haaveilu | JANINA MICHAELA

… tulevista ulkoilumatkoista niin pyörällä, lumikengillä, suksilla kuin jalankin.

… uusista seikkailuista uusissa maissa, laskettelureissusta Alpeille ja reppureissauksesta Aasiassa.

… suurista häistä, koska menemme vain kerran naimisiin.

… unelmiemme työpaikoista, sinä piirtämisen ja 3D:n parissa ja minä markkinoinnin ammattilaisena.

… eläkepäivistä omakotitalossa, jonka pihalta löytyisi oma kasvimaamme täynnä vihanneksia ja yrttejä, jonka olohuoneessa voisimme nauttia takkatulen rätinästä ja tanssia kuten nytkin.

… aktiivisista lapsista, jotka nauttisivat urheilusta yhtä paljon kuin me tai ainakin löytäisivät omat intohimon kohteensa ja uskaltaisivat seurata intuiitiotaan.

… uudistetuista tyyleistä.

… isosta, puisesta, vanhoista puulankuista tehdystä ruokapöydästä jonka ympärille mahtuisivat läheisemme.

… lainojen pois maksamisesta.

… täydellisesti paistetusta pihvistä.

… sinun unelmistasi.

… minun unelmistani.

… meidän unelmistamme, meidän tulevaisuudesta.

xxo,
Janina

Jos sinun pitäisi kuvailla itseäsi yhdellä sanalla, mikä se olisi?

Minun sanani olisi go-getter. Energinen ja aktiivinen unelmiensa toteuttaja, motivoitunut kurottamaan kauemmaksi rajojensa ulkopuolelle. Olen muutaman vuoden sisään oppinut itsestäni paljon. Olen oppinut uskaltamaan, hyppäämään tuntemattomaan. Ajattelemaan positiivisen kautta, mitä mahdollisuuksia voikaan avautua, mitä voinkaan oppia. Yritän pysyä myös hieman realistisena, olematta kuitenkaan ajattelematta pahimpia mahdollisia tapahtumia – ne vain lannistavat.

Luonteeni ollessa kokeileva ja heittäytyvä, minun on hankala katsella ihmisiä, jotka eivät ole onnellisia työpaikassaan, parisuhteessaan, opiskelupaikassaan. Lukuisia kertoja olen kuullut ”en viihdy työssäni, mutta onpahan työ”, ”haluaisin opiskelemaan, mutta pääsenkö kuitenkaan sisään”, ”mua on aina kiehtonut Australia, mutta miten voisin jättää tasaisen elämäni”. Elämä on perhanan lyhyt. Miksi et lähtisi päivähaaveilun sijaan tavoittelemaan niitä?

Osa, mieheni ja minun, erimielisyyksistä on johtunut meidän erilaisuuksista. Minä kuljen pää pilvissä, jalat maassa. Mieheni on enempi realistinen, miettien mitä _oikeasti_ voisi tapahtua. Tuo realistisuus taittuu välillä hieman negatiivissävytteiseksi. Yhtenä alkukesän iltana keskustellessamme totesin hänelle, etten pysty katsomaan sivusta hänen haalenevia unelmiaan. Työpaikka on kiva ja palkka hyvä – mutta oikeasti hän haluaisi olla opiskelemassa. Hän nauttii piirtämisestä ja on kiinnostunut animoinnista. Niin kauan kuin muistan, hän on unelmoinut 3D-linjalla opiskelusta, mitään asian eteen tekemättä. ”Linjalle otetaan vain 18 opiskelijaa vuodessa, enhän mä ole niin taitava että voisin olla yksi valituista!” Itsensä ja omien taitojensa aliarviointi on mielestäni pahimmasta päästä, mitä ihminen voi itselleen tehdä. Ja teen sitä edelleen itsekin.

—————————————————————————————–

Mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua?

—————————————————————————————–

Miehelleni se olisi ilman opiskelupaikkaa jääminen. Mutta se, miten minä asian nään, on hieman eri. Hän on kesän aikana alkanut piirtämään. Harjoitellut päivittäin. Saanut innostustaan takaisin. On pirteämpi ja iloisempi. Nauttii jo nyt siitä mitä tekee, joten vaikka opiskelupaikka saattaisi jäädä – hän olisi silti saanut elämäänsä enemmän kuin yrittämättä.

Elämä kantaa. Se on varma. Jos olet aina haaveillut working-holidaysta Australiassa – mene ja toteuta se! Et voi ikinä tietää, mitä ovia kokemus avaa. Rakas ystäväni yllätti kaikki, muutti vuosia sitten Britteihin ja on nyt valmistunut Melbournen yliopistosta. Hän on rakastunut ja onnellinen. Suomi on yksi turvallisimmista maista heittäytyä elämään. Yhteiskunta tukee ja täältä löytää aina töitä. Harva tippuu tyhjän päälle.

Mitä sä enään odotat? Kukaan ei tule hakemaan sua kotiovelta. Älä tyydy, jos sinulla ei ole sitä mitä täysin haluat. Et välttämättä tule kaikkea unelmoimaasi saavuttamaan, mutta kokeileminen on parempaa kuin eläkkeellä jossittelu.

Rohkeaa viikonloppua!

xxo,
Janina