani päivä. Kirjoittaessani tätä, tein päätöksen viettää vielä tämä ilta mökillä ja herätä aikaisin aamusta ajamaan kohti töitä. Mikään ei nimittäin ole parempaa kuin rauhallinen ilta mökillä. Katsoa auringon laskua kajakista. Kellua keskellä tyyntä, punertavaa järveä. Kuten juuri eilen illalla. Nousimme kajakkeihin vasta iltakymmenen maissa ja lähdimme melomaan kohti auringonlaskua. Vain me ja metsän taakse katoava valo.

Akut latautuvat parhaiten meikittömänä, tukka sotkuisena ja paljasjalkaisena. Siinä mä olen onnistunut. 

xxo,
Janina

KOMMENTOI