Avainsana-arkisto: itsensäylittäjä

Neiti HULK

Aloittaessani salitreenauksen kesällä 2010 olin elämäni huonoimmassa kunnossa. Painon jojoilu oli vienyt niin lihakset kuin voimatkin. En osannut perusliikkeitä, sillä kehon tuntemus oli nollassa. Todellisuudessa se oli nollan alapuolella. Lantio vinossa, ryhti epätasapainossa, ei keskivartalon kontrollia.

Tekemällä oppii, ihan kaiken. Salitreenaaminen on tuonut mukanaan muutakin kuin ulkonäön. Nykyään tunnen kehoni paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Tiedostan omat rajani, mutta uskallan myös työntää niitä eteenpäin. Itsensä haastaminen on selkeästi elämässäni nyt, sillä se on mukana postauksissani harva se päivä. Mutta kuinka tärkeä asia kehittymisen kannalta. Kehitys loppuu tyytyväisyyteen on moni ennen minua todennut. Uskallan kuitenkin väittää toisin. Olen onnellisesti tyytyväinen tämän hetkiseen kehitykseeni, onhan takanani jos jonkinnäköistä vastoinkäymistä. En silti lopeta itseni kehittämistä. Nämä asiat pystyvät olemaan käsi-kädessä.

IMG_6507

Maanantai ja tiistai ovat olleet itselleni todella nappisuorituksia salin puolella. Olen nöyrtynyt oppimaan treenitekniikoita vielä tarkemmin ja pudottanut esimerkiksi vipunostojen painot puoleen. Voiko olkapäät kasvaa kolmella kilolla? Kai ne voivat, eihän missään lue ettei se olisi mahdollista. Kuka niitä painoja edes katsoo, muutakuin oma treenipäiväkirjani. Saan kolmella kilolla paremman tuntuman kuin seitsemällä, eikä ihme. Puhtaampi ja turvallisempi tekniikka = terve ja toimiva vartalo. En halua rikkoa itseäni, enkä toivo kenenkään muunkaan rikkovan.

Tekniikan parantamisen lisäksi haluan oppia uutta, jotta treenaaminen pysyy mielekkäänä. Tänään salille astuessani tiesin smith-laitteen olevan huollossa ja edessä olevan takareisi-pakara treenin. Istuin pyörän selkään lämmittelemään ja loin sotasuunnitelmaa, miten voisin korvata kyykyt kun en voi niitä smithissä tehdä? Vastaus on monelle varmasti tyhmän yksinkertainen: vapaa tanko. Se ei ollut itselleni ensimmäinen vaihtoehto, sillä en ole ikinä kyykännyt vapaalla tangolla. Mikä se sellanen treenibloggaaja ja body fitness-urheilija on?

Syyt löytyvät postauksen alusta. Alkutaipaleellani harjoittelin kyykkäystekniikkaa smithissä ja polvileikkauksen jälkeen sain kyykätä vain smithin avustuksella. Olen jumiutunut sille tielle. Keksinyt päässäni (teko)syitä olla ottamatta härkää sarvista, eli kyykkytankoa rekistä. Rikon selkäni. Rikon polveni. Oon luuseri-heikko. Kaadun varmasti! Lukemattomia syitä, jotka päätyivät tänään roskakoriin – isossa kaaressa. Sellaisella kolmen pisteen koripalloheitolla. Ja mikä fiilis siitä tulikaan! Endorfiiniryöppy, joka loi loistavan pohjan omalle treenilleni – se ei ole mennyt aikoihin näin perille! En kaatunut, en rikkonut itseäni enkä ollutkaan niin heikko. Selättämällä omat pelkoni sain sellaisen HULK – kaikki on mahdollista -olotilan.

poop

 

Onko teillä ollut pelkoja, jotka haluaisitte ylittää? Asioita, joita ette ole uskaltaneet aikaisemmin kokeilla? Minkälaisia tarinoita teillä on? : )

xxo,
Janina

 

Avainsanat: , , , , ,

Karjuntaa kohti

Oppintunti treenin kautta. Mitä on sisukkuus? Otatko mahdollisuuksista kiinni? Annatko niissä kaikkesi? Vai annatko periksi, jos törmäät haasteeseen? 

Pääsin viime torstaina mukaan Samsungin järjestämään ShowCase Challengeen, TFW Helsinki -salilla. Olen salaisesti unelmoinut pääseväni kokeilemaan päävalmentajien Johannes ”Hatsolo” Hattusen ja Petri ”Jet Lili” Räsäsen vetämiä treenejä. Koitin olla ennakkoon miettimättä minkälainen setti olisi edessä, sillä nykyinen treenityylini on niin kovin erilainen. Mielessä pyöri omat (luullut) äärirajat, ne tultaisiin varmasti haastamaan.

IMG_6611 IMG_0290

Oma aerobinen kuntoni on tällä hetkellä melkoisen huono, eikä ihme – enhän mitään sen eteen ole tehnyt. Nähdessäni salin liitutaululle kirjoitetun treenimme, perhoset alkoivat mylläämään vatsassani. O’ou! Alkulämpö-liikkeet, jänis ja pikkukarhu, saivat etureiteni huutamaan. Jos nyt jo hapottaa, miten tulen selviämään itse treenistä?! Huutoharjoitukset rikkoivat jäätä ja ne saivat liekin sisälläni syttymään – tässä on mun pitkään haluamani tilaisuus. Haastanko itseni vai teenkö vähän sinne päin? Silmälasit sivuun ja täysillä eteenpäin!

IMG_0309 IMG_0313

Unohdin huonon kuntoni ja keskityin jokaiseen hetkeen. Quickstepistä elämäni ensimmäisiin burpeihin! Meidät oli treenin alussa jaettu pareihin ja kohdalleni osui täysosuma. Anna, tuo ihanan trion upeutta hehkuva äiti! <3 Yksin vääntäessä olisi tullut mahdoton seinä vastaan, mutta Annan avulla puskin senkin läpi. Johannes ja Petri olivat myös läsnä tekemisessä, tsemppasivat ja vaativat lisätehoja kun tikkaus meinasi hidastua. Treenin jälkeinen olotila oli raukea, sellainen jonka haluaa kokea yhä uudestaan.

IMG_0394

Treenin jälkeen pääsimme nauttimaan Jaakko Halmetojan smoothie-niksinurkasta. Jaakko sai jälleen herätettyä ajatuksia omasta ruokailustani. Mihin suuntaan haluan sitä viedä? Vaikka syön valmentajani ohjeiden mukaan, pystyn tekemään omia valintoja raaka-aineiden ja esimerkiksi mausteiden, maustekasvien sekä superfoodien kanssa.

IMG_6628

Luennon jälkeen, viimeisenä muttei vähäisempänä, meille esiteltiin tuo uusi Food Showcase-jääkaappi. Sen pääominaisuutena on ”kaksiovisuus”, joka helpottaa tärkeimpien ja käytettävimpien raaka-aineiden säilytystä. Bonuksena pakastimen ovesta löytyvät vesi- sekä jääpalahanat! Ei hullumpi kokonaisuus, joka saikin meidät vitsailemaan onko jääkaappi goodie-bagissa? Hehe.

IMG_6635

Illasta jäi käteen paljon ajatuksia sekä leveä hymy. Ennen treenin alkamista Petri tarinoi leijonista ja antiloopeista. Siitä kuinka hulluimmat antiloopit selviytyvät, sillä perääntymisen sijaan juoksevat täysillä kohti leijonien karjuntaa. Näin minäkin haluan elämääni suhtautua -kirjoitinkin omassa instagramissani (@msbottom) ”Uskaltauduin heittäytymään täysillä ja sain siitä paljon enemmän takaisin kuin säästelemällä ja häpeilemällä huonohkoa kuntoa.”

IMG_6621

IMG_6618

Uskallatko sinä tarttua haastaviinkin mahdollisuuksiin vai pysytteletkö mieluummin samanlaisessa elämäntilanteessa?

xxo,
Janina

Kiitos Samsungille osasta kuvia.

Avainsanat: , , , , ,

Ylpeä itsensäylittäjä

#miracleshappen

Lauantai-iltana yllätin itseni täysin. Monelle pieni asia merkitsi itselleni isoa saavutusta ja ylpeyden aihetta. Juoksin (luit oikein!) koko Midnight Runin läpi. Nuo kymmenen kilometriä kuulostavat heppoisilta, mutta itselleni jokainen extra-kilometri perinteiseen 5K:on on suurta.

IMG_6286

Lähdimme matkaan ilopilleri työkaverini kanssa, mutta jo ensimmäisen kilometrin jälkeen lähetin hänet matkaan – ei meidän olisi järkeä ”pakko”juosta yhtä matkaa sillä joko minä olisin sipannut ennen puoliväliä tai Hannalla olisi mennyt hermo etana-vauhdissani. Molemmille luurit korville ja nähdään VIP-teltassa! Näistä tunnelmista lähdin keskittymään omaan tekemiseen, joka yllättyi osissa kohdin hankalaksi. Miksi tuokin ohittaa mut? Hitto olen hidas. Tuokin vanhempi mies pinkoo menemään. 

Tiesin lähtötilanteeni olleen huono. En ole syntynyt juoksijaksi. En ole edes harjoitellut juoksijaksi. Viimeisestä juoksukerrasta ehti kertyä vuosi ja noin puolitoista kuukautta – eli melkoisen kauan. Ottaen huomioon että viime vuoden heinäkuusta asti olen tavoitteellisesti kasvattanut lihasta, ei aerobiset ole kuuluneet viikkoihini. Olin herännyt lauantai-aamusta jo 5:30 ja painanut töitä 8,5 tuntia. Olin kärsinyt kuumeilevasta olosta ja päänsärystä kokopäivän. Vanhempieni luona koomasin kuumemittari kainalossa, jalat sojottaen kohti kattoa. (Kuumetta ei ollut, ramppikuumetta ennemminkin!) Epäonnistumisenkin uhalla halusin vihdoin päästä mukaan tapahtumaan, jota olen polvileikkauksen takia joutunut siirtämään monet vuodet.

IMG_6294

Juoksu sujui hieman päälle viiteen kilometriin melkoisen mukavasti. Sen jälkeen alkoi etureisissä tuntumaan taitettu matka. ET PYSÄHDY huusi ääni sisälläni, tiesin että jos hiljennän tai hidastan kävelyyn menisi kauan ennenkuin juoksuaskel taas maittaisi. Tunnelma matkan varrella oli ehdottomasti pienen kärsimisen arvoista. Ihmiset olivat tulleet kannustamaan omiaan ja tuntemattomia. Nuoria lapsia oli juoksureitin varrella kädet ojossa tsemppi-läpsyjä jakamassa. Nuo ihmiset antoivat tietämättään itselleni paljon, energia joka viimeisellä kilometrillä välittyi asuntojen parvekkeilta ja tsemppi-huudoista oli kaivattua. (Todellisuudessa se oli kaivattua koko matkan läpi, mutta korreloitui matkan loppua kohti.)

Tiedättekö ne laihdutusohjelmien onnistujat? Kun valmentaja heittää kymmeniä kiloja tiputtaneelle puolimaratooni-haasteen ja valmennettava tekee kaikkensa saavuttaakseen asetetun tavoitteen. Sellaiseksi tunsin itseni. Vaikkakin olin itse itseni haastaja. Viimeiset kilometrit olivat tuskaa. Jalat olivat lyijyä. Ylämäkeä mäen perään, kuka piru on valinnut tämän reitin! -ajatus toistui päässäni. Usko maaliin pääsemistä alkoi hiipumaan, matka tuntui loputtomalta. Olin asettanut itselleni ainoaksi tavoitteeksi koko matkan juoksemisen. Vaikka olimme ilmottautuneet 55-60 minuutin ryhmään, yritin olla ottamatta siitä liikaa paineita. Kuuden minuutin kilometrivauhti kuulosti hurjalta jo ennen juoksua, mutta pystyin jollain ihmekeinoilla pitäytymään juurikin siinä. Juoksin äärirajoilleni ja puskin niitä vielä eteenpäin.

download

Loppuaikani oli oman kelloni mukaan 1:00:15. Tuntiviisitoista sekuntia! Voittajan aika. Itsensä ylittäjän aika. Sellainen aika, joka saattaa monelle muulle olla naurettavan paljon, mutta minulle se on ihme, jota en odottanut tapahtuvaksi. Olen ylpeä itsestäni ja tiedän monen muunkin olevan. Nämä tunnetilat ovat arvokkaita, ne ovat korvaamattomia elämän kovalla tiellä.

IMG_6319

Haastakaa itsenne. Ylittäkää itsenne. Onnistukaa ja epäonnistukaa! Ottakaa elämästänne kaikki irti, sillä joka tapauksessa opitte itsestänne paljon.

xxo,
Janina

PS. Kiitos Hanna, Kaisa, Jaana, Pauliina & Tomi paikanpäällä olosta. Viimeiseen asti tsempparit!
PPS. Aion osallistua ensi vuonnakin.

Avainsanat: , , , , ,
%d bloggers like this: