Avainsana-arkisto: hyvä näin

KUN KOTI MUUTTI MUOTOAAN – STRESSIPESÄSTÄ RAUHANTYYSSIJAKSI

Olohuoneemme keskiössä on iso, paksu, pitkäkarvainen matto. Se on kuin latausmatto, ystäväni sanoja lainaten. Se on niin mukava, että siinä voisi nukkua. Sen merkitys kotonamme on suuri. Saattaa kuulostaa hölmöltä, mutta siinä on muistoja. Se kuuluu tänne ja ilman sitä olisin hukassa. Kun pitkän päivän jälkeen pääsen lysähtämään X-asentoon sen päälle, stressi ja päivän painolasti alkavat valua mattoon. Matto kuin imee ne itseensä. Se on taikamatto. Imee itseensä shaissea ja täyttää hyvät varastot.

Janina Pohja, Fit Times, bloggaaja, koti, Konmari

Kotimme on muuttunut. Sen merkitys turvapaikkana on kasvanut. Et ymmärrä ennen kuin menetät. Miten osuvaa se onkaan taas. Menetettiin kotimme kolmeksi kuukaudeksi ja nyt arvostukseni sitä kohtaan on kasvanut uudelle levelille.

Muuttaessamme takaisin purin tavaroitamme kassi kerrallaan. Katsoin jokaista tavaraa ja kolme neljästä meni myyntipinoon. Olen nauranut tälle, sillä aloin vasta muuttomme jälkeen lukea Konmari-kirjaa – siinähän käsketään ottamaan jok’ikinen tavara käteen ja miettimään tuoko se sinulle iloa. Olin aloittanut tekemään sitä jo itse. Kuinka moni tavara olikaan turha painolasti.

Istuessamme illalla mieheni kanssa totutusti sohvalla, nojasin häneen ja totesin, että nyt on hyvä. Tunsin kuinka kotonamme oli helpompi hengähtää. Katsoin lipastolle, joka ei pursunnut tavaroista vaan jokainen valokuvakehys, kirja ja esine saivat mut hymyilemään. Katseeni kiersi olohuonettamme ja katseeni pysähtyi. Lipaston tärkeimmällä hyllyllä seisoivat jo menneiden isovanhempieni upeat 50-vuotiskuvat. Asiat, jotka merkkaavat, näkyvät kotonamme.

Janina Pohja, Fit Times, bloggaaja, koti, Konmari

Janina Pohja, Fit Times, bloggaaja, koti, Konmari

Fengshui on luonamme ensimmäistä kertaa. Joku voisi väittää sen johtuvan siitä, ettei peili ole enää oviaukkoa vastapäätä tai, että sänky on vihdoin käännetty järkevään suuntaan. Mä kuitenkin uskon, että rauhan takana on asennemuutos. Koti on muutakin kuin vain katto pään päällä. Se on paikka, joka ottaa meidät vastaan missä kunnossa vain eikä heitä ulos. Geez, alan kuulostaa ihan Konmarilta!

Mä rakastan tätä uutta olotilaa. Tuntuu, että olisin elänyt usvassa ja tältä kotiin tulemisen kuuluu tuntua. Ei stressiä siivouksesta, imuroimisesta eikä järjestämisestä. Kaikella on paikkansa. Mulla on paikkani.

Janina Pohja, Fit Times, bloggaaja, koti, Konmari

Home, I love you. 

xxo,
Janina

KOMMENTOI

Avainsanat: , , , , ,

Uusien siipien suojassa

Tiedättekö sen tunteen kun asiat vain loksahtelevat kohdalleen? Viimeisten kuukausien aikana on tuntunut, että olen saanut tehtyä sellaisia päätöksiä, joiden tekeminen on tuottanut harmaita hiuksia, mustia silmänaluksia ja kukkivan naaman.

Toteutin pitkäaikaisen unelmani 2013 hankkimalla itselleni ensimmäisen valmentajani. Sain piiskurikseni toivomani naisen, Satu Kalmin. Aloitimme yhteisen matkamme Fitnessmalli 2013 -kilpailuista, joissa etenin semifinaaliin asti. Olin tyytyväinen tuloksistani ja janosin lisää, jatkoin Fitfarmin kanssa yli kaksi vuotta.

Sopimukseni loppui heinäkuussa ja jo reippaasti ennen sitä, sähköpostiini kolahti pyytämäni jatkosopimus. Alun varmuuteni oli muuttunut epävarmuudeksi. En tiennytkään enää mitä tulevaisuudelta halusin. Kesän kuukaudet olivat kuin kasvukäytävä, jonka jälkeen asiat alkoivat järkeentymään ja päätöksiä tulemaan. Parisuhde-, valmennus-, opinto-, asunto- ja raha-asiat selviytyivät. Ajatukseni kirkastuivat ja löysin valoa kulkemalleni tielle. Olin isossa risteyksessä, jossa jokaisen päätöksen jälkeen piti tehdä uusi päätös, uudesta asiasta.

KH7A2418-Edit copy

Kuva: Tomi Rehell

Lopullinen päätös valmentajan vaihdosta huojensi oloani. Olin pähkäillyt ja pyöritellyt päätöstä, miettinyt vaihtoehtoja. Tiesin, etten halunnut jatkaa ilman valmentajaa, mutta kaipasin myös jotain uutta. Olin myös tullut päätökseen, että reissaaminen saa jäädä. Haluan vähillä vapaapäivilläni nähdä ystäviäni ja levätä – en matkustaa Lahteen tai Tampereelle. Toivoin myös kokonaisvaltaista pakettia. Henkilöä, joka ohjelmien suunnittelemisen lisäksi treenaisi kanssani – näkisimme useammin, jolloin myös suhde syvenisi.

Uusi valmentajani – naurava ja suorasanainen – nainen. Bettina Gräsbeck. Nainen, jolla on karismaa ja se vakuuttaa. Olemme vasta lähtöruudussa, ottamassa pieniä vauvan askelia eteenpäin. Palaamme alkuun, siihen hetkeen kun rakkauteni rautaan leimahti. Miksi mä rakastan treenaamista? Rakastan haastaa itseni treeneissä, epämukavuusalue on paikka, jossa saan parhaimmat fiilikset – itsensä ylittämisestä! Mitä mä rakastan treenaamisessa? Rakastan hikisiä treenejä. ”Fiilikseni nousee hikisyyden kanssa, mitä hikisempi sen parempi!”

En ole kisavalmennuksessa vaan tekemisemme teemana on treeneistä (ja elämästä) nauttiminen. Tulemme sekoittamaan peruspunttia ja toiminnallista tekemistä. Olen monille yrittänyt selittää ajatuksiani, joissa haluaisin pystyä tekemään lihaksillani jotain. Hyppiä korkealle, vetää leukoja, hallita kehoa esimerkiksi käsinseisonnassa. Treenaaminen tulee olemaan erilaista, eri asenteella ja meiningillä. Kovaa, mutta rennosti. Treeneissä saa nauraa. Ja sitähän mä teenkin, varsinkin kun voimat loppuu.

KH7A2405-Edit copy

Kuva: Tomi Rehell

Olen kovin onnellinen, innoissani ja kiitollinen. Puhumme Bettinan kanssa hyvin samaa kieltä, näemme asioita samalla tavalla – ja siksi esimerkiksi niin henkilö- kuin ruokavaakakin saavat jäädä. Ne eivät ole elinehto.

Betskulla on leveet siivet ja niiden suojassa on varmasti hyvä olla.

xxo,
Janina

Avainsanat: , , , , , , , , , , ,

Kultainen keskitie

Tämän vuoden Blog Awardsit on nyt pidetty. Palkintoja on jaettu inspiroiville ja näyttäville blogeille. Kaikki tunnustuksen saaneista ei ole suurimpia blogeja, mutta minusta se on hienoa. Ei lukijamäärät mielestäni kerro kaikkea. Se kuinka paljon blogi inspiroi, vaikuttaa tai auttaa ovat kaikki tärkeitä asioita.

20150620_140901

Aloittaessani bloggaamisen olin hyvinkin epävarma itsestäni ja se heijastui myös blogiini. Kirjoitin ja tein sillä se kiinnosti minua, toimien samalla sairaslomani viihdykkeenä. Kirjoitin paljon vinkkipostauksia, tökerösti. Avasin myös omaa elämääni, elämänmuutostani ja ajatuksiani – hyvin pinnallisesti. Yritin viilata mielipiteistäni terävimmät kulmat pois, jättäen jälkeensä tylsän ympyrän. Pelkäsin arvostelua, mitä jos en uskaltaisikaan seisoa sanojeni tai kirjoittamieni mielipiteiden takana.

Muutaman vuoden olen blogannut on-off -tyylillä. Olen löytänyt aikaa kirjoittamiselle ja tekosyitä kirjoittamisen jättämiselle. Jokaisena off-hetkenä kaipasin blogini pariin, mutta samalla koin riittämättömyyden tunteita. Mitä pieni blogini voisi tuoda blogimaailmaan? 

Menneen kesän aikana tapahtui kasvamista. Etsiskelin itseäni ja samalla löysin myös blogi-minäni, jos sitä siksi voi edes kutsua sillä se onkin täysin sama henkilö kuin minä. En tiedä olenko aikaisemmin yrittänyt olla jotain muuta kuin oikeasti olen. Kirjoittaa eri tavalla kuin oikeasti kirjoittaisin ja sen takia bloggaus on tökkinyt. Olenko vain yrittänyt liikaa kun vain tekeminen olisi riittänyt?

20150620_140401

Olen blogannut kolme vuotta ja nyt voin rehellisesti todeta, että blogini on minunlaiseni. En enää yritä kategorisoitua tai keskittyä yhteen aiheeseen. En kirjoita vain fitness-, sportti- enkä terveys-blogia. Elämässäni on enemmän osa-alueita kuin treenaus ja luonteeltanikin olen sekava, hieman all over the place – tunteella elävä ripaus ylivilkkautta. Se mikä tuntuu hyvältä, se tehdään. 

Tällä hetkellä mulla on hyvä näin. Mutta toki toivon, että tekin viihdytte!

xxo,
Janina

PS. Tänään iski kuvauspaineet aivan yllättäen. Aloin miettimään mitä laitan päälle, jotta kuvista tulisi mahdollisimman kivat ja homma päättyi siihen, että emme kuvanneet mitään. En tiedä mikä reaktio itselleni tuli, noloa hei. Ensi kerralla sitten.

Avainsanat: , , , , , , ,
%d bloggers like this: