Muistan selvästi ensikosketukseni kuntosali-treenaukseen. Asuessani Jenkeissä valitsin lukion kursseista sellaisia, joita ei Suomessa pystyisi valitsemaan. Yksi noista kursseista oli weight lifting eli painonnosto. Olin samaan aikaan innoissani että hieman peloissani. Monien vuosien jojo-laihdutukset eivät olleet tuoneet tulosta, ehkä tämä toisi.
Vasta ensimmäisen tunnin alkaessa totuus iski vasten kasvoja, hurjalla voimalla. Olin ympäröitynä niin jenkkifutis- kuin koripallonkin pelaajilla. Katsellessani koleista, täyttä rautaa täynnä olevaa huonetta, teki mieleni poistua. Onnekseni huomasin etten ollut tilanteessa yksin – löysin katseellani kaksi muuta tyttöä. Meitä oli nyt kolme!
Tästä se kaikki alkoi lokakuun lopussa 2012.
Kurssin ohjaaja näytti ensimmäisellä silmäyksellä pelottavalta. Pitkä, roteva, harmaahiuksinen mies puhui ryhmämme edessä viskibassoa muistuttavalla äänellä. Kerroin hänelle ennen nimenhuutoa olevani Suomesta, muiden aineiden opettajat olivat innostuneita – hän vain tuhahti. Hän ei ollut kovin hellävarainen eikä pitänyt kädestä kiinni, olihan tavoitteena takoa rautaa sekä nostaa kaikkien voimatasoja.
Liikkeitä meillä oli kolme: kyykky, penkki ja rinnalleveto. Ohjelma oli tarkkaan laadittu, harmikseni en muista sitä enää. Neljä tai viisi viikkoa mentiin nostaen painoja ja pienentäen toistoja. Viimeisellä viikolla puskettiin kaikille uudet maximit, joita lähdettiin uudella kierrolla parantamaan.
Ensimmäisen kyykkytreenin jälkeisenä päivänä muistan yrittäneeni istua kotona vessanpöntölle. En päässyt alas ollenkaan, jalkoja särki. Pakarat olivat tulessa. Sisäreidet tuntuivat repeävän liitoksistaan. Se tuntui kierolla tavalla ihanalta.
Vuoden kehitys. (10/2012-10/2013)
Ja niin se tuntuu edelleen. Palasin kahden viikon tauon jälkeen treenaamaan, jalkatreenissä pienensin painoja keskittyen täysillä työtä tekevään lihakseen – tehden kaikki kyykyt mahdollisimman syvältä, ilman tekosyitä! Sainkin lihaksiin älyttömän yhteyden, istuminen ja töissä alas kyykistyminen saavat minun thunger thighsit tutisemaan ja naaman vääntymään irvistykseen.
Kirjoitin kesken tuon jalkatreenin salipäiväkirjaani lauseen ”New year, new ass!” Siinä on yksi tämän vuoden motoistani. Kyykyt viedään loppuun asti, luotetaan polven mukana pysymiseen. Jos sieltä ei enää viimeisessä sarjassa päästä ylös niin lattia ottaa kopin. Tuntuu hullulta sanoa, mutta oman kisadieettini alkuun on enää 10-11 kuukautta. Nyt jos koskaan on se korkea aika takoa ja takoa, rauta nimittäin on kuumaa! Motivaatio on katossa, kroppa ottaa liikkeitä vastaan ja olen saanut lihashuoltoakin tuotua päiviini mukaan. Tulevaisuus näyttää lupaavalta!
Miten teidän uusi vuotenne on lähtenyt käyntiin? Onko lupauksissa pysytty? Onko tavoitteiden eteen tehty suunnitelma niiden saavuttamiseksi?
Miten te päädyitte lajinne pariin? Minkälaisia muistoja ensimmäiset treenit tuottivat?
xxo,
Janina
JANINA MICHAELA 