Avainsana-arkisto: Yoogaia

Kuka karkottaisi stressin?

Vuoristorata. Se ihana laite, jonka alamäissä kutittaa vatsanpohjasta ja suu kääntyy hymyyn. Valitettavasti viime viikko oli vuoristorataa aivan toisella tavalla. Mielialani ja jaksamiseni vaihteli enemmän kuin (uskallanko sanoa) koskaan ennen. 

Kiukuttaa. Naurattaa. Väsyttää. Otan pienet päikkärit. Liikaa tekemistä. Koulutyöt. Työt. Ryhmätyöt. Siivous. Ruoanlaitto. Ystävät. Nukkuminen. Voisinko päästä takaisin lapsuuteen? Hetkeen, jolloin suurin huoli oli mihin leikkipuistoon tänään mennään. 

Ei ihme, että kärsin ponnistuspäänsärystä (tension neck). Niin paljon taakkaa on harteilla tällä hetkellä. Aikatauluttaminen on ollut minun bravuurini. Langat ovat pysyneet käsissä ja hymy huulilla. Kuten viimeisessä postauksessa kerroin, niinkin pieni asia kuin päänsärky voi rikkoa vahvan kuoren. Salin ollessa paikka, jonne purkaan stressin, treenin kärsiessä kärsii myös henkinen kantti. 

Loppu viikko meni pää kainalossa. Olo helpotti, mutta pää tuntui olevan hieman pimennossa. Kohisi ja jumitti. Aloin tekemään asioita niskani olotila prioriteettina. 

Elämääni on löytänyt tiensä myös ihmisiä, jotka saavat mut päivittäin nauramaan.

Elämääni on löytänyt tiensä myös ihmisiä, jotka saavat mut päivittäin nauramaan.

Ensimmäinen päätökseni oli käyttää vapaa aamupäiväni kehoni hyvinvoinnin edistämiseksi. Tästä asiasta pitäisi muutenkin tulla prioriteetti! Muutaman minuutin varoitusajalla päätin osallistua Yoogaia:n Yin -tunnille, jossa käytetään mahdollisimman vähän lihasvoimaa. ”Pitkäkestoiset asennot, joissa viivytään useita minuutteja edistävät sidekudosalueitten aineenvaihduntaa, uusiutumista ja energiansaantia.” (osa Yoogaia:n tuntikuvausta) Täydellinen tunti siihen hetkeen; helpotti hieman fyysistä oloani ja rauhoitti mieltäni. Olin tunnin jälkeen erittäin rauhallinen, ehkä liiankin, sillä meinasin myöhästyä koulusta. Heh.

Toinen apukeino tuli puskista. Sunnuntaina kaikki kerääntynyt stressi purkautui itkuna. Matikan preppi-tehtävät eivät sujuneet kuten halusin, olenhan aina ollut siinä hyvä. Päivä oli pitkällä, halusin tehdä muutakin. Nälkä vaivasi, ruokaa laittaessa huomasimme kanojemme pilaantuneen. Pieniä tapahtumia, jotka iskivät yhteen myrskynlailla. Olen aina uskonut itkun puhdistavan olotilaa ja siltä eilenkin tuntui. Kerkesimme reippaalle lenkille, joka oli täynnä naurua ja pelleilyä. Ei haitannut vaikka ohikulkijat kurtistelivat kulmiaan meidän pomppiessa mitä ihmeellisemmin – tasapainoittavaa jos jokin. 

photo (11)

Treenittömyys ja paljon ruokaa toivat myös apua. Nukuin paljon, söin mitä halusin ja unohdin ruokaohjeet hetkeksi. Teimme itse burgereita, joiden väliin paistoimme halloumia! (Mun lemppari!) Söin karkkia. Tanssimme hassusti Mikon kanssa. Voi olla, että olen kaivannut Mikon kanssa vietettyä aikaa enemmän kuin ymmärsin. Vaikka asumme yhdessä, välillä näemme vain nukkumaan mentäessä. 

Viikonlopussa oli taikaa. Tämän aamuinen matikan koe sujui mielestäni nappiin, toisaalta tavoitteeni tuosta kurssista on täydet 5. Kerkesin salille kokeen ja markkinointitunnin välissä: mikä oli loistava yllätys, koska sain Mikon mukaani. Hymy on palannut huulille, niskojen jumi on helpottamaan päin (en kärsinyt ensimmäisen setin jälkeen tänään!) ja illalla on edessä jooga-tunti. 

Välillä täytyy antaa itsensä olla heikko. Myöntää ja löytää parannuskeinot. Stressiä on edelleen, mutta pystyn sen käsittelemään. 

Reipasta viikkoa!

xxo,
Janina

Avainsanat: , , , , , ,

Vastaus rukouksiin ja kehon hyvinvointiin

Laiminlyön kehoni hyvinvointia vaikka treenaankin säännöllisesti. Välillä tuntuu kuin se huutaisi apua, liian kuuroille korville. Minun pitäisi pitää siitä parempaa huolta. 

En ole vieläkään saanut lihashuoltoa sovellettua viikkoihini säännöllisesti tapahtuvaksi harjoitteeksi. Teen sitä silloin tällöin kun kerkeän. Suurimman osan helmikuusta muistin rullailla ja venytellä melkein joka päivä – kroppa alkoi tuntua vetreämmältä. Liikkuminen tuntui vaivattomammalta. 

DSC_0398

Kerroin teille aikaisemmin kuntosalini PT:n Anun vetämästä joogahetkestä täällä. Kuinka hankalalta nuo yksinkertaisimmatkin liikkeet tuntuivat. Vaikka tavoitteenani on lihaksen kasvatus, en haluaisi menettää notkeuttani ja vetreyttäni siinä samassa. Mieleeni piirtyy iso kehonrakentajamies, joka ei taivu mihinkään. Sellaiseksi en halua muuttua. 

Päätin tuolloin, että etsin itselleni jooga-paikan tai -salin, joka olisi kotini tai kouluni lähellä. Niin, että matkoihin ei menisi hurjasti aikaa – se kun on muutenkin vähissä. Yhtälailla hintatason tulisi olla alhainen, opiskelijabudjettiin istuva. Onko teille tullut sellaista paikkaa vastaan? Minulle ei ainakaan. Viikko sitten tuntui kuin rukouksiini olisi vastattu. Sain yhteistyömahdollisuuden hyvinvointi-yritys Yoogaian kanssa. 

DSC_0399

Miltä teistä kuulostaisi joogatunti omassa olohuoneessa? Hurjan hyvältä? Niin minustakin. Olin varannut itselleni syvävenyttely-tunnin eilisillaksi. Jännittäen odotin kuinka homma toimisi. Mieleeni pompsahti Monnan postaus mä venyttelin kotona ja sit sellainen mies näki miten mä venyttelin”. Ohhoh, tuntuisiko tämä oudolta? Päätin kuitenkin alusta alkaen pitää oman kamerani päällä, jotta opettajamme saisi korjattua tekniikoitani tarvittaessa.

Klikkauduin tunnille hyvissä ajoin, jotta saisin tekniikan toimimaan oikein. Katselin Oscareita nauhalta kun kuvaruudulle ilmestyi mies, tunti oli alkamassa. Häädin kihlattuni keittiöön kokkaushommiin (kiitos rakas!), jotta sain itse keskittyä pitkiin venytyksiin. Tunti oli yläkroppa painotteinen, joka sopi itselleni erittäin hyvin. Sunnuntain jalkatreenissä ponnistuspäänsärky antoi merkkejä tulostaan, mikä kertoo vain liian jumissa olevista lihaksista. Venyttelimme erittäin perusteellisesti, Markon neuvoessa ja selostaessa samalla. Miksi venytämme näin, mihin se auttaa. Tunti oli rauhallinen ja neuvoja oli helppo seurata. 

DSC_0404

Kaikkea sitä tekniikan kanssa pystyy. Yoogaia vastaa juuri niihin vaatimuksiin mitä olen joutunut hektisen elämäni takia asettamaan. Sijainti? Lähempänä kuin koskaan eli kotona tai matkan päällä! Aikataulut? Vaihtelevat viikottain, aamutunneista iltatunteihin. Hinta? Vain 4,99€/tunti! Sain itselleni kuukauden jäsenyyden, mutta tulen varmasti jatkamaan käyttöä senkin jälkeen! Kukapa ei haluaisi kotoa käsin osallistua 3-4 tunnille yhden 15-20€ tunnin sijasta?

Onko Yoogaia tuttu palvelu? Miltä palvelu teistä kuulostaa? Kuinka te pidätte kehostanne huolta? 

xxo,
Janina

Avainsanat: , , , , , ,
%d bloggaajaa tykkää tästä: