LUMOAVA PANORAMA ROUTE – ETELÄ-AFRIKKA

Huokaus. Oohh. Olisin voinut istua siinä minuutteja, vartteja, tunteja. Näkymä lumosi, hiljaisuus rauhoitti – niiden yhtälö puhdisti. Kiitos maailma!

Herättyämme laitoimme kamoja hieman kasaan, jotta voisimme nauttia rauhallisen aamupalan ennen autoon siirtymistä ja matkan jatkumista. Söimme runsaasti sillä päivä tulisi olemaan pitkä emmekä suunnitelleet pysähtyvämme muuta kuin evästauoille – lämmin ruoka saisi odottaa hotellille pääsyä. Eväinä toimivat loistavasti riisi-/maissikakut, leikkeleet, porkkanat, kirsikkatomaatit, omenat ja pähkinät. Jäädytimme yhden vesipulloistamme hotellien pakkasessa, laitoimme sen mieheni reppuun ja tadaa meillä oli kylmälaukku. Ei patenttia, olkaa hyvä.

Panorama Route, Etelä-Afrikka, nähtävyydet, mitä tehdä, roadtrip, matkablogi, matkustus, Janina Michaela

Lähdimme hyvissä ajoin liikkeelle, sillä omaan tapaamme emme olleet kovinkaan tarkkaan tutustuneet tulevaan reittiin saati siihen sen aikatauluun. Tiesimme haluavamme pysähtyä useissa Panorama Routen kohteessa sekä matkan aikana, joten ei muuta kuin silitykset hotellin lemmikki-undulaatille sekä rapsutukset koirille nokka kohti pohjoista. (Postausta kirjoittaessani tarkistelin paikkojen oikeinkirjoitusta ja kävi ilmi, että Panorama Route on suurempi kokonaisuus kuin ymmärsimme ennen reissuamme – myös tämän postauksen vesiputoukset ja luonnon paljut kuuluvat kohdelistaan.)

Meidän kohteinamme olivat Pinnacle, God’s Window, Bourke’s Luck Potholes, Blyde River Canyon & Three Rondavels. Jokaisen nähtävyyden porttimaksu oli noin R5-R20 eli 0,30-1,5€ per henkilö – tähän suosittelen varaamaan käteistä. Eiköhän lähdetä katsomaan minkälaisissa maisemissa huokailtiin, vaelleltiin ja rauhoituttiin. Olimme tänäkin päivänä onnellisessa asemassa sillä muita turisteja ei alueella kuhissut muurahaisten tapaan. Pinnaclella vaihdoimme läpsystä toisten kanssa, God’s Windowlla pitkä ylämäki vähentää ylös asti kipuajia, Potholes- ja Three Rondavels -kohteilla oli eniten porukkaa, sillä satuimme turistibussien kanssa kohdalle, mutta alueet ovat isommat, joten henkilömäärä jakautui tasaisesti ja hyviä turistittomia kuvauspaikkoja löytyi melkein mistä tahansa suunnasta.

PINNACLE

Ensimmäinen stoppimme oli heti isolta tieltä kääntymisen jälkeen. Parkkipaikalta on selkeä ja hyväkuntoinen polku aidatuille näköalapaikoille, jotka sijaitsevat aivan kielekkeiden reunoilla. Tarkkasilmäinen voi huomata vasemmalle lähtevän maastopolun, joka johtaa kävelijän parhaille maisemapaikoille.

Pinnacle, Panorama Route, nähtävyys, Etelä-Afrikka, Graskop, mitä tehdä, matkablogi, turistina, luonto, vaellus, matkustus, roadtrip, Janina Michaela
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Edessä avautuva maisema on henkeäsalpaava, ajomatkalla metsien läpi ei pysty ymmärtää olevansa niin korkealla. Pinnacle seisoo yksinään keskellä kallionkielekkeitä – se on kuin last man standing, jonka ympäriltä voi bongata vesiputouksia. Pinnacle nousee yli 30 metrin korkeuteen ja nostaa mieleen kysymyksiä; miten se voi olla vielä pystyssä kun muut ovat vuosien varrella kaatuneet sen ympäriltä?

Three Rondavels, Blyde River Canyon, Bourke's Luck Potholes, God's Window, Pinnacle, Panorama Route, nähtävyys, Etelä-Afrikka, Graskop, mitä tehdä, matkablogi, turistina, luonto, vaellus, matkustus, roadtrip, Janina Michaela

GOD’S WINDOW

Matka Pinnaclelta perille Jumalan ikkunalle oli silmiä hivelevä. Nopeusrajoitukset ovat alueella mielestäni yllättävänkin kovat, mutta me emme niitä aina noudattaneet sillä kuskina, minäkin, halusin kyetä nauttimaan maisemista enemmän kuin epämääräisinä ohiviuhahtavina vihreinä viivoina. Suosittelen nauttimaan myös matkasta päämääriin.

Three Rondavels, Blyde River Canyon, Bourke's Luck Potholes, God's Window, Pinnacle, Panorama Route, nähtävyys, Etelä-Afrikka, Graskop, mitä tehdä, matkablogi, turistina, luonto, vaellus, matkustus, roadtrip, Janina Michaela
Three Rondavels, Blyde River Canyon, Bourke's Luck Potholes, God's Window, Pinnacle, Panorama Route, nähtävyys, Etelä-Afrikka, Graskop, mitä tehdä, matkablogi, turistina, luonto, vaellus, matkustus, roadtrip, Janina Michaela
Three Rondavels, Blyde River Canyon, Bourke's Luck Potholes, God's Window, Pinnacle, Panorama Route, nähtävyys, Etelä-Afrikka, Graskop, mitä tehdä, matkablogi, turistina, luonto, vaellus, matkustus, roadtrip, Janina Michaela

Perillä Jumalan ikkunalla iski hurjia tuulenpuuskia ja muutamia viekkaita paviaaneja näkyi hiippailemassa. Parkkipaikalta näyttää lähtevän kolme eri polkua, mutta jokainen yhdistyy samaan reittiin – valitse siis huoletta yksi ja tule toista pois. Polku on hyvin tasainen ja kivetetty, joten myös liikuntarajoitteiset pääsevät jonkin matkaa ylös ja ihailemaan matalammalla olevalle näköalapaikalle. Noin kolmas osaa matkasta eteesi tulee kylttitolppa, jossa oikealle osoittaa God’s Window ja ylös Rain Forrest. Käy molemmissa, sillä vaikka “the” God’s Window on alempana kuin näköalapaikka, joka aukeaa läpäistyäsi sademetsän. Se sai itseni ajattelemaan jo edesmenneitä läheisiäni; jos ja kun tältä näyttää taivaassa niin läheisilläni on hyvä olla.

Three Rondavels, Blyde River Canyon, Bourke's Luck Potholes, God's Window, Pinnacle, Panorama Route, nähtävyys, Etelä-Afrikka, Graskop, mitä tehdä, matkablogi, turistina, luonto, vaellus, matkustus, roadtrip, Janina Michaela
Three Rondavels, Blyde River Canyon, Bourke's Luck Potholes, God's Window, Pinnacle, Panorama Route, nähtävyys, Etelä-Afrikka, Graskop, mitä tehdä, matkablogi, turistina, luonto, vaellus, matkustus, sademetsä, roadtrip, Janina MichaelaThree Rondavels, Blyde River Canyon, Bourke's Luck Potholes, God's Window, Pinnacle, Panorama Route, nähtävyys, Etelä-Afrikka, Graskop, mitä tehdä, matkablogi, turistina, luonto, vaellus, matkustus, roadtrip, Janina Michaela

BOURKE’S LUCK POTHOLES

Kohde oli meille yllättävä, sellainen, jonka bongasimme vasta hotellilta ostamastamme kartasta. Minä rakastan paperikarttoja sillä näen isomman alueen tarkemmin kuin millään karttasovelluksella, pystyn merkitsemään paikkoja ja ajatuksia kätevämmin sekä suunnittelemaan reittejä monipuolisemmin. Karttasovelluksella navigoidaan ei suunnitella samalla tavalla.

Three Rondavels, Blyde River Canyon, Bourke's Luck Potholes, God's Window, Pinnacle, Panorama Route, nähtävyys, Etelä-Afrikka, Graskop, mitä tehdä, matkablogi, turistina, luonto, vaellus, matkustus, roadtrip, Janina Michaela

Etsi kuvasta käsiään levittävä nainen.

Three Rondavels, Blyde River Canyon, Bourke's Luck Potholes, God's Window, Pinnacle, Panorama Route, nähtävyys, Etelä-Afrikka, Graskop, mitä tehdä, matkablogi, turistina, luonto, vaellus, matkustus, roadtrip, Janina Michaela

Bourke’s Luck Potholes on iso kallioalue, jossa vesiputous yhdistää kaksi jokea, sillat ylittävät rotkoja sekä luonnon altaat tarjoavat mahdollisuuksia viilentymiseen. Parkkipaikalta lähtee Potholes-polun lisäksi myös uskomattomia maisemia tarjoava vaellusreitti, johon pitää erikseen hakea lupa. Polkujen alkupäässä saimme nauttia afrikkalaisperheen tanssiesityksestä, jossa aikuiset soittivat varjoista ja lapset tanssivat paikalliseen tapaan samanlaisissa asuissa keräten rahaa. Myös yksi turisteista intoutui tanssimaan lasten kanssa ja siitä riemu repesi jokaiselle, myös katsojalle.

Three Rondavels, Blyde River Canyon, Bourke's Luck Potholes, God's Window, Pinnacle, Panorama Route, nähtävyys, Etelä-Afrikka, Graskop, mitä tehdä, matkablogi, turistina, luonto, vaellus, matkustus, roadtrip, Janina Michaela

 

Kuten olen aikaisemmin kirjoittanut, Etelä-Afrikan teillä potholet ovat yleisiä – kuoppia on isoja, pieniä, tiheästi, harvasti, näkyvästi ja ansamaisesti. Bourke’s Luck Potholes oli kuitenkin jotain muuta. Saimme taas kerran ihmetellä tätä uskomatonta maapalloamme ja sen historiaa, mihin luonto kykenee ja miten se muokkaantuu. En tiedä miten kuvailisin näkemäämme, joten antaa kuvien puhua puolestaan. Mainittakoon vielä, että täältä löydät parkkipaikalta “ravintolan” sekä paikallisia kojuja.

Three Rondavels, Blyde River Canyon, Bourke's Luck Potholes, God's Window, Pinnacle, Panorama Route, nähtävyys, Etelä-Afrikka, Graskop, mitä tehdä, matkablogi, turistina, luonto, vaellus, matkustus, roadtrip, Janina Michaela
Three Rondavels, Blyde River Canyon, Bourke's Luck Potholes, God's Window, Pinnacle, Panorama Route, nähtävyys, Etelä-Afrikka, Graskop, mitä tehdä, matkablogi, turistina, luonto, vaellus, matkustus, roadtrip, Janina Michaela

BLYDE RIVER CANYON & THREE RONDAVELS

Tätä olin odottanut. Blyde River Canyonin jylhiä, henkeäsalpaavia, maisemia. Eivätkä ne pettäneet odotuksiani, ei vaikka olin nähnyt lukuisia upeita kuvia paikanpäältä.

Three Rondavels, Blyde River Canyon, Bourke's Luck Potholes, God's Window, Pinnacle, Panorama Route, nähtävyys, Etelä-Afrikka, Graskop, mitä tehdä, matkablogi, turistina, luonto, vaellus, matkustus, roadtrip, Janina Michaela
Three Rondavels, Blyde River Canyon, Bourke's Luck Potholes, God's Window, Pinnacle, Panorama Route, nähtävyys, Etelä-Afrikka, Graskop, mitä tehdä, matkablogi, turistina, luonto, vaellus, matkustus, roadtrip, Janina Michaela

Kulkeminen oli täälläkin helppoa, kaikki kohteet ovat siis hyvin turistiystävällisiä – paitsi jos menee hieman kauemmas näköalapaikalta… Suosittelen, siten pääsee hieman karkuun isompia turistiryppäitä.

Three Rondavels, Blyde River Canyon, God's Window, Pinnacle, Panorama Route, nähtävyys, Etelä-Afrikka, Graskop, mitä tehdä, matkablogi, turistina, luonto, vaellus, matkustus, roadtrip, Janina Michaela

xxo,
Janina

Lue myös näistä Panorama Routen kohteista:
APINOIDEN PIIRITTÄMÄNÄ ETELÄ-AFRIKAN METSÄSSÄ

MAC MAC POOLS – ETELÄ-AFRIKAN LUONNON PALJUT

Avainsanat: , , , , , , , , , ,

24 ajatusta artikkelista “LUMOAVA PANORAMA ROUTE – ETELÄ-AFRIKKA

  1. Aivan sairaan hienoja maisemia, erityisesti tuo Blyde River Canyon! Tuonne on kyllä pakko jossain kohtaa päästä ajelemaan. Ilmeisesti teillä oli sään suhteen kohtuu hyvä tuuri, ymmärtääkseni varsinkin Blyde River Canyon on joskus aika tehokkaasti pilvien/sumun peittämä.

    Liked by 1 henkilö

    • Janina Pohja sanoo:

      Ehdoton suosikki tuo Blyde River meillekin oli. :) Haluaisin tulevaisuudessa tsekata olisiko siellä mahdollisuutta vaeltaa ja ehkä jopa telttailla – se vasta olisikin upea kokemus. Säät olivat loistavat, emme juurikaan kärsineet sumuista.

      Tykkää

  2. Kieltämättä todella miellyttäviä maisemia! Ja kaunis sääkin teille on osunut. Jonain päivänä haluan päästä itsekin tutustumaan Etelä-Afrikkaan, vaikka se tällä hetkellä tuntuukin kaukaiselta haaveelta. Haluaisin mukaan henkilön, joka voisi ajaa autoa (en omista ajokorttia) eikä sellaista reissuseuralaista tällä hetkellä ole. Mutta joku päivä vielä.

    Tykkää

    • Janina Pohja sanoo:

      Se toteutuu kyllä, uskon siihen vahvasti puolestasi! Tarttuu tilaisuuksiin, mahdollisuuksiin ja tekee päätöksiä matkaa kohti niin se varmasti toteutuu. :)

      Auto on must, riippuen tietenkin omista suunnitelmista sekä päämääristä. Olen kuullut myös juna- ja bussiyhteyksien olevan näppäriä – tiettyihin paikkoihin.

      Tykkää

  3. Voi etän että mitä maisemia! Hurjan kaunista! Etelä-Afrikasta tulee luonnosta lähinnä mieleen safarit eläimineen, mutta siellä tosiaan on vaikka mitä muuta. E-A-kuume on vaivannut jo pitkään, eikä tämä nyt sitä ainakaan vähentämään päästänyt.

    Tykkää

  4. Tuttuja maisemia viime syksyltä! Kiva kuulla, että tekin olitte nauttineet Panorama Routesta. Vuodenajalla on tuolla kyllä iso vaikutus sikäli, että teidän kuvat ovat paljon vehrempiä kuin meillä ja jokiuomista löytyy vettä, kun taas syyskuussa oli selvästi kuivempaa. Etelä-Afrikka on kyllä upea!

    Tykkää

  5. Vau mitä maisemia! Etelä-Afrikkaa en ole ajatellut juurikaan toivekohteena, mutta alan kyllä lämmetä, kun näen tällaisia maisemia:) Kiitos tästä nojatuolimatkasta!

    Tykkää

    • Janina Pohja sanoo:

      Ole hyvä! Suosittelen suuresti, sillä tuo pieni maa pitää sisällään kaikkea: korkeista vuorista, valkoisille hiekkarannoille, sademetsiin ja laguuneihin.. Mitä haluatkin, sitä löytyy! :)

      Tykkää

  6. Wow! Toi Blyde River canyon on huikea 😍😍😍 tällästä mäkin haluun päästä näkemään! Aivan huippua! Ja huippu toi pakastus pullo 😀

    Liked by 1 henkilö

  7. Sofia sanoo:

    Kauniita maisemia! Afrikassa en ole vielä päässyt käymään, mutta tämä voisi olla yksi hyvä kohde vaikka heti ekalle reissulle! :)

    Tykkää

    • Janina Pohja sanoo:

      Suosittelen! Helppoa liikkumista sillä kaikki puhuvat ja ymmärtävät englantia, maksaminen sujuu helposti kaikilla korteilla, autoillessa kyltit ovat selkeitä ja kaikki toimii päällisin puolin. :)

      Tykkää

  8. Upeita maisemia! Etelä-Afrikka on ollut aina haavelistalla, ja nyt vielä enemmän :) toivottavasti lähivuosina tulee mahdollisuus reissata tuonnekin!

    Tykkää

    • Janina Pohja sanoo:

      Mahtavaa! Itsellä haavelista tuntuu vain kasvavan, joten välillä tuntuu vaikealta valita mihin sitä lähtisi kun haluaisi kaikkialle! :) Suosittelen ehdottomasti menemään, ei ollut meidän näkökulmasta edes turistirysä.

      Tykkää

  9. Upeita maisemia nuo, itsekin käynyt katsastamassa saman reitin ja paikat. Etelä-Afrikka on uskomattoman kaunis, ei voi muuta sanoa!

    Tykkää

  10. Upeita maisemia, Etelä-Afrikkaan ei kyllä voi olla rakastumatta – niin monipuolinen kohde! Takaisin olisi pakko päästä ja pian! <3

    Tykkää

  11. Simo sanoo:

    Mielettömät maisemat! Tää reitti on Krugerin puiston ohella se isoin syy minkä takia haluaisin päästä asap Etelä-Afrikkaan! ps. Leviteltiinkö sillalla käsiä? Otti oman aikansa bongata. :D

    Tykkää

    • Janina Pohja sanoo:

      Kyllä, sillalla levitellään käsiä! :D Oli hankala saada itseä kuvassa näkymään kun halusi koko maiseman mukaan kuvaan. Hyvin bongattu! ;)

      Ei muuta kuin lennot hankkimaan, parhaimmillaan niitä saa kuulopuheiden mukaan 300 eurolla! Huhhei. Asumuksiakin saa hyvällä hinnalla, joten hyvin pärjää pienemmälläkin budjetilla.

      Tykkää

  12. Anna sanoo:

    Huh mitä maisemia! Tänne on ehdottomasti lähdettävä joskus road trippailemaan!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: