Elämää kisadieettaajan puolisona I

Kisadieettiläisen arki, oli sitten sinkku tai parisuhteessa, yksin tai avoliitossa asuva, vaikuttaa suuresti hänen läheisiinsä. Kulisseja harvemmin raotetaan ja elämää katsotaan vaaleanpunaisin lasein. Arkea koristetaan sydämin sekä hopeareunuksin. Jokaisen dieetti sujuu hieman erilailla, tässä meidän rehellinen tarinamme – mieheni näkökulmasta.

——————————————————————————————————————————————

Miltä tuntui Janinan päätös kilpailemisesta?

Ensiajatukseni oli “todellakin!” Olin todella ylpeä Jannin kunnianhimoisuudesta haastaa itseään jatkuvasti. Halusin heti kertoa tämän myös kavereilleni. Saalaa siitä haaveilinkin Fitnessmalli-projektin jälkeen, että milloinhan mimmi hyökkää lavalle. Minusta päätös tuntui oikealta, kun lavalle ei tähdätty heti seuraaviin kisoihin. Päätös oli harkittu, joten tiesin että tästä tulee hyvä juttu vaikka jännittikin, miten tästä eteenpäin.

Minkälaisia ajatuksia ja oletuksia sinulla oli kisadieetistä ja siitä, minkälaista projekti tulisi olemaan?

Olen kisadieeteistä jonkun verran lueskellut ja seurannut mm. Nicole Wilkinsiä ja miesten puolella Jay Cutleria ja Ronnie Colemania. Tiesin, että edessä on rankkaa treeniä ja tarkkaa ruokavaliota, mutta ei kuitenkaan kuivaa kanaa ja parsakaalia. Ateriat tulisi tehdä tarkasti ohjeiden mukaan, mutta mielikuvitusta käyttäen ruokia valmistaessa. Tiesin, että rahaa tulee meneemään mm. lisäravinteisiin sekä valmennuksiin huomattavasti enemmän kuin “off kaudella”.

Ajatus pitkästä kisadieetistä pelotti, “tuleeko Janni olemaan tiukalla ruokavaliolla koko tämän ajan kisoihin asti” – oli se sitten keväällä tai syksyllä, on aika pitkä. Huolia heräsi myös, kuinka Jannin kroppa kestäisi ekat kisat, kun kaloreita tullaan vähentämään progressiivisesti. Missä vaiheessa alkaisi se hiilarivajekiukku, mitä kisadieeteistä kovasti mainostetaan. Loppujen lopuksi aika vähillä “hulk smash” hetkillä selvittiin.

20150416_114208

Tervetuloa meidän kotialbumiimme! Heh.

Miltä dieettiaika tuntui?

Dieettiaika ei omalta kohdaltani tuntunut niinkään pitkältä. Päivät sisälsivät paljon valmistelemista oman duunin lisäksi, eikä sitä kerennyt oikein ajattelemaan. Pidin huolta, että Jannin ruoat ja treenijuomat olivat valmiina eikä mitään unohtunut, mutta pitihän munkin muistaa syödä.

Olin kikseissä, koska sain haastetta ruuanlaittoon. Varsinkin valkoisen ja mauttoman kalan kanssa, jota Janni suostuisi syömään. Pääsin toteuttamaan itseäni keittiössä uudella tapaa ja leikkimään mausteilla. Tein esimerkiksi bataattia pariisin peruna –tyylillä. Pyörittelin kaneli-inkivääri maustesekoituksessa, vähän niinkuin oldskool dipattavia tikkareita. Mielikuvitusta sai käyttää kuten lasta uuteen ruokaan totuttaessa. Hehe.

Oli upeeta nähdä kuinka Jannin kroppa alkoi muuttumaan jo lyhyessä ajassa. Kroppa alkoi saamaan muotoa, lihakset erottuivat selkeämmin. Jaloista huomasi ensimmäisiä kehityksen merkkejä, ”hetkinen, onko noi sun jalat!?” Alussa muutos oli huomattavan nopeaa, jos kasvoja ei olisi nähnyt ei välttämättä olisi tunnistanut Jannia. Tissit todellakin uhrautuivat ensimmäisenä – “I volunteer as a tribute!”

Tuntui että Janni oli myös paljon herkemmässä tilassa. Pienet asiat saattoivat paisua turhan suuriksi. Normaalisti kehityksen kanssa on oltu kärsivällisiä, dieetillä kaksikin viikkoa saattoivat tuntua Jannista loputtomilta. “Miksei mitään oo tapahtunut!” Hän oli todella malttamaton. Melkein jokainen aamu alkoi peilistä..

Miten suhteenne kesti projektin?

Jannin päivät alkoivat aikaisin ja päättyivät myöhään. Tasapainottelua työn ja treenien välillä, töistä salille ja salilta, iltapalan kautta, nukkumaan. Illat olivat lepoa varten. Mitä pidemmälle dieetti eteni, sitä enemmän Janni halusi omaa tilaa kunhan ruoat tuotaisiin syliin. Hehe. Vaikka olimmekin illat yhdessä, katsoimme sarjoja ja elokuvia, joiden aikana Janni usein nukahtikin. Yhdessä olo ei ollut aktiivista.

Opimme molemmat todella paljon toisistamme ja itsestämme projektin aikana. Tälläinen projekti kyllä koettelee suhdetta ja vie äärirajoille. Ei niinkään kisadieetin aikana vaan kisojen jälkeen. Arkeen paluu ei olekkaan niin helppoa – paluuta samaan ei ole.

Monet ominaisuuteni vahvistuivat. Huomasin olevani vieläkin kärsivällisempi ja huolehtivaisempi. Opin tunnistamaan Jannin purkautumisista mikä oli yleistä väsymystä ja mikä oli osoitettu henkilökohtaisesti minuun. Suurin osa tunteenpurkauksista ei ollut minusta johtuvaa, vaikka kohdistuivatkin suoraan minuun.

Kisadieetti tappaa halut. Miltä tuntui kun seksiä ei ollutkaan?

On outoa, ettei asiasta juurikaan puhuta tai tuoda esille kisadieetin “varjopuolia”. Olihan se kuivakausi hankala. Kisavalmistumisen tuoma stressi varmasti vei halut, kuten muutkin energiat. “Voiko olla, että kun siitä ei ole suoranaisesti hyötyä dieetin etenemisessä, niin siitä on helppo luopua?” Luin joskus artikkelin, jossa verrattiin naisten kovaa salitreeniä orgasmiin – voiko se todella olla niin?

20150307_143956

Miltä sinusta tuntui kun Janina oli fyysisesti ja henkisesti väsynyt?

Yksi hankalimmista hetkistä oli kun Janni oli käymässä Tampereella treenileirillä. Leirin päätyttyä sunnuntaina Janni soitti itkien ajomatkaltaan. Hän oli näyttänyt kuntoaan tiiminsä toiselle kisavalmentajalle ja palaute oli ollut radikaali. Palaute oli tuntunut kuin isku vasten kasvoja. Itkulle ei kuulunut loppua ja tuntui pahalta ettei pystynyt olemaan läsnä. Oli vain löydettävä joku positiivinen näkökulma asiaan ja verbaalisesti lohduttaa toista. Tästäkin pääsimme yli ja Janni löysikin yhden treenaamisen tärkeimmistä taidoista, kuinka kääntää negatiivinen asia energiaksi salilla.

Muistan myös tapauksen, olisiko ollut jopa viimeinen treeni ennen palauttelu- ja kisaviikkoa. Olin saanut omat treenit salilla valmiiksi ja katsoin, että Janni vielä vispaa HIIT:iä cardio-laitteessa, kyyneleet naamalla. Tuolloin kävi mielessä, että missä menee ihmisen rajat? Onko nyt ylitetty fyysisen ja henkisen raja kun toinen itkee mutta jatkaa silti. Mun tehtävä oli pysyä vahvana ja olla tukena. Jannin lopetettua vain keräiltiin fiiliksiä. Halailtiin ja lohduteltiin, nyt on annettu kaikki.

Jokaisella diettaajalla tulee heikkoja hetkiä. Miten noina hetkinä tuit ja autoit toista?

Yksi noista hetkistä oli kun Janni lähetti kuvaviestin töistä, jossa päivän lounas oli levinnyt työpaikan taukohuoneenlattialle. Ei tarvinnut kertaakaan miettiä miten reagoida, olinhan itse vapaalla, paras vain tehdä uusi ateria ja lähteä samantien viemään sitä keskustaan.

Suurin osa heikoista hetkistä oli henkisen kantin pieniä romahduksia. Kuuntelin ja olin läsnä. Halasin ja olin vain hiljaa. Varmistelin Jannille, ettei hän ole yksin tässä tilanteessa.

20150307_144000

Kärsivätkö yhteiset hetket toisen tarkasta elämänvaiheesta?

Yhteisissä hetkissä läheisyys oli tarpeetonta, joten sitä oli turha yrittää hakea. Piti olla läsnä kun toinen sitä tarvitsi, mutta itse ei saanut sitä vaatia. “En jaksa, oon ihan poikki. Tajuutko että pitää herätä 7h päästä.”

Kisadieetillä yhteiset hetket koostuivat suurimmaksi osaksi salilla treenaamisesta. Muutoin piti ottaa ruoka-ajat tarkemmin huomioon. Leffaan oli helpoin mennä sillä ruoat kulkivat näppärästi mukana ja ajoitus oli mahdollista tehdä omaan aikatauluun sopivaksi.

Miten Janina muuttui dieetin aikana?

Alkuvaiheessa tuli esiin ikävä tapa uppoutua puhelimen kautta someen ja verrata itseään muihin. Tarkemmin sanottuna Instagramin käytöllä oli aivan käsittämätön vaikutus dieetin aikana Jannin ajatuksiin. Ihan kuin se määrittelisi kuka hän oli ja kuinka hyvässä kunnossa oli juuri sillä hetkellä. Arkiasut muodostuivat erilaisista treenitrikoista, useimpina päivinä Janni meni suoraan töistä salille tai salilta töihin.

Tämäkin kuva on yksi niistä, joita ei taida olla koskaan julkaistu. Vaikka hymyä riitti, reidet eivät olleet kiristyneet tarpeeksi

Tämäkin kuva on yksi niistä, joita ei taida olla koskaan julkaistu. Vaikka hymyä riitti, reidet eivät olleet kiristyneet tarpeeksi

Miltä tuntui ”seisoa sivussa” toisen muuttuessa?

Koin, että olemme tiimi, joten suoranaista sivuun jäämisen tunnetta ei tullut. Toki oli hetkiä jolloin olisin kaivannut kiitosta ja arvostusta omasta panoksestani, mutta ne tulivatkin omalla ajallaan kisojen jälkeen. Musta oli todella kiva nähdä kuinka kehitystä tulee, vaikkakin oli hyvin turhauttavaa katsoa sivusta kuinka Jannin mielestä sitä olisi pitänyt aina olla enemmän. Hän ei tuntunut osaavan olla mihinkään tyytyväinen. Samalla heräsi itsellekkin sellainen fiilis, että olenko itse treenannut tarpeeksi tai riittävän kovaa.

——————————————————————————————————————————————

Tarinan toisen osan voit lukea täältä.

xxo,
Janina & Miko

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , ,

11 ajatusta artikkelista “Elämää kisadieettaajan puolisona I

  1. Mikomyman sanoo:

    Komee äijä! (Y)

    Tykkää

  2. Mia sanoo:

    Onpa mielenkiintoinen aihe! Odotan jo innolla seuraavaa osaa :)

    Tykkää

  3. Miss J sanoo:

    Voi ei miten ihanaa! :) Todella hienoa, miten Mikko on jaksanut tukea Jannin heikoillakin hetkillä, tehdä ruokaa, elää mukana ja kannustaa <3 :) Voiko tuollaista ollakaan?!

    ..nimittäin omalla kohdallani tilanne ei ollut niin ruusuinen, sillä mitään tukea tai ymmärrystä puolisolta ei saanut.. "Sä oot aina salilla", "Sä et ikinä jaksa nähdä ketään", "Sä oot muka NIIIIIN kilpaurheilijaa.." yms. Olo kieltämättä oli aika yksinäinen ajoittain, varsinkin juuri noina superväsyneinä hetkinä kun tuntui ettei jaksais mutta oli vain pakko. "Mun ainaisen salillaolon" takia mies jäikin sitten kiinni pettämisestä, yli kolmen vuotta kestäneen suhteemme aikana.

    Kyllä minäkin vielä hyvän ja tsemppaavan puolison löydän, tää teksti ainakin valoi uskoa että niitäkin miehiä löytyy! :) Pidä Janni omastasi kiinni, kaikkea hyvää teille <3

    Tykkää

    • Janina sanoo:

      Et ole ainoa jolta kuulen samanlaisia kokemuksia, niiden kuuleminen on aina yhtä kurjaa. Toisaalta, tuttavanikin ovat todenneet että jos puoliso ei pysty tukemaan vaikka ei täysin lajia ymmärtäisikään, niin miten käy muiden unelmien ja vastoinkäymisten? Tulet varmasti löytämään arvoisesi miehen. <3
      Mikon kärsivällisyyden ja jaksamisen suuruuden oon ymmärtänyt vasta kesän aikana kun projektia on käyty läpi ja saanut siihen hieman etäisyyttä. On se ihmemies, onneksi omani. :)

      Tykkää

  4. Nimetön sanoo:

    Ihan huippu postaus! Mulle ainakin jäi tosi huolehtivainen ja lämmin kuva sun miehestä, vaikuttaa siltä että hän todellaki oli sun tukena dieetillä. Tää ei oo sama asia mutta huomasin samoja piirteitä kun omassa suhteessa tällä hetkellä, kun mies on intissä. Joskus on vaikea ymmärtää sitä että hän on saattanut nukkua yhteensä 10 tuntia viitenä viimeisenä yönä, eikä jaksa olla kovin aktiivinen kun vihdoin perjantai-iltana nähdään, jota itse on odottanut koko viikon.. Uskon kuitenkin että tästäkin selvitään:)

    Tykkää

    • Janina sanoo:

      Hyvin verrattavissa, uskoisin. Muistan läheisesti veljeni armeija-ajat, ja ihmettelyni miksi hän nukkuu puoleen päivään aina lomilla – menee päivät hukkaan. Ymmärrän sen hieman paremmin. Läsnäolo on se tärkein, hieman tilannetta myös helpottaa tieto siitä että tilanne on vain hetkellinen ja tulee loppumaan jossain vaiheessa. Inttileskenä en ole itse joutunut olemaan, sillä tapasin mieheni vasta vuosia hänen palveluksensa jälkeen, mutta ei se itsestäänselvää ole.
      Kärsivällisyyttä vain, kyllä ne energiatasot sieltä nousevat. :)

      Tykkää

  5. Tinde sanoo:

    Voi kuinka upea mies!!

    Tykkää

  6. […] Mikon ajatuksia fitness-kisadieetistä voi lukea täältä (osa 1) & täältä (osa […]

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: