Olen kovin onnellinen. Antibioottikuuriani on omien laskujeni mukaan jäljellä enää 10 päivää. Kuinka nopeasti on voinutkaan 80 päivää mennä? Ihoni kunto on parantunut todella hyvin. Se on pehmeä ja kuulas – aivan kuin en olisi aikaisemmin aknesta kärsinytkään.
Aikaisemmin uusia finnejä saattoi yön aikana putkahdella useampiakin. Päivät olivat inhottavia sillä näihin kasvojen alueisiin koskiessa sattui. Eikä ihme, onhan finnit tietynlaisia tulehduksia. Kuurin aikana uusia näppyjä ei ole tullut nimeksikään. Stressaavien päivien, kuukautisten ja herkkupäivien aikana yksi tai kaksi, mutta nekään eivät ole olleet kipeitä!
Vanhat aknearvet loistavat edelleen punaisina, mutta ne haalenevat vuosien saatteessa. Samanlailla kuin polvileikkausarpeni. Jos en anna niiden häiritä, miksi antaisin kasvojeni arpien? Olen päässyt varmasti pahimmasta tavastani eroon; naamani repimisestä. Näpyt ja arvet häiritsivät joten pakkomielteisesti puristelin niitä. Tällä hetkellä ainoa syy kasvojeni koskemiseen on ihoni silitys. En pysty uskomaan sitä miltä se tuntuu. Jos en tietäisi, en uskoisi itseni kärsineen huonosta ihosta.
Minua pelottaa kuurin jälkeinen aika. Mitä ihoni kunnolle käy? Palaako se samaan kuntoon kuin mistä lähdin? Vai pahempaan? Olen optimismi, joten yritän ajatella positiivisesti mutta tulevaisuus jännittää.
Olen viihtynyt ilman meikkiä paljon enemmän. Taisin koko tenttiviikon käydä koulussa ilman, sillä olin joko tulossa tai menossa treenaamaan tenttien jälkeen. Enkä hävennyt. Katsoin ihmisiä silmiin ja hymyilin. Olen ylpeä itsestäni.
Olen ylpeä myös teistä. Olen saanut yhteydenottoja kiittäen rohkeudestani puhua nolosta ongelmasta julkisesti. Monet ovat rohkaistuneet itsekin ihotautilääkärin luokse hakemaan apua. Yhdessä tälläisistäkin asioista on helpompi selvitä, joten jatketaan kokemusten jakamista ja toistemme auttamista.
xxo,
Janina
<3 Oot kaunis!
TykkääTykkää
Ihana Mari ! :) <3
TykkääTykkää