Sinä päivänä oli erikoinen olo.
Aamutreenit sujuivat nappiin, kyykkäsin pitkästä aikaa tangon kanssa sujuvasti ja itsevarmasti. Hiki valui ja mä kierin endorfiiniryöpyissä. Töissä oli kummallisen hyvä flow kaikilla. Asiat, jotka olivat junnanneet paikoillaan, etenivät. Mun muistettavien asioiden post-it -pino keventyi ainakin 20 lapulla. Oikeasti.
Kotiin tultuani oloni oli tyyni, rauhallinen.
Vaihdoin farkut mukavampiin vaatteisiin ja heitin rintsikat nurkkaan – naiset, te tiedätte miltä se fiilis tuntuu. Ah! Laitoin pyykit koneeseen ja rösähdin sohvalle syömään. Olotila jatkui. Turha kainostella, maatessani sohvalla työasiat pyörivät päässä. Ei taida olla sellaista päivää jolloin ne eivät missään vaiheessa olisi mielessä, mutta tuona päivänä mikään ei stressannut. Olin innoissani uusista projekteista sekä haasteista vanhojen kanssa.
Olin täysin onnellinen.
Kaadoin lasin viiniä, mietin elämääni ja sen vaiheita. Mä oon todella tyytyväinen siitä, mihin elämäni on vienyt mut. Siitä itsevarmuudesta sekä oman itsensä löytämisestä. Olen onnellinen aikuisuudesta. Siksi sitä kai voisi kutsua kun perjantai-iltana on innoissaan pyykinpesusta, viinin juomisesta sekä lempiohjelmista televisiossa. Ohjelmista kuten Yökylässä Maria Veitola ja Shark Tank. Ne opettavat, laittavat ajattelemaan sekä inspiroivat.
Olen edelleen täysin onnellinen.
Aikuistuminen ei ole, eikä kuulukkaan olla, aina helppoa. Oon uudessa duunissa kohdannut hetkiä kun olisi vain ollut helpompi jättää hoitamatta. Olla ottamatta vastuuta, astumatta eteenpäin haasteiden ja ongelmien edessä. Oon joutunut löytämään sanat huonoille uutisille, saanut osakseni kritiikkiä asioista jotka eivät olleet minun vastuullani. Kaikista eniten oon joutunut katsomaan peiliin ja miettimään minkälaisella asenteella kohtaan nämä tilanteet ja minkälainen ihminen olen?
Asenteeni: uskalias, reipas, rehellinen ja oppimishaluinen.
Uusi työ avasi ovet isommille kentille sekä pudotti isompiin saappaisiin. Kohtasin ainoan selkeän vaihtoehdon: uskalla ottaa vastuuta ja opi täyttämään nuo saappaat. Olin poikanen kun ovet avattiin, mutta asenteeni avulla olen oppimassa kävelemään noissa saappaissa. Olen kompastunut kengännauhoihin viimeksi tällä viikolla kun huomasin päivää ennen h-hetkeä että olin unohtanut asiakkaan aineistot koneeni syövereihin enkä hoitanut niitä tulostukseen. Saan tällaisina noloina, stressaavina, urpoina hetkinä ihottumaa kaulaani, sydämeni pumppaa täysillä verta jalkoihin, joille alitajuntani huutaa juokse karkuun! Tilanteessa mitattiin minkälainen ihminen olen.
Haluan olla luotettava, rehellinen, avulias, rohkea ja lämminsydäminen. Ja näiden piirteiden takia arvostettu. Mä haluan olla hyvä ihminen.
Rohkea ja rehellinen – hitokseen vaikeaa oli löytää sanat, joilla kertoa kollegoilleni virheestäni. Lauseeni taisi alkaa jotakuinkin sanoilla ”EI PERKELE!” (side note: tutkimusten mukaan kiroilevat ihmiset ovat rehellisempiä.) Sinä päivänä kiroilin paljon, sillä tunsin itseni täysin kykenemättömäksi. Sinä samaisena päivänä ymmärsin kuitenkin, että virheet eivät tee ihmisestä huonompaa. Ne näyttävät todellisuuden, ne kääntävät peilin silmänräpäyksessä suhun päin ja laittavat miettimään kuka olet, miten reagoit. Virheet opettavat kyseisistä asioista sekä itsestäsi. Ne ovat meidän kehitykselle ja aikuistumiselle välttämättömiä.
Virheet tekevät meistä meidät. Jatketaan siis mokailua. ;)
xxo,
Janina
JANINA MICHAELA 