Sininen hieman nuhjuuntunut sohva. Kello tikittää hiljaisessa aulassa. Katson ympärilläni olevia ihmisiä. Heitä jännittää. Onko tänään heidän ensimmäinen kerta? Nimittäin fysioterapeutilla.
Muistan itse olleeni pari kuukautta sitten samanlainen, vilkuilin puolelta toiselle ja olin hieman hermostunut. Nyt olen jättänyt kengät telineeseen ja ulkovaatteet ovat vieressäni. Rentoudun tuolissa ja laitan silmät kiinni. Paikka alkaa olemaan jo niin tuttu että voin olla miten päin vain.
Kuitenkin pieni jännitys pyörii päässäni. Tänään on vihdoin se päivä kun pääsisin kokeilemaan hölkkäämistä. Siis kyllä! Epäilen omaa pystyvyyttäni sillä eilen polvi oli turvonnut ja tuntui keränneen nestettä. Eikä sen takia mennyt edes kunnolla koukkuun. Ei kai siinä vaan ole tullut takapakkia?
Jos en oo aikaisemmin sanonut niin sanonut nyt, mulla on paras fyssari! Ei turhaa hötkyilyä, sanoo asiat kaunistelematta ja muistaa painottaa olevansa aina puhelimen päässä – asia kuin asia. Luottamus on terveydenhoidossa tärkeää ja luotan sekä fyssariini että ortopediini täysin. Molemmat ovat toimineet urheilujoukkueiden lääkäreinä ja muutenkin kokemusta löytyy.
Palataan kuitenkin tämän päivän fyssari käyntiin. ”Mitä kuuluu?” kysymyksen siivittämänä kerroin eilisestä polven turpoamisesta ja ihmettelystä. En ole kaatunut, tehnyt kiertoliikkeitä eikä polveen ole sattunut. Maatessani sängyllä fyssari tutki rauhassa polvea, vertaillen terveeseen polveen. Kääntelyä, koukistelua, jännittämistä, suoristusta, vetoa.. Kaikki liikkeet käytiin läpi ja polvi tuntui olevan kunnossa. Samalla selvisi, että oikea polveni on todella jäykkä. Onko se nyt sitten hyvä vai huono juttu? Siitä haluan kuulla lisää ensi tapaamisella.
Seuraavaksi kuvailtiin taas kyykkäämistä, kävelyä ja sitä pelättyä hölkkäämistä. Kahden jalan kyykystä tuli melkein jopa kehuja, tasapainossa oltiin ja alas päästiin oikein syvälle. JEE!
Hölkkääminen tosiaan jännitti aivan kamalasti. Hölmönä kyselin fyssarin varmuutta asiasta, vastauksena sain vain katseen ja kehotuksen hölkkäämään paikallaan aluksi. Sieltä se askellus sitten lähti. Pikkuhiljaa kohti huoneen toista reunaa. Tuntui kivalta, vapauttavalta. Oikeastikkin. Ei sattunut ja hymy kiiri huulilleni. Paljon töitä polven eteen tehneenä on mahtavaa huomata olevansa aikataulussa tai jopa hieman edellä. Palkitsevaa.
Lopuksi käsky kävi juoksukenkä-ostoksille. Olisi saatava hyvin tukevat jalkaan, jotta sisäsyrjälle ei tule liikaa rasitusta.
Seuraava ja kuulemma viimeinen, tapaaminen on joulukuun puolessa välissä. Arvatkaapa mitä on ohjelmassa? HYPPELYÄ! Yhden jalan pomppuja, tasajalan hyppyjä, suunnanvaihtoja… APUA! Ei auta pelätä vaan treenattava nämä neljä viikkoa mahdollisimman hyvin ja valmistautua henkisesti. :)
Ortopedini tapaan 1,5 viikon päästä, saa nähdä miten turvotus laskeutuu ja joudunko mahdollisesti magneettikuvauksiin, jotta nähdään varmuudelta ettei mitään ikävää ole tapahtunut.
Näin tänään! Illaksi töihin, tulee olemaan taas kiirettä! Eilisen jälkeen oli jalat todella puhki. Huh. Tänään tosin on jotain mitä odottaa, nimittäin se jokaviikkoinen saunavuoro! JES!
Mitä teidän torstaihin kuuluu? Isänpäivä lähestyy, onko suunnitelmia? :)
xxo,
Janina
JANINA MICHAELA 