Avainsana-arkisto: Cookie Monster

”Cookie is a sometime food” – massakauden tunnustukset

Näin toteaa omasta lapsuudestani rakastettu Cookie-monster. Se on minun lempihamoni Sesame Streetiltä. 

Tämä vinkki on tuntunut itseltäni unohtuvan viimeisten viikkojen aikana. Olen ollut väsynyt, rikki-poikki-katki. 16 tunnin päivät ovat verottaneet eivätkä massakauden ruokakaan tunnu riittävältä. Kroppa huutaa energiaa (+ lepoa) ja omat käteni ovat anteen sitä tummasuklaainkivääristä sämpylään. Melkein joka päivä. Millä logiikalla syön ensin tummasuklaata ja sitten vasta paistan kananmunat? En tiedä.

Cookie

Minunkin pitäisi saada itseni parempaan kontrolliin. Nyt tosin jo helpottaa. Päätös pysyy. (kuva)

Vaikka massakausi on ajatuksena helpompi ja rennompi kuin kiristävä dieetti, välillä on ollut hankalaa. Jopa niin hankalaa, että olen muutaman kerran päästänyt sammakon suustani ja väittänyt dieetillä olevan helpompaa. En ole kuitenkaan ahminut herkkuja vaan ottanut muutaman palan suklaata tai pienen pussillisen Punnitse & säästä -kaupan ihanuuksia. 

Valmentajalle olen ollut rehellinen. Hän on ollut suora. ”Suklaata ei joka päivä!!” luki viime viikkoisessa viestissä. Eihän se ole mikään uusi uutinen varmasti kenellekään meistä, silti huomasin etsiväni tekosyitä mutta kun.. mutta kun.. Turhia muttia, sillä ei ole sellaista, joka tekisi siitä kisatavoitteelliselle järkevää. 

Tänään aukesi herkkuhimojen lisäksi kyynelkanavat. Ponnistuspäänsärky sotkee treenejä sekä henkistä puolta. Tähän asti treenit ovat sujuneet upeasti, nautin kovista itsensä ylitys-treeneistä ja niiden jälkeinen olotila saa minut palaamaan salille uudestaan ja uudestaan. Tänään oli toisenlainen päivä, ihan kaikilla saroilla. Kello soi 4:30AM töihin, unet jäivät siis hieman lyhyemmiksi kuin haluaisin. Työpäivä oli hulvaton, täynnä kanssani kyyneleet silmissä nauravia työkavereita. 

Salille päästessäni olin innoissani. Uusi treeniohjelma potkasee persuksille – hyvällä tavoin. Lämmittelin kunnolla ja siirryin treenin pariin. Ensimmäinen työsetti pystypunnerrusta, kolme toistoa takana – julmettu taifuuni iskee takaraivoon. Sain hillittyä jomotusta sekä ketutusta tekemällä pystypunnerrukset laitteessa, mutta siihen se lysti loppuikin. Katsoessani sykemittarista kelloa, kun aikaa oli mennyt 40 minuuttia ensimmäisen liikkeen settien tekemiseen, oli aika lopettaa. Kyyneleet silmissä pukkariin. 

Spot on. Tänään on ollut hankala päivä. Huomenna on parempi – selkeämpi.

Kamat vaihtoon ja Mikoa moikkaamaan, sieltä saisin tukea valmentajalta puhelimen välityksellä saadun lisäksi. ”Onko pää vielä kipeä?” riitti irrottamaan tulpan sisälläni. Kysymyksiä, ajatuksia, ärsytystä, pettymystä, taistelutahtoa, asennetta.. En pystynyt puhumaan. En pystynyt sanomaan ääneen sitä mitä päällimmäisenä ajattelin – ajattelen. Minua pelottaa että tuotan kaikille pettymyksen. 
.. koska kroppa pettää. Vasta viime viikolla nautin lepoviikosta, eihän minulla pitäisi olla mitään ongelmia.

Vartalo kaipaa nyt huoltoa, pääkoppa kaipaa puhetta – puhdistamista. Miten mä saatan ajatella näin? Tuottaa itselleni kasan lisää stressiä? Treenaan koska nautin. Asetin kisatavoitteen, koska minä haluan sitä. Ja muut tukevat minua. He tukevat, koska (haluaisin väittää) että he uskovat minuun. Niin uskon itsekin. Mistä sitten kiikastaa?

Sekavin tuntein, sekavin sanoin, sekavin ajatuksin. 

xxo,
Janina

PS. Aina ei ole helppoa pukea sekavia ajatuksia sanoiksi. Niitä kun tuntuisi olevan pienen romaanin verran. Toivottavasti ymmärrätte. Kiitos. 

Avainsanat: , , , , , ,
%d bloggaajaa tykkää tästä: