Aloittaessani salitreenauksen kesällä 2010 olin elämäni huonoimmassa kunnossa. Painon jojoilu oli vienyt niin lihakset kuin voimatkin. En osannut perusliikkeitä, sillä kehon tuntemus oli nollassa. Todellisuudessa se oli nollan alapuolella. Lantio vinossa, ryhti epätasapainossa, ei keskivartalon kontrollia.
Tekemällä oppii, ihan kaiken. Salitreenaaminen on tuonut mukanaan muutakin kuin ulkonäön. Nykyään tunnen kehoni paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Tiedostan omat rajani, mutta uskallan myös työntää niitä eteenpäin. Itsensä haastaminen on selkeästi elämässäni nyt, sillä se on mukana postauksissani harva se päivä. Mutta kuinka tärkeä asia kehittymisen kannalta. Kehitys loppuu tyytyväisyyteen on moni ennen minua todennut. Uskallan kuitenkin väittää toisin. Olen onnellisesti tyytyväinen tämän hetkiseen kehitykseeni, onhan takanani jos jonkinnäköistä vastoinkäymistä. En silti lopeta itseni kehittämistä. Nämä asiat pystyvät olemaan käsi-kädessä.
Maanantai ja tiistai ovat olleet itselleni todella nappisuorituksia salin puolella. Olen nöyrtynyt oppimaan treenitekniikoita vielä tarkemmin ja pudottanut esimerkiksi vipunostojen painot puoleen. Voiko olkapäät kasvaa kolmella kilolla? Kai ne voivat, eihän missään lue ettei se olisi mahdollista. Kuka niitä painoja edes katsoo, muutakuin oma treenipäiväkirjani. Saan kolmella kilolla paremman tuntuman kuin seitsemällä, eikä ihme. Puhtaampi ja turvallisempi tekniikka = terve ja toimiva vartalo. En halua rikkoa itseäni, enkä toivo kenenkään muunkaan rikkovan.
Tekniikan parantamisen lisäksi haluan oppia uutta, jotta treenaaminen pysyy mielekkäänä. Tänään salille astuessani tiesin smith-laitteen olevan huollossa ja edessä olevan takareisi-pakara treenin. Istuin pyörän selkään lämmittelemään ja loin sotasuunnitelmaa, miten voisin korvata kyykyt kun en voi niitä smithissä tehdä? Vastaus on monelle varmasti tyhmän yksinkertainen: vapaa tanko. Se ei ollut itselleni ensimmäinen vaihtoehto, sillä en ole ikinä kyykännyt vapaalla tangolla. Mikä se sellanen treenibloggaaja ja body fitness-urheilija on?
Syyt löytyvät postauksen alusta. Alkutaipaleellani harjoittelin kyykkäystekniikkaa smithissä ja polvileikkauksen jälkeen sain kyykätä vain smithin avustuksella. Olen jumiutunut sille tielle. Keksinyt päässäni (teko)syitä olla ottamatta härkää sarvista, eli kyykkytankoa rekistä. Rikon selkäni. Rikon polveni. Oon luuseri-heikko. Kaadun varmasti! Lukemattomia syitä, jotka päätyivät tänään roskakoriin – isossa kaaressa. Sellaisella kolmen pisteen koripalloheitolla. Ja mikä fiilis siitä tulikaan! Endorfiiniryöppy, joka loi loistavan pohjan omalle treenilleni – se ei ole mennyt aikoihin näin perille! En kaatunut, en rikkonut itseäni enkä ollutkaan niin heikko. Selättämällä omat pelkoni sain sellaisen HULK – kaikki on mahdollista -olotilan.
Onko teillä ollut pelkoja, jotka haluaisitte ylittää? Asioita, joita ette ole uskaltaneet aikaisemmin kokeilla? Minkälaisia tarinoita teillä on? : )
xxo,
Janina
JANINA MICHAELA 