Aihearkisto: Arnold Schwarzenegger

Yllättävä, ajatuksia herättävä kirjavinkki

Kap Verden matkamme oli erilainen mitä monet rantalomasta ensimmäisenä ajattelevat. Siitä varmasti kertoo paljon esimerkiksi melkein jokaisen aamun klo 8 herätys treenille. Lomatreenit eivät olleet pakkoherätyksiä vaan niille lähdettiin jos jaksoi tai halusi.

Oma motivaationi oli matkalla huipussaan, kiitos yhden elämäni parhaista ostoista. Muutama päivä ennen matkaa kävin ostamassa kauan himoamani kirjan. Oma elämänkerran ihmisestä, jota nuorempana en ymmärtänyt. En tiennyt hänestä, näin vain ulkokuoren. Hölmö aksentti, jättiläismäinen lihaksikas vartalo ja elokuvat, jotka eivät kiinnostaneet – yhdistelmä joka ei innostanut.

Olen kuitenkin kuntosalitreenauksen myötä alkanut näkemään kyseisen henkilön aivan eri valossa. Olen joutunut nielemään aikaisempia arvostelujani sekä mielipiteitäni hänestä. Kihlattuni pitää häntä esikuvanaan, uskoen hänen treenaus- sekä elämän muidenkin osa-alueiden mentaliteettieihin. Tarkoituksenani olikin ostaa tuo kirja ennemmin Mikolle yllätyksenä, mutta oman kiinnostukseni noustessa, aloinkin lukemaan kirjaa itse. Se vei mennessään.

Kirjan tärkein osa on sujuva teksti. Siinä on onnistuttu. Tarina on kuvailtu mielenkiintoisesti. Se nappaa mukaansa, lukemista ei tahtoisi lopettaa. Kirja opettaa, innostaa, nostaa tunteita pintaan, herättää pohtimaan omaa elämää. Kaikin puolin todella hyvä kirja, jota olen ja tulen suosittelemaan kaikille. Et välttämättä tarvitse kiinnostusta treenaukseen, vaikka osa luvuista onkin keskittynyt niihin. Tarina opettaa aina jatkamaan, alamäistä ja epäonnistumisista huolimatta.

Kyseessähän on, kuten moni on saattanut arvata, Arnold Schwarzeneggerin – Total Recall.

Nostan hattuni. Arska on kinggi. Nyt ja aina.

Oletteko lukeneet kyseistä kirjaa? Onko teille käynyt niin että olette joutuneet muuttamaan mielipidettänne jostain henkilöstä? Minkälaisessa tilanteessa?

xxo,
Janina

%d bloggaajaa tykkää tästä: