Avainsana-arkisto: iho-ongelmat

STRESSAANTUNEEN IHON PELASTUS

Aa että, aa että. Kyllä kuulkaas tuntuu tahmealta kirjoittaa. Paussi on ollut liian pitkä, eikä edes täysin omasta tahdosta. Elämä on valitettavasti vienyt mehut ja olen liian monena vapaana hetkenä vain rysähtänyt sohvalle. Maannut ja katsonut töllöä, sitä turhaketta. Paitsi Masterchef Australia, siitä inspiroituu ja tulee aina hyvä mieli. Kyyneleetkin valuu poikkeuksetta, koska aussit osaa ohjelman editoinnin – uskon kyllä, että hommassa on totuuttakin. Ihana toisiaan tukeva ja kannustava kilpailijoiden ryhmä.

Janina Michaela, kasvonaamio, stressaantuneen ihon hoito, yhteistyö, hyvinvointi bloggaaja, musta kasvonaamio, mustapäiden poisto, ihonkuorinta, alennuskoodi

Elämä on tosiaan vienyt mehut henkisesti, joka vaikuttaa pitkän raskaan jakson jälkeen myös fyysisesti. Kroppa ei tunnu omalta, se on nesteinen ja kerää myös kiloja. Stressi ei ole pitkään aikaan ollut hyvä laatuista vaan silmät umpeen painavaa, mutta ei nukuttavaa. Jonkun mielestä treenaan tilanteeseen nähden liikaa, mutta minusta en. Treeneissä ajatukseni keskittyvät keltaisten seinien sisälle, kaikki muu jää ulos. Tough Viking -aamutreenit tuovat elämääni energiaa, ihmisistä sitä saan parhaiten.

Janina Michaela, kasvonaamio, stressaantuneen ihon hoito, yhteistyö, hyvinvointi bloggaaja, musta kasvonaamio, mustapäiden poisto, ihonkuorinta, alennuskoodi

Janina Michaela, kasvonaamio, stressaantuneen ihon hoito, yhteistyö, hyvinvointi bloggaaja, musta kasvonaamio, mustapäiden poisto, ihonkuorinta, alennuskoodi

Stressi ottaa valtaansa myös ihoni. Sen vaikutus jo muutenkin akneiseen ihoon on ka ma la. En siltikään jaksa enkä halua käyttää meikkiä, it is what it is. Sitä paitsi koen, että peittämällä ihon meikkivoiteella pahentaisin vain tilannetta. Ihoni tarvitsee raitista ilmaa ja paranee aina auringossa – aina. Myös sen kuorinta auttaa.

Tullessani Italiasta kotiin laitoin MayBeautyn* tutun maskin kasvoilleni. Hieman pinnallisena vivahteena pelkäsin, että rusketukseni lähtee kuorinnan mukana. Lol ja heh. Ei lähtenyt, ainakaan huomattavasti. Stressin jättämiä jälkiä kuitenkin lähti. Heti naamion jälkeen miehenikin kommentoi ihoni raitistuneen ja kirkastuneen huomattavasti. Tunkkaisuus oli poissa. Ah, ehdottomasti yksi parhaista tunteista on puhdas iho. Vai mitä?

Janina Michaela, kasvonaamio, stressaantuneen ihon hoito, yhteistyö, hyvinvointi bloggaaja, musta kasvonaamio, mustapäiden poisto, ihonkuorinta, alennuskoodi

Tällä kerralla fokusoin maskin kasvojeni ongelma-alueille. Viimeksi levitin sen koko kasvoille ja irvistelin maskia irroittaessa sillä maski oli tarrannut myös viiksivilloihini. Suosittelen olematta levittämättä niiden päälle, näin säästyt turhalta kivulta. Tällä kerralla maskin irrottaminen ei tuntunut pahalta vaan siltä, että epäpuhdas ja kuollut iho kuoriutuu ja terve iho pääsee hengittämään!

Janina Michaela, kasvonaamio, stressaantuneen ihon hoito, yhteistyö, hyvinvointi bloggaaja, musta kasvonaamio, mustapäiden poisto, ihonkuorinta, alennuskoodi

Vaikka nämä MayBeautyn kasvonaamiot ovatkin tehokkaita, eivät ne yksinään ihoni kuntoa pelasta. Minun on saatava elämän rytmiäni järkevöitettyä, illat rauhoitettua ja muistaa oman vapaa-ajan tärkeys. Olen päättänyt (yrittää kaikkeni) pitää sunnuntait vapaana kaikesta, tarjoten minulle kaiken vapauden tehdä juuri sitä mikä sillä hetkellä tuntuu hyvinvoinnilleni tärkeältä. Luulen, että loppukesän sunnuntait pyhittyvät nukkumiselle, kirjojen lukemiselle, joka viikkoisen kuorinnan tekemiselle ja hyvälle ruualle.

Janina Michaela, kasvonaamio, stressaantuneen ihon hoito, yhteistyö, hyvinvointi bloggaaja, musta kasvonaamio, mustapäiden poisto, ihonkuorinta, alennuskoodi

Joka viikkoinen kuorinta. Se on minun loppuvuoteni lupaus itselleni. Sen kunniaksi MayBeauty tarjoaa myös teille kaikki tuotteensa -30 % alennuksella, käyttäessäsi koodia: janinapmask.

Mitkä ovat teidän parhaimmat vinkit stressaantuneen ihon pelastamiselle? 

Xxo,
Janina

JÄTÄ KOMMENTTI

*Postaus toteutettu yhteistyössä MayBeautyn kanssa.

Avainsanat: , , , , , , , ,

ANNA IHOLLESI UUSI ALKU

Syksy ja talvi ovat ihoni viholliset. Kylmät ilmat sekä loppu vuotta kohti kiristyvä menotahti ja stressitasot saavat ihoni räjähtämään. Miten ne pahimmat huonot jaksot tapahtuvatkin aina tärkeisiin aikoihin? You feel me?

MayBeauty, kasvonaamio, joululahjaidea, tyttöjen ilta, mustapäät, kauneudenhoito, kuinka saada puhtaampi iho, maski, peel offMayBeauty, kasvonaamio, joululahjaidea, tyttöjen ilta, mustapäät, kauneudenhoito, kuinka saada puhtaampi iho, maski, peel off

Olen kokeillut hoitokeinoista vuosien saatossa niin laajan kirjon, että olen vain oppinut elämään ihoni kanssa. Tein alkusyksystä ison siivouksen kodissamme ja löysin kylpyhuoneemme kaapeista läjöittäin erilaisia kasvonaamioita. Tiedättekö ne hygieniatuotteet, joita kertyy vuosien saatossa lahjoina? Juuri niistä puhun.

Otin ne kuitenkin käyttöön ja olenkin pitkin syksyä hoitanut kasvojani niillä. Jäin hiukan koukkuun peel-off naamioihin, jotka tuntuvat luovan mulle uuden ihon. Sen vuoksi innostuin ehdotuksesta kokeilla MayBeauty:n tehokkaina mainostettuja kasvonaamioita. Tiesin ystäväni olleen niihin tyytyväinen, joten miksi en itsekin antaisi niille mahdollisuutta – kuten olen niin monille muillekin ihotuotteille antanut.

MayBeauty, kasvonaamio, joululahjaidea, tyttöjen ilta, mustapäät, kauneudenhoito, kuinka saada puhtaampi iho, maski, peel off

Saavuimme perjantaina aikaisin aamusta mieheni kanssa parisuhteen hoitolomalle Osloon. Olemme syksyn aikana ehkä nukkuneet samassa sängyssä, mutta yhteistä aikaa ei juurikaan ole ollut. Eilen illalla hotelliin palattuamme nappasin laukusta kasvonaamiot ja nautimme yhdessä tuotteen testauksesta. Halusimme molemmat kuoria vanhan ihon pois ja puhdistaa ihon kokonaisvaltaisesti.

Levitin maskin paketin mukana tulleen siveltimen avulla. Siveltimestä irtosi karvoja niin että niitä oli ympäri naamaani tiukasti maskissa kiinni. Kerroin asiasta yhteyshenkilölleni ja näitä maanantaikappaleita ei ole ilmennyt nimeksikään – he kuitenkin lähettävät minullekin uuden siveltimen. Mieheni jätti siveltimen kuitenkin käyttämättä ja sai maskin levitettyä helposti. Naamiot kasvoilla kaivauduimme peittojen alle odottamaan niiden kuivumista – 30-45 minuuttia. Puolen tunnin jälkeen iho alkaa tuntua kireältä eikä puhuminen ole hirveän mukavaa. Suosittelen siis laittamaan leffan pyörimään, niin mekin tehtiin.

MayBeauty, kasvonaamio, joululahjaidea, tyttöjen ilta, mustapäät, kauneudenhoito, kuinka saada puhtaampi iho, maski, peel off, alennuskoodi

Tuotteen irroitus erosi muista käyttämistäni maskeista, sillä tämä tuntui kaivautuneet syvälle ihoon kiinni. Varokaa laittamasta sitä ihokarvoille, varsinkaan kulmakarvoille. Auts. Maski todellakin kuorii ihon. Se tuntuu aivan kuin käärme jättäisi vanhan nahkansa. Muutamia irvistyksiä ja ”yy, kaa, koo” laastarin repämisefekti. Lopuksi huuhtelin ihon lämpimällä vedellä.

MayBeauty, kasvonaamio, joululahjaidea, tyttöjen ilta, mustapäät, kauneudenhoito, kuinka saada puhtaampi iho, maski, peel off, alennuskoodi

Lopputuloksena ihoni tuntui todellisesti uudelta. Enpä ole ennen tutkinut irrottamaani maskia, mutta odotin ehkä näkeväni hieman enemmän mustapäitä ja muita epäpuhtauksia. Paljon kuollutta ihoa, joka puhuu vahvasti uudestisyntymisefektin puolesta.

MayBeauty, kasvonaamio, joululahjaidea, tyttöjen ilta, mustapäät, kauneudenhoito, kuinka saada puhtaampi iho, maski, peel off, alennuskoodi

Tekin pääsette kokeilemaan maskeja -30 % alennuksella ! Klikkaa tästä ja käytä koodia fitmask. Mietitkö, mitä ostaa joululahjaksi? Tässä olisi hyvä idea esimerkiksi pukin konttiin tai vaikka yllärinä tyttöjen iltaan.

Hyvinvoivan ihon puolesta,
Janina

KOMMENTOI

Avainsanat: , , , , , , , ,

Smile is the best makeup a girl can wear

Olen kovin onnellinen. Antibioottikuuriani on omien laskujeni mukaan jäljellä enää 10 päivää. Kuinka nopeasti on voinutkaan 80 päivää mennä? Ihoni kunto on parantunut todella hyvin. Se on pehmeä ja kuulas – aivan kuin en olisi aikaisemmin aknesta kärsinytkään. 

Aikaisemmin uusia finnejä saattoi yön aikana putkahdella useampiakin. Päivät olivat inhottavia sillä näihin kasvojen alueisiin koskiessa sattui. Eikä ihme, onhan finnit tietynlaisia tulehduksia. Kuurin aikana uusia näppyjä ei ole tullut nimeksikään. Stressaavien päivien, kuukautisten ja herkkupäivien aikana yksi tai kaksi, mutta nekään eivät ole olleet kipeitä!

Vanhat aknearvet loistavat edelleen punaisina, mutta ne haalenevat vuosien saatteessa. Samanlailla kuin polvileikkausarpeni. Jos en anna niiden häiritä, miksi antaisin kasvojeni arpien? Olen päässyt varmasti pahimmasta tavastani eroon; naamani repimisestä. Näpyt ja arvet häiritsivät joten pakkomielteisesti puristelin niitä. Tällä hetkellä ainoa syy kasvojeni koskemiseen on ihoni silitys. En pysty uskomaan sitä miltä se tuntuu. Jos en tietäisi, en uskoisi itseni kärsineen huonosta ihosta. 

Minua pelottaa kuurin jälkeinen aika. Mitä ihoni kunnolle käy? Palaako se samaan kuntoon kuin mistä lähdin? Vai pahempaan? Olen optimismi, joten yritän ajatella positiivisesti mutta tulevaisuus jännittää. 

DSC_0672

Olen viihtynyt ilman meikkiä paljon enemmän. Taisin koko tenttiviikon käydä koulussa ilman, sillä olin joko tulossa tai menossa treenaamaan tenttien jälkeen. Enkä hävennyt. Katsoin ihmisiä silmiin ja hymyilin. Olen ylpeä itsestäni. 

Olen ylpeä myös teistä. Olen saanut yhteydenottoja kiittäen rohkeudestani puhua nolosta ongelmasta julkisesti. Monet ovat rohkaistuneet itsekin ihotautilääkärin luokse hakemaan apua. Yhdessä tälläisistäkin asioista on helpompi selvitä, joten jatketaan kokemusten jakamista ja toistemme auttamista. 

xxo,
Janina

Avainsanat: , , , , ,
%d bloggaajaa tykkää tästä: