Avainsana-arkisto: kulissien takana

Elämää kisadieettaajan puolisona II

Kisadieettini ja -projektini oli pitkä, siten myös mieheni vastaukset. Ensimmäinen osa tarinasta sai hyökyaallollisen positiivista palautetta. Kiitos kaikille. Tästä pääset lukemaan tarinan ensimmäisen osan. Ja tässä tulisi sille jatkoa! Lisäkysymyksiä, kommentteja ja toiveita saa lähettää – sähköpostiin tai kommenttiboksiin!

——————————————————————————————————————————————

Miltä tuntui toisen itsekeskeisyys?

Se oli todella outoa. Ensimmäisenä pisti silmään ärsyttävä tarve toisten hyväksynnälle somessa. Samat kuvat piti ottaa useaan kertaan ja mikään ei ollut hyvä vaikka kuva oli täysin sama. Hehe. Ihmettelin, mistä tarve toisten hyväksynnälle ja huomiolle tulee, kun ei sitä aikasemmin ole näin tarvinnut. Todella tarkkaan verrataan muiden kroppia omaan, vaikka kukaan ei todellisuudessa tiedä miltä toinen näyttää ennen lavalle nousua. Pitäisi vaan pystyä keskittymään omaan kehitykseen, vertailemaan 1-2 viikon välein otettuja kuvia – sieltä tulee se hyvä fiilis ja motivaatiobuustit.

Toisaalta, itsekeskeisyys kuuluu kilpailijan luonteeseen. Janni kävi täyspäiväisesti töissä, treenasi kaksi kertaa päivässä – nämä plus matkat veivät automaattisesti Jannin päivästä noin 12 tuntia. Jannin oli pakko asettaa omat tarpeensa ja tavotteensa etusijalle. Esim. kavereiden synttärit ja illanistujaiset, joissa normaalisti voisi olla yömyöhäänkin ja jatkaa vähemmillä unilla seuraavaan päivään, jäivät.

Vaikuttiko Janinan ruokavalio omiin ruokailuihisi? Söitkö samanlailla vai herkuttelitko myös? Tuntuiko se “pettämiseltä”?

Aika vähän vaikka teimmekin Jannin kanssa yhteiset ruuat. Lisäilin omiin annoksiini sitten niitä “laittomia” mausteita kuten BBQ-kastiketta. Söimme myös yhdessä. Piti kuitenkin hieman pitää silmällä, ettei ruoka mystisesti katoa kun silmä välttää. Hehe. Esimerkiksi kun Jannin tankkauspäivältä oli jäänyt leipää jäljelle, mun oli parempi syödä se jo keittiössä tai viedä mukanani töihin, ettei jäänyt turhaan kiusaamaan.

En kuitenkaan kokenut, että olisi mitään suuria draamoja ollut ruokailuista. Janni ei tuntunut kärsivän suurista herkkuhimoista vaikka niin olisi saattanut olettaa.

Jouduitko kertomaan valkoisia valheita pitääksesi suhteen toimivana tai mielialat tasaisina?

En niinkään valkoisia valheita, vaan enemmänkin jouduin keskittämään Jannin focusta positiivisempiin asioihin ja luomaan uskoa tekemiseen jos tulosta ”ei syntynytkään”. Esimerkiksi niinä hetkinä kun peilissä näkyi Jannille ensimmäisenä vain negatiiviset puolet omasta kehosta. Kisadieetti ei ole taikatemppu, jossa asiat tapahtuvat sormia napsauttamalla. Koitin pitää tekemisen realistisena, mm. se ettei vatsalihakset pilkota, ei tarkoita etteikö homma etenisi.

Janni vasempana.

Janni vasempana.

Viimeinen viikko ei ollut Janinalle helppo. Miltä viimehetken step back tuntui sinusta?
(Voit lukea vaikeuksista tästä ja tästä)

Tuntui pahalta nähdä toinen tuossa kunnossa kun niin pitkältä oltiin tultu. Ollaan treenattu ja syöty täysin ohjeiden mukaan ja sit käy näin! Epäreilua! Mietin vaihtoehtoja mistä se johtuisi, onko treenattu ylikuntoon asti ja nyt Jannin kroppa käy ylikierroksilla keräten vain nestettä. Tässäkin tilanteessa mun piti vaan pysyä rauhallisena eikä itse alkaa hermoilemaan, koska todennäköisesti Jannille olisi tullut totaaliromahdus, jos itse olisin panikoitunut tilanteesta.

Kuunnellutin Jannille motivaatiopuheita, olin tukena, otin itkut ja kaiken epätoivon vastaan.

“We’re in hell right now, and we stay here get the shit kicked out of us, Or we fight our way back, we climb out of hell. One inch at a time!

Vasta kisoja edeltävänä torstaina (kolme päivää ennen kisoja) Janni alkoi hymyilemään, tilanteestasta taidettaisiin selvitä voittajina.

Kisapäivä, Janinan prinsessapäivä. Miten sinä koit kisapäivän, aikaisen aamu ja koko päivän odotuksen?

Aikanen aamu ja herätys sujuivat yllättävän helposti, olo oli tosi energinen ja keskittynyt vaikka herätys olikin super aikaisin, aamu neljältä. Tiesin, ymmärsin ja olin sisäistänyt päivän tärkeyden. Jokainen hetki, jokainen asia, ruoka, tavara, tehtävä oli listattu ja aikataulutettu. Niiden oli sujuttava.

Keskityin 100 % Jannin värin levitykseen, virheisiin ei ollut varaa. (ÄLÄ TÖPÖTÄ!) “Tämä menee vaikka päällä seisten, this is it!, tätä varten on tehty kaikki duuni!” Olimme jo edellisenä päivänä vuoranneet kylpyhuoneen vanhalla lakanalla ja levittäneet ensimmäisen kerroksen – homma oli siis jo hieman tuttua. Keskityin koko aamun Janniin ja hänen juttujensa hoitamiseen, että unohdin itse kokonaan syödä aamupalaa.

Värin kuivuttua ja moneen kertaan tarkastaneena kaikkien tavaroiden olevan mukana lähdettiin Jannin look-tiimin luokse. Meikin ja hiustenlaiton aikana päästin itseni syömään aamupalaan kun en siinä kuitenkaan voinut muutakaan tehdä.

Itse kisapaikalla odotus oli hermoja raastava, jonka jälkeen Janni tulikin melkein yllättäen lavalle, Kun Janni näkyi lavalla, huusin ja taputin niin paljon kun keuhoista lähti, jonka jälkeen huusin kuin 5-vuotias pikkutyttö ja sen jälkeen taas ääni palautui. Haha. Olin todella ylpeä siitä mitä on saavutettu yhdessä, vastoinkäymisistä huolimatta. “V*** siellä se mimmi on P***le lavalla!”

Kun eliminaatiosta ei päästy jatkoon, harmittelin asiaa muutaman sekunnin, jonka jälkeen vastasin Jannin viestiin “Ei haittaa!” Sydämillä koristettuna tietenkin. Se, että ei päästy jatkoon eliminaatiosta, ei kuitenkaan vie pois sitä uskomatonta päättäväisyyttä ja kovaa duunia. Janni kuitenkin selkeästi nautti lavalla olosta ja hoiti siellä kaiken nappiin. Vaikka harmittikin niin ei sitä sinä päivänä jääty harmittelemaan. Olin niin ylpeä Jannista. Odotin vain, että pääsemme kotiin, jossa odotti herkut, joita ystäväni kanssa väsäilimme kahden päivän verran. Hehe.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kilpailijalle saattaa tulla tyhjä olo kisojen jälkeen, miltä susta tuntui tietää että yksi osuus projektista oli nyt ohi?

Olin hyvin tyytyväinen ja huojentunut projektin saamisesta päätökseen, olihan dieetti jatkunut jo kymmeniä viikkoja. Tässä vaiheessa alkoi haastava reverse diet, pehmeä lasku, ei mättöä joka päivä. Kaloreita nosteltiin vähitellen. Nyt alkoi palautuminen arkeen. Söimme ja teimme vapaammin ruokaa, maustoimme – paistoimme esimerkiksi kunnon voissa.

Olimme molemmat odottaneet meille varattua Amsterdamin matkaa muutama viikko kisojen jälkeen. Pääsimme herkuttelemaan, nauttimaan elämästä ja ruuasta.

Minkälaisia ajatuksia sinulla on nyt kun olet kokenut kisadieettaajan puolisona olon? Vahvistuivatko ajatuksesi dieetistä vai muuttuivatko käsityksesi täysin? Miten?

Matka on ollut opettavainen, varsinkin ruuan määrässä ja monipuolisuudessa. Se on myös täysin itsestä kiinni että kuinka ruuat haluaa valmistaa. Tosin helpottaa jos on innostusta kokkaamista kohtaan tai joku joka valmistaa ruokia. Olisihan se aika puuduttavaa Jannin syödä pelkästään kanaa & riisiä, jauhista & parsakaalia.

Ruuan määrä dieetillä oli yllättävän suuri ja vitamiinien määrä hurja normaaliin verrattuna. Muut lisäravinteet kuten protsku ja treeniboosterit kuluivat vauhdilla.

Mitä ja kuinka paljon laji vaatii sen harrastajan puolisolta?

I quote:

”Now I can’t make you do it.
You gotta look at the guy next to you.
Look into his eyes.
Now I think you are going to see a guy who will go that inch with you.
You are going to see a guy
who will sacrifice himself for this team
because he knows when it comes down to it,
you are gonna do the same thing for him.

That’s a team, gentlemen
and either we heal now, as a team,
or we will die as individuals.”

Puolison on oltava täysillä mukana, jokaisessa päivässä. Vilpitöntä rakkautta ja toisen nostamista omien tarpeiden edelle. Todella paljon duunia tapahtuu “taustalla” eikä siitä juurikaan puhuta. Ruuanlaitto, tukeminen, treenipartnerina toimiminen, henkinen valmennus ja luottamus, että on aina käytettävissä – on asioita, joita ei tule ajatelleeksi ennakkoon.

Mitä kisaprojekti opetti sinulle?

Opimme paljon toisistamme, mutta itselle ehkä eniten kärsivällisyyttä. Mikään vastoinkäyminen ei ole liian suuri ylitettäväksi. Koskaan ei pidä luovuttaa.

Tuntuiko dieetti ja kisarumba sen arvoiselta kun kisoista ei tullut sijoitusta? Miten reagoisit jos Janina päättäisi kilpailla uudestaan?

Omasta mielestäni, kehitys ja rankka duuni eivät ole hukkaan heitetty sen takia, ettei kilpailusta tullut pokaalia. Itsellä ainakin jäi ihan hyvä fiilis dieetin ja kisarumban jälkeen. Aina on jotain parannettavaa. Jos jotain muuttaisin, niin laittaisin Jannin aikaisemmin nukkumaan ja rajoittaisin kännykän käyttöä.

Odotan innolla seuraava mahdollista projektia, olen täysillä mukana. Nyt kun tietää minkälaista on luvassa, valmistautumisen luulisi olevan hieman helpompaa, niin mulle kuin Jannillekkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mitä neuvoja antaisit tulevien kisaajien puolisoille?

Pitää muistaa kokoajan pitää mielessä, että YHDESSÄ tehdään tää projekti. Jos ajattelee – “taas se pyytää mua tekee sille ruokaa tai tuomaan jotain” – sillon oot itsekäs eikä sille oo tilaa kun oot puolison roolissa kisadieetillä. Se on sun tehtävä kisadieetin ajan. Se ei oo kuitenkaan niin pitkä aika loppujen lopuksi. Kun toiselle tulee rankkoja hetkiä, takapakkeja, sillon on sun hetki loistaa myötätunnolla ja läheisyydellä. Pitää osaa olla nöyrä, sun tehtävä on tukea ja olla vahvana, ilman sua se ei välttämättä pärjäisi!

——————————————————————————————————————————————

xxo,
Miko & Janina

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , ,

Elämää kisadieettaajan puolisona I

Kisadieettiläisen arki, oli sitten sinkku tai parisuhteessa, yksin tai avoliitossa asuva, vaikuttaa suuresti hänen läheisiinsä. Kulisseja harvemmin raotetaan ja elämää katsotaan vaaleanpunaisin lasein. Arkea koristetaan sydämin sekä hopeareunuksin. Jokaisen dieetti sujuu hieman erilailla, tässä meidän rehellinen tarinamme – mieheni näkökulmasta.

——————————————————————————————————————————————

Miltä tuntui Janinan päätös kilpailemisesta?

Ensiajatukseni oli “todellakin!” Olin todella ylpeä Jannin kunnianhimoisuudesta haastaa itseään jatkuvasti. Halusin heti kertoa tämän myös kavereilleni. Saalaa siitä haaveilinkin Fitnessmalli-projektin jälkeen, että milloinhan mimmi hyökkää lavalle. Minusta päätös tuntui oikealta, kun lavalle ei tähdätty heti seuraaviin kisoihin. Päätös oli harkittu, joten tiesin että tästä tulee hyvä juttu vaikka jännittikin, miten tästä eteenpäin.

Minkälaisia ajatuksia ja oletuksia sinulla oli kisadieetistä ja siitä, minkälaista projekti tulisi olemaan?

Olen kisadieeteistä jonkun verran lueskellut ja seurannut mm. Nicole Wilkinsiä ja miesten puolella Jay Cutleria ja Ronnie Colemania. Tiesin, että edessä on rankkaa treeniä ja tarkkaa ruokavaliota, mutta ei kuitenkaan kuivaa kanaa ja parsakaalia. Ateriat tulisi tehdä tarkasti ohjeiden mukaan, mutta mielikuvitusta käyttäen ruokia valmistaessa. Tiesin, että rahaa tulee meneemään mm. lisäravinteisiin sekä valmennuksiin huomattavasti enemmän kuin “off kaudella”.

Ajatus pitkästä kisadieetistä pelotti, “tuleeko Janni olemaan tiukalla ruokavaliolla koko tämän ajan kisoihin asti” – oli se sitten keväällä tai syksyllä, on aika pitkä. Huolia heräsi myös, kuinka Jannin kroppa kestäisi ekat kisat, kun kaloreita tullaan vähentämään progressiivisesti. Missä vaiheessa alkaisi se hiilarivajekiukku, mitä kisadieeteistä kovasti mainostetaan. Loppujen lopuksi aika vähillä “hulk smash” hetkillä selvittiin.

20150416_114208

Tervetuloa meidän kotialbumiimme! Heh.

Miltä dieettiaika tuntui?

Dieettiaika ei omalta kohdaltani tuntunut niinkään pitkältä. Päivät sisälsivät paljon valmistelemista oman duunin lisäksi, eikä sitä kerennyt oikein ajattelemaan. Pidin huolta, että Jannin ruoat ja treenijuomat olivat valmiina eikä mitään unohtunut, mutta pitihän munkin muistaa syödä.

Olin kikseissä, koska sain haastetta ruuanlaittoon. Varsinkin valkoisen ja mauttoman kalan kanssa, jota Janni suostuisi syömään. Pääsin toteuttamaan itseäni keittiössä uudella tapaa ja leikkimään mausteilla. Tein esimerkiksi bataattia pariisin peruna –tyylillä. Pyörittelin kaneli-inkivääri maustesekoituksessa, vähän niinkuin oldskool dipattavia tikkareita. Mielikuvitusta sai käyttää kuten lasta uuteen ruokaan totuttaessa. Hehe.

Oli upeeta nähdä kuinka Jannin kroppa alkoi muuttumaan jo lyhyessä ajassa. Kroppa alkoi saamaan muotoa, lihakset erottuivat selkeämmin. Jaloista huomasi ensimmäisiä kehityksen merkkejä, ”hetkinen, onko noi sun jalat!?” Alussa muutos oli huomattavan nopeaa, jos kasvoja ei olisi nähnyt ei välttämättä olisi tunnistanut Jannia. Tissit todellakin uhrautuivat ensimmäisenä – “I volunteer as a tribute!”

Tuntui että Janni oli myös paljon herkemmässä tilassa. Pienet asiat saattoivat paisua turhan suuriksi. Normaalisti kehityksen kanssa on oltu kärsivällisiä, dieetillä kaksikin viikkoa saattoivat tuntua Jannista loputtomilta. “Miksei mitään oo tapahtunut!” Hän oli todella malttamaton. Melkein jokainen aamu alkoi peilistä..

Miten suhteenne kesti projektin?

Jannin päivät alkoivat aikaisin ja päättyivät myöhään. Tasapainottelua työn ja treenien välillä, töistä salille ja salilta, iltapalan kautta, nukkumaan. Illat olivat lepoa varten. Mitä pidemmälle dieetti eteni, sitä enemmän Janni halusi omaa tilaa kunhan ruoat tuotaisiin syliin. Hehe. Vaikka olimmekin illat yhdessä, katsoimme sarjoja ja elokuvia, joiden aikana Janni usein nukahtikin. Yhdessä olo ei ollut aktiivista.

Opimme molemmat todella paljon toisistamme ja itsestämme projektin aikana. Tälläinen projekti kyllä koettelee suhdetta ja vie äärirajoille. Ei niinkään kisadieetin aikana vaan kisojen jälkeen. Arkeen paluu ei olekkaan niin helppoa – paluuta samaan ei ole.

Monet ominaisuuteni vahvistuivat. Huomasin olevani vieläkin kärsivällisempi ja huolehtivaisempi. Opin tunnistamaan Jannin purkautumisista mikä oli yleistä väsymystä ja mikä oli osoitettu henkilökohtaisesti minuun. Suurin osa tunteenpurkauksista ei ollut minusta johtuvaa, vaikka kohdistuivatkin suoraan minuun.

Kisadieetti tappaa halut. Miltä tuntui kun seksiä ei ollutkaan?

On outoa, ettei asiasta juurikaan puhuta tai tuoda esille kisadieetin “varjopuolia”. Olihan se kuivakausi hankala. Kisavalmistumisen tuoma stressi varmasti vei halut, kuten muutkin energiat. “Voiko olla, että kun siitä ei ole suoranaisesti hyötyä dieetin etenemisessä, niin siitä on helppo luopua?” Luin joskus artikkelin, jossa verrattiin naisten kovaa salitreeniä orgasmiin – voiko se todella olla niin?

20150307_143956

Miltä sinusta tuntui kun Janina oli fyysisesti ja henkisesti väsynyt?

Yksi hankalimmista hetkistä oli kun Janni oli käymässä Tampereella treenileirillä. Leirin päätyttyä sunnuntaina Janni soitti itkien ajomatkaltaan. Hän oli näyttänyt kuntoaan tiiminsä toiselle kisavalmentajalle ja palaute oli ollut radikaali. Palaute oli tuntunut kuin isku vasten kasvoja. Itkulle ei kuulunut loppua ja tuntui pahalta ettei pystynyt olemaan läsnä. Oli vain löydettävä joku positiivinen näkökulma asiaan ja verbaalisesti lohduttaa toista. Tästäkin pääsimme yli ja Janni löysikin yhden treenaamisen tärkeimmistä taidoista, kuinka kääntää negatiivinen asia energiaksi salilla.

Muistan myös tapauksen, olisiko ollut jopa viimeinen treeni ennen palauttelu- ja kisaviikkoa. Olin saanut omat treenit salilla valmiiksi ja katsoin, että Janni vielä vispaa HIIT:iä cardio-laitteessa, kyyneleet naamalla. Tuolloin kävi mielessä, että missä menee ihmisen rajat? Onko nyt ylitetty fyysisen ja henkisen raja kun toinen itkee mutta jatkaa silti. Mun tehtävä oli pysyä vahvana ja olla tukena. Jannin lopetettua vain keräiltiin fiiliksiä. Halailtiin ja lohduteltiin, nyt on annettu kaikki.

Jokaisella diettaajalla tulee heikkoja hetkiä. Miten noina hetkinä tuit ja autoit toista?

Yksi noista hetkistä oli kun Janni lähetti kuvaviestin töistä, jossa päivän lounas oli levinnyt työpaikan taukohuoneenlattialle. Ei tarvinnut kertaakaan miettiä miten reagoida, olinhan itse vapaalla, paras vain tehdä uusi ateria ja lähteä samantien viemään sitä keskustaan.

Suurin osa heikoista hetkistä oli henkisen kantin pieniä romahduksia. Kuuntelin ja olin läsnä. Halasin ja olin vain hiljaa. Varmistelin Jannille, ettei hän ole yksin tässä tilanteessa.

20150307_144000

Kärsivätkö yhteiset hetket toisen tarkasta elämänvaiheesta?

Yhteisissä hetkissä läheisyys oli tarpeetonta, joten sitä oli turha yrittää hakea. Piti olla läsnä kun toinen sitä tarvitsi, mutta itse ei saanut sitä vaatia. “En jaksa, oon ihan poikki. Tajuutko että pitää herätä 7h päästä.”

Kisadieetillä yhteiset hetket koostuivat suurimmaksi osaksi salilla treenaamisesta. Muutoin piti ottaa ruoka-ajat tarkemmin huomioon. Leffaan oli helpoin mennä sillä ruoat kulkivat näppärästi mukana ja ajoitus oli mahdollista tehdä omaan aikatauluun sopivaksi.

Miten Janina muuttui dieetin aikana?

Alkuvaiheessa tuli esiin ikävä tapa uppoutua puhelimen kautta someen ja verrata itseään muihin. Tarkemmin sanottuna Instagramin käytöllä oli aivan käsittämätön vaikutus dieetin aikana Jannin ajatuksiin. Ihan kuin se määrittelisi kuka hän oli ja kuinka hyvässä kunnossa oli juuri sillä hetkellä. Arkiasut muodostuivat erilaisista treenitrikoista, useimpina päivinä Janni meni suoraan töistä salille tai salilta töihin.

Tämäkin kuva on yksi niistä, joita ei taida olla koskaan julkaistu. Vaikka hymyä riitti, reidet eivät olleet kiristyneet tarpeeksi

Tämäkin kuva on yksi niistä, joita ei taida olla koskaan julkaistu. Vaikka hymyä riitti, reidet eivät olleet kiristyneet tarpeeksi

Miltä tuntui ”seisoa sivussa” toisen muuttuessa?

Koin, että olemme tiimi, joten suoranaista sivuun jäämisen tunnetta ei tullut. Toki oli hetkiä jolloin olisin kaivannut kiitosta ja arvostusta omasta panoksestani, mutta ne tulivatkin omalla ajallaan kisojen jälkeen. Musta oli todella kiva nähdä kuinka kehitystä tulee, vaikkakin oli hyvin turhauttavaa katsoa sivusta kuinka Jannin mielestä sitä olisi pitänyt aina olla enemmän. Hän ei tuntunut osaavan olla mihinkään tyytyväinen. Samalla heräsi itsellekkin sellainen fiilis, että olenko itse treenannut tarpeeksi tai riittävän kovaa.

——————————————————————————————————————————————

Tarinan toisen osan voit lukea täältä.

xxo,
Janina & Miko

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , ,
%d bloggers like this: