Aihearkisto: onnellinen

Fitness Expot – työntekijän silmin

Kun lauantai-aamuna havahduin herätyskelloon en ymmärtänyt minkälaiseen tilanteeseen olin itseni saanut. Koko viikonlopuksi päävastuuseen FAST:n ständistä Nordic Fitness Expossa. Olin alintajuntaisesti jännittänyt viikonloppua paljon ja perjantaina vielä puolenyön aikaan pyörin energisenä olohuoneemme lattialla kokeillen erilaisia käsilläseisontoja.

fe1

 

IMG_7109

Syödään kun keritään!

Saavuin Lahden messukeskukseen hyvissä ajoin, jotta kerkeisin tutustumaan huikean suureen ständiimme. Ennen kuin kerkesin edes tavaroita alas laskemaan sain syleilyyni rakkaan ystävän sekä Fitnessmalli 2014 -finalistin, Annikan, joka muuten sijoittui upeasti kolmanneksi! Samaan hengen vetoon löytyi vierestäni ihana Fitnessmalli-kilpailua hostannut Emmi kuin loputkin finalistit. Voi sitä hetkeä kun nuo kuvankauniit tytöt tapasin, yhtä hymyä ja puheensorinaa. Työpaidat päälle ja aisaparini Renatan kanssa kuulemaan nopeaa briiffausta toiminnasta. Jännitykseni katosi kuin tuhka tuuleen kiitos Renatan ja minun hölösuiden – ei siinä menossa kerennyt jännittämään!

DSC05234fe2

Lauantai meni kuin siivillä; juoksin vessan ja ständin väliä, söin ruuat ständimme ”verhojen” välissä, välillä lattialla istuen välillä seisten. Vaikka kiirettä piisasi, tunnen olevani parhaimmillani niinä hetkinä. Pystyn paineen alla parempiin suorituksiin kuin hiljaisella tahdilla. Eniten meininkiä oli kookosvesi-maistatuspisteellämme, jolla varsinkin välillä yksin painaessa sai kyllä leikkiä supernaista! Kävijät olivat kaikki ymmärtäväisiä, hymyileviä sekä kärsivällisiä – vitsit sekä jutut lensivät. Aika monelle tarttui kätevä pikkucooleri mukaan! Kuvia ei lauantailta juurikaan kerennyt tarttua, mutta halauksia ja high fiveja sitäkin enempi. Kuinka paljon tuttuja voikaan yhden viikonlopun aikana tavata ja saada?

Olimme saaneet aitiopaikat messulavalla käytäviin kilpailuihin, sillä FAST:n ständi oli suoraan lavan edessä. Lauantai-aamuna pidetyt Nicole Wilkins Championship -alkukarsinnat hiljensivät asiakasvirtaa, joten kerkesin vilkaisemaan toinen toistaan upeampia kilpailijoita. Tämä oli vain tyyntä myrskyn edellä, sillä katsomon purkauduttua saimmekin tehdä tuplavauhdilla töitä ja mä henkilökohtasesti nautin paljon! Kun rohkeasti höpöttää ja aloittaa keskusteluja saa vastineeksi leveitä hymyjä ja boostattua myyntiäkin. Päivä vilahti ohitse nopeasti ja kotimatkalla vain mietin kuinka onnellisessa asemassa olenkaan. Iltaa paransi vielä broidin tiukka rutistus sekä ystävän hakeminen bussilta!

fe5

Rakkaat ystävät.

fe4

Messut ryöppysivät motivaatiota. Vasemmalla IFBB Bikini Pro Margret Gnarr & oikealla Jenkkien suurlähettiläs, Bruce Oreck.

fe3

Vasemmalla IFBB Bikini Pro Aly Garcia, joka halusi minun kanssani kuvaan! Normi päivä. Heh. Oikealla loistavan kisadebyyttinsä tehnyt tiimikaverini, Elina.

Sunnuntai menikin hieman hitaammin kuin lauantai, sillä SM-kisat vetivät porukkan tiiviisti saliin. Eikä ihme, samalla tavalla olen itse istunut siellä kahdet kisat ja juossut tunnissa messupuolen ympäri. Tänä vuonna aikataulutusta oli ymmärtääkseni hieman muutettu ja tauon pituus oli yllättävät kolme tuntia! Tuon kolmen tunnin aikana meno oli meilläkin vilkkaampaa, josta kertoo mm. maistatusmukien sekä intran & aminojen loppuminen. Hiljaisen hetken keskeytti IFBB Bikini Pro, Aly Garcia, joka yhtäkkiä minut huomatessaan pyysi yhteiskuvaan. Olen tietysti niin tunnettu jo Jenkeissäkin! Heh. Muistutin niin kovasti hänen tuttuaan Floridasta, että yhteiskuva oli vähintäänkin must.

Molempina päivinä saimme ständiapua FAST:n urheilijoilta; Hannalta (Bodyfitness SM Overall -voittaja), Peteriltä (Bodybuilding +90 kg SM-kultaa), itse Hulkilta eli Utti Hietalalta sekä muutamilta muilta. Fiilis tiimissä oli korkealla vaikka osa oli toisilleen ennaltaan tuntemattomia. Messujen hiljentyessä aloimme valmistautumaan ständin purkamiseen siivoten roskia, sekä järjestellen tuotteita oikeisiin paketteihin ja kelmuttaen laatikkokasoja lavoilla. Viimeiset tunnit menivät nopeaan tahtiin ja kuin sormia napsauttamalla messut olivat ohi. Siinä me seisoimme Renatan, Utin ja Peterin kanssa vielä kun verhoneliötämme laskettiin. Ei auttanut muutakuin kiittää ja poistua paikalta – todella väsyneenä, kaikkensa panostaneena ja nälkäisenä.

DSC05259

Herrat pitivät huolen ettei hymy hyytynyt keneltäkään!

Itse kisoja en kerennyt messulavan vilkaisuja lukuunottamatta katsomaan ja onkin hullua tiedostaa, että seuraavissa kisoissa minä astelen lavalle. Aika on kulkenut siivillä ja nyt on aika focusoitua sinne – täysin. Maanantai-aamuna en halunnut herätä. Olin toki väsynyt n 20 tunnin työrupeamasta, kun siihen lisää vielä n kuusi tuntia autolla ajoa – kuuden tunnin yöunilla – on valmiina poikki oleva neito. En halunnut herätä tuosta viikonlopun hyvän mielen kuplasta karuun totuuteen; edessä olisi tenttiviikko ja hurjasti velvollisuuksia.

Päällimmäisenä mielessäni on kuitenkin nuo samanhenkiset ihmiset, tiedän löytäneeni itselleni oikean lajin – ainakin tähän elämänvaiheeseen. Minusta oli mahtavaa kuitenkin huomata, että messukävijöitä oli vauvasta vaariin – alottelijoita, kannustusjoukkoja, pro-tason kisaajia sekä kaikkea näiden välistä.

Olitteko te katsomassa kisoja ja kurkkimassa messuja? Mitä mieltä olitte uusista järjestelyistä? Löytyikö lempi näytteilleasettajaa ja huikeita tarjouksia? 

xxo,
Janina

Avainsanat: , , , , , , ,

Aitoja helmiä

Ruokailu on minulle sosiaalinen tilanne. Mikään ei tee ruuasta parempaa kuin sen jakaminen. Vai miltä tuntuisi syödä taivaallista juustokakkua – yksin? Ei välttämättä niin hyvältä. En esimerkiksi suostu syömään cheat mealiani nopeasti, yksin tai hutiloiden. Haluan pystyä istumaan alas, rakkaiden ihmisten kanssa ja nauttia jokaisesta suupalasta.

Olen onnekas sillä olen löytänyt ympärilleni ihmisiä, jotka sekä rakastavat ruokaa yhtä paljon kuin minä että tykkäävät syödä sitä yhdessä porukalla. Saatatte jo arvatakkin että kyse on Fitfashionin ainutlaatuisista naisista. Sellaisista höpöttävistä, hymyilevistä ja aidoista ihmisistä. Heidän kanssaan olemme kehittäneet itsellemme jo perinteen: bloggaajabrunssin (joka pitäisi varmaankin nimetä uusiksi – ystävien brunssiksi). Tarkoituksenamme löytää ja kokeilla erilaisia brunssipaikkoja nauttien toistemme seurasta. Vaikka croisantit ja hillot ovat hyviä on mahtavaa päästä kokeilemaan myös toisenlaisia herkkuja. Ja sellainen paikka löydettiin taas!

Bar Sandro, Kallion salattu helmi. Sisään kävellessä katse kiinnittyy ensimmäisenä kakkupöytään – todella houkuttelevan näköisiä. Saiskohan tästä odotellessa napata palan? Päätä kääntämällä vesi herahtaa kielelle. Buffet-pöytä nuokkuu erilaisia, värikkäitä ruokia. Pääsiskö tonne kiinni jo! Tämä oli vasta toinen brunssini, olen vasta saamassa juonen päästä kiinni. Kokeile kaikkea hyvännäköistä, mielenkiintoista ja uutta! 

IMG_6330

Rakastan ruokaa. Rakastan sen jakamista. Yhdessä nauttimisesta, rauhallisesta hetkestä. Sen takia myös brunssit ovat löytäneet tien elämääni. Tämä porukka on vallannut sydämestäni ison palan. Sellaisen tärkeän palan. Ajatuskin heistä hymyilyttää. Ja nyt vielä enemmän, sillä marraskuussa tulee olemaan sellainen yhteismatka etten pysy housuissani! Kuten moni ennen mua on todennut; kiitollinen, siunattu & onnellinen. 

Kiitos tytöt. Iso sydän.

xxo,
Janina

Avainsanat: , , , , , ,

Ylpeä itsensäylittäjä

#miracleshappen

Lauantai-iltana yllätin itseni täysin. Monelle pieni asia merkitsi itselleni isoa saavutusta ja ylpeyden aihetta. Juoksin (luit oikein!) koko Midnight Runin läpi. Nuo kymmenen kilometriä kuulostavat heppoisilta, mutta itselleni jokainen extra-kilometri perinteiseen 5K:on on suurta.

IMG_6286

Lähdimme matkaan ilopilleri työkaverini kanssa, mutta jo ensimmäisen kilometrin jälkeen lähetin hänet matkaan – ei meidän olisi järkeä ”pakko”juosta yhtä matkaa sillä joko minä olisin sipannut ennen puoliväliä tai Hannalla olisi mennyt hermo etana-vauhdissani. Molemmille luurit korville ja nähdään VIP-teltassa! Näistä tunnelmista lähdin keskittymään omaan tekemiseen, joka yllättyi osissa kohdin hankalaksi. Miksi tuokin ohittaa mut? Hitto olen hidas. Tuokin vanhempi mies pinkoo menemään. 

Tiesin lähtötilanteeni olleen huono. En ole syntynyt juoksijaksi. En ole edes harjoitellut juoksijaksi. Viimeisestä juoksukerrasta ehti kertyä vuosi ja noin puolitoista kuukautta – eli melkoisen kauan. Ottaen huomioon että viime vuoden heinäkuusta asti olen tavoitteellisesti kasvattanut lihasta, ei aerobiset ole kuuluneet viikkoihini. Olin herännyt lauantai-aamusta jo 5:30 ja painanut töitä 8,5 tuntia. Olin kärsinyt kuumeilevasta olosta ja päänsärystä kokopäivän. Vanhempieni luona koomasin kuumemittari kainalossa, jalat sojottaen kohti kattoa. (Kuumetta ei ollut, ramppikuumetta ennemminkin!) Epäonnistumisenkin uhalla halusin vihdoin päästä mukaan tapahtumaan, jota olen polvileikkauksen takia joutunut siirtämään monet vuodet.

IMG_6294

Juoksu sujui hieman päälle viiteen kilometriin melkoisen mukavasti. Sen jälkeen alkoi etureisissä tuntumaan taitettu matka. ET PYSÄHDY huusi ääni sisälläni, tiesin että jos hiljennän tai hidastan kävelyyn menisi kauan ennenkuin juoksuaskel taas maittaisi. Tunnelma matkan varrella oli ehdottomasti pienen kärsimisen arvoista. Ihmiset olivat tulleet kannustamaan omiaan ja tuntemattomia. Nuoria lapsia oli juoksureitin varrella kädet ojossa tsemppi-läpsyjä jakamassa. Nuo ihmiset antoivat tietämättään itselleni paljon, energia joka viimeisellä kilometrillä välittyi asuntojen parvekkeilta ja tsemppi-huudoista oli kaivattua. (Todellisuudessa se oli kaivattua koko matkan läpi, mutta korreloitui matkan loppua kohti.)

Tiedättekö ne laihdutusohjelmien onnistujat? Kun valmentaja heittää kymmeniä kiloja tiputtaneelle puolimaratooni-haasteen ja valmennettava tekee kaikkensa saavuttaakseen asetetun tavoitteen. Sellaiseksi tunsin itseni. Vaikkakin olin itse itseni haastaja. Viimeiset kilometrit olivat tuskaa. Jalat olivat lyijyä. Ylämäkeä mäen perään, kuka piru on valinnut tämän reitin! -ajatus toistui päässäni. Usko maaliin pääsemistä alkoi hiipumaan, matka tuntui loputtomalta. Olin asettanut itselleni ainoaksi tavoitteeksi koko matkan juoksemisen. Vaikka olimme ilmottautuneet 55-60 minuutin ryhmään, yritin olla ottamatta siitä liikaa paineita. Kuuden minuutin kilometrivauhti kuulosti hurjalta jo ennen juoksua, mutta pystyin jollain ihmekeinoilla pitäytymään juurikin siinä. Juoksin äärirajoilleni ja puskin niitä vielä eteenpäin.

download

Loppuaikani oli oman kelloni mukaan 1:00:15. Tuntiviisitoista sekuntia! Voittajan aika. Itsensä ylittäjän aika. Sellainen aika, joka saattaa monelle muulle olla naurettavan paljon, mutta minulle se on ihme, jota en odottanut tapahtuvaksi. Olen ylpeä itsestäni ja tiedän monen muunkin olevan. Nämä tunnetilat ovat arvokkaita, ne ovat korvaamattomia elämän kovalla tiellä.

IMG_6319

Haastakaa itsenne. Ylittäkää itsenne. Onnistukaa ja epäonnistukaa! Ottakaa elämästänne kaikki irti, sillä joka tapauksessa opitte itsestänne paljon.

xxo,
Janina

PS. Kiitos Hanna, Kaisa, Jaana, Pauliina & Tomi paikanpäällä olosta. Viimeiseen asti tsempparit!
PPS. Aion osallistua ensi vuonnakin.

Avainsanat: , , , , ,
%d bloggers like this: