Se tunne, kun haluaisi, mutta jättää silti tekemättä, on kamala. Se sama pirun tunne kalvaa pitkän aikaa jättäen aivoihisi merkinnän. Tämä merkintä ohjaa hiiren hiljaa käyttäytymistäsi myös tulevaisuudessa ellet tee kärkkäriä ja päätä toisin.
Mä olen nuoresta asti halunnut tanssia. Olen lukuisia kertoja istunut tanssisalissa seuraamassa ystävieni tanssitunteja innostuen. Olen vierestä oppinut rutiinit jos toisetkin. En kuitenkaan koskaan päätynyt itse kunnolla lattialle. Kävin kerran kokeilemassa hiphoppia ystäväni mukana, mutta en pysynyt tahdissa mukana enkä saanut ajatuksissani olevia liikkeitä tehtyä. Hitokseen noloa.
Ympärilläni on aina ollut tanssivia ihmisiä. Mikä on yksi isoimmista mokista minkä ihminen voi itselleen tehdä? Verrata itseään muihin. Ja mä tein sitä paljon. Muistan iltoja, jolloin olimme viettämässä ystävien kanssa aikaa ja päädyimme baariin tanssimaan. Uhhuh, kuinka monesti tunsinkaan itseni epävarmaksi, huonommaksi.
Nykyään baareissa käydessä en vieläkään osaa tanssia, mutta niinä harvoina kertoina kun olemme ulkona, otamme tanssilattian haltuun. Viime kesänäkin Jyväskylässä ensimmäistä kertaa vieraillessa lähdimme ystäväni kanssa katsastamaan festareiden jatkoja paikalliselle klubille. Tanssilattiat ammottivat tyhjyyttään – oliko porukka sitten vielä liian selvänä vai mistä se johtui. Me kiersimme kahdestaan paikan jokainen kolmesta tanssilattiasta ja valtasimme ne. ”Tulimme sisään” lattioille älyttömällä itsevarmuudella ja jäätävillä (lue: täysin omalaatuisilla) liikkeillä. Liikuimme musiikin tahtiin parhaaksi katsomallamme tavallamme – sitähän se tanssikin loppupeleissä on. Jokainen meistä kehittää oman tyylinsä tanssia, yksilöllisyys on hyvästä!
Voin rehellisesti sanoa, että ei ole helppoa uskaltaa laittaa itseään arvostelun kohteeksi. Tosi asia kuitenkin on: tekisit mitä vain, joku on aina arvostelemassa. Poistetaan siis nämä rajoitteet mielistämme ja annetaan palaa! Tätä mä olen yrittänyt opetella, sillä aivan sormia napsauttamalla tuo päässä oleva käyttäytymistäni ohjaava merkintä ei poistu.
Tämä ajatus ja tavoite mielessäni otin härkää sarvista. Tartuin tarjoukseen osallistua KMDancen* järjestämään kahden päivän spesiaali reggaeton workshopiin ja opetella aivan erilaista kehonhallintaa. Ensimmäisen päivän aamuna kuljeskelin kotona ja mietin pitkään mitä tanssitunnille kuuluu laittaa päälle. Verkkarit? Eihän sinne salikamoissa voi mennä? Mitkä kengät? Treenikengät, tennarit? Äh, mitä mä laitan! Vastaus: laita sellaista missä sinun on hyvä liikkua.
Kävellessäni KMDancen ovista sisään mua jännitti. Jännitti aika kovastikin. Yliajattelija-luonteeni heräsi eloon ja mietti skenaarioita auki. Vaihdoin vaatteet, poistin meikit ja täytin vesipulloni – olin valmis sen hetkiseen suureen koitokseen. En voinut jättää menemättä, enkä halunnutkaan. Oli vain hypättävä ja unohdettava kaikki muu. Sen nuo tanssitunnit tekivätkin; veivät mennessään ja puskivat mielestä kaiken muun. Mun oli keskityttävä jokaiseen pieneenkin liikkeeseen 130 %. Mokasin lukemattomia kertoja, nauroin itselleni mutta koin onnistumisia, ilon hetkiä ja nautintoa. Päällimmäisenä tunteena oli keveys, raukeus ja onnellisuus.
Dance first, think later. Sanonnalla on tärkeä tarkoituksensa. Anna mennä, kadota itsesi tanssin maailmaan. KMDance tarjoaa laajasti muutakin kuin reggaetonta, mutta mä taidan jatkaa aluksi tämän lajin parissa. Jos vaikka saisin popattua yläkroppaa enkä vain huidottua käsillä – if you know what I mean. ;)
xxo,
Janina
*Postaus toteutettu yhteistyössä KMDancen kanssa.
Janina Michaela Facebookissa, Instagramissa & Bloglovin:ssa. Ei muuta kuin seuraamaan. ;)
JANINA MICHAELA 