Avainsana-arkisto: onnellisuus

MITEN ONNELLISUUDEN VOI SAAVUTTAA?

Jos mietit viime aikoina tekemiäsi päätöksiä, miten olet ne tehnyt? Onko perhe vaikuttanut opiskelu- tai uravalintoihisi? Puoliso ehkä vapaa-ajan tekemisiisi? Onko media vaikuttanut ajatuksiisi siitä, mitä sinun tulisi tehdä/saavuttaa/haluta/olla?

Onnellisuus, hyvinvointi, henkinen hyvinvointi, Janina Michaela, intuitio, intuiitio, päätöksenteko, Etelä-Afrikka

Ah että. Intuitio ja sydämen kuuntelu ovat lempiaiheitani. Olen suuri intuition kuuntelun puolestapuhuja, sillä tiedän sen olevan rehellisesti todella toimiva tapa tehdä päätöksiä. Kirjoitin jo sen olevan paras tapa, mutta pyyhkäisin pois – jokainen kokekoon sen voiman itse. Minulle se toimii väistämättä parhaiten kun kyseessä on isoja omaa elämää koskevia päätöksiä.

Meillä TFW:llä on tapana aloittaa jokainen treeni motivaatiotarinalla ja eilen meidän Jonna puhui juuri sydämen kuuntelusta. Hän myös julisti meidän taistelijoille Sydän viikon, jolla haluamme rohkaista heitä tekemään päätöksiä ennemmin sydämensä kuin ympäriltä kuuluvien sanojen ja väitösten perusteella.

Onnellisuus, hyvinvointi, henkinen hyvinvointi, Janina Michaela, intuitio, intuiitio, päätöksenteko, Etelä-Afrikka

Paljon puhutaan onnellisuudesta ja sen saavuttamisesta. Lehdet pursuavat otsikoista kuinka parisuhteesta tehdään täydellinen, kuinka tehdä vartalosta täydellinen, kuinka saavuttaa ___ (lisää omasi). Otsikot lupailevat näiden vinkkien avulla onnellisuutta, koska täydellisyys on yhtäkuin onnellisuus. VÄÄRIN!

Onnellisuus lähtee vallitsevan tilanteen hyväksymisestä. Ei, en tarkoita, että niiden hyväksyminen tarkoittaisi tilanteisiin vellomaan jäämistä. Jos koet tilanteen olevan huono, hyväksy se ja mieti asioita, joiden haluaisit muuttuvan. Kirjoita ne asiat ylös ja uskalla lähteä tekemään muutoksia niiden puolesta. Älä pelkää muutosta tai epäonnistumista.

Onnellisuus, hyvinvointi, henkinen hyvinvointi, Janina Michaela, intuitio, intuiitio, päätöksenteko, Etelä-Afrikka

Elämämme ovat täynnä epäonnistumisia vaikka niistä harvoin puhutaan. Jokainen meistä on kokenut niitä tärkeissäkin paikoissa. Epäonnistumisten käsittely on kuitenkin helpompaa silloin kun olet tehnyt sen kuunnellen omaa intuitiotasi. Lupaan sen. Mietitään kevyen ja tutun esimerkin kautta: Trivial Pursuit -peli. Kysymys kysytään ja melkein heti aivojen syövereistä mieleemme nousee vastaus. Vastaus tuntuu oikealta ja hyvältä, mutta järki puuttuu peliin. Alamme kyseenalaistaa vastausta ja tämän johdosta vastaamme jotain muuta. Lopputulos, ainakin itselläni, on monesti ollut väärä – ensimmäisen ajatuksen ollessa oikea. Miksi annamme järjen ohjata päätöksiämme?

Onnellisuus, hyvinvointi, henkinen hyvinvointi, Janina Michaela, intuitio, intuiitio, päätöksenteko, Etelä-Afrikka

Onnellisuus ei löydy Trivial Pursuitista, mutta päätöksistä, jotka teemme sydämellä. Voit päätyä toteuttamaan unelmatyötäsi kuten minä (valmentaminen), kokeilemaan rajojasi stand up -lavalle kuten Johannes, sanomaan ei työtarjoukselle joka ei tunnu oikealta tai löytämään oman tiesi.

Uskalletaan sanoa ei, mutta ennen kaikkea uskalletaan sanoa kyllä!

xxo,
Janina

Avainsanat: , , , , ,

ANNA HYVÄN KIERTÄÄ

Sen kuulee, sen näkee ja sen tuntee – antamisen ilon.

Kun isäni perjantai-iltana soitti innostuksissaan tiesin onnistuneeni. Oikeasti uskoin siihen jo ensi ajatuksestani lähtien, mutta en odottanut reaktion olevan noinkin vahva.

Janina Michaela, positiivinen, lifestyle-bloggaaja, Suomi, kuinka olla positiivinen, miten voisin auttaa, auttaminen, ystävyys, onnellinen, tunteet, miten saada toiselle hyvä mieli, hyvä elämä

Tarina alkaa jo lapsuusvuosistani vanhempieni lempimusiikin raikuessa asuntomme huoneissa. Kolmesta cowboysta (J.Karjalainen) Autioon taloon (Dingo) ja italialaisiin sointuihin (Ramazotti & Bocelli) – osaan ne biisit ulkoa edelleen. Andrea Bocelli on minun silmissäni ollut isälleni suurien tunteiden lähettiläs. Hänen äänensä iskeytyy syvälle ja liikuttaa, vaikka laulujen sanat jäävät pimentoon.

Nähdessäni Bocellin tulevan jäähallikeikalle Helsinkiin, mun oli pakko toimia. Pimpom, lippujen hinnat järkyttivät, mutta oli tullut minun aikani antaa takaisin. Tiedän olevani isäni tytär. Ei väliä onko pieni vai suuri asia, tunteet ovat voimakkaita. Ne tunnetaan vahvoina ja näytetään suorina – niin hyvässä kuin pahassakin. Olen saanut suurta rakkautta, pettämätöntä tukea, joka tulee ilmi usein kun olen isojen päätösten edessä. ”Muista, Museokatu seisoo aina takanasi” on yksi isäni eniten toistamista lauseista.

Janina Michaela, positiivinen, lifestyle-bloggaaja, Suomi, kuinka olla positiivinen, miten voisin auttaa, auttaminen, ystävyys, onnellinen, tunteet, miten saada toiselle hyvä mieli, hyvä elämä

Tuo perjantainen puhelu sai silmäni vetistymään (no ne tunteet!). Olin kuvaamattoman onnellinen. Tunsin puhelimen välityksellä kuinka syvästi konsertti oli isääni koskettanut. Päässäni toistui rivitanssi ja jesjesjes -huudot.

Kuulemme näistä tarinoista enenemissä määrin, kiitos sosiaalisen median. Mitä jos sinusta tulisikin lukijan sijasta osa tarinaa? Huomioisit kanssakulkijasi pitämällä ovea auki, kiittäisit pitkää päivää ajavaa bussikuskia, tarjoaisit apua tuntemattomalle tai tekisit hyvän tahdon eleen läheisellesi?

Janina Michaela, positiivinen, lifestyle-bloggaaja, Suomi, kuinka olla positiivinen, miten voisin auttaa, auttaminen, ystävyys, onnellinen, tunteet, miten saada toiselle hyvä mieli, hyvä elämä

Aina ei tarvitse odottaa, että on itse ”velkaa” yhden avun annon tai ilahduttamisen. Minulla on ystävä, joka antaa ympärilleen rajattomasti. Kun hän ei itse voi treenata, hän ostaa kaverilleen paikan hyväntekeväisyystreeneistä. Kun hän on ylpeä lähimmäisestään, hän näyttää sen esimerkiksi palkitsemalla heidät laskuvarjohypyllä. Kun hänet tapaa ensimmäistä kertaa, hän saattaa kehua pakaroitasi (been there, done that). Kun hän lukee Facebookista, että jollain ei ole varaa ruokaan, hän lähtee kauppaan ja vie raaka-aineita paikan päälle. Mitä tahansa hän tekeekään, hän tekee sen pyyteettömästi. Hän laittaa hyvän liikkeelle ja pitää sen kiertämässä.

Tehdään mekin niin. 

xxo,
Janina

JÄTÄ KOMMENTTI

Blogini löytyy nykyään myös blogit.fi -sivustolta sekä jo tutuista Facebookissa, Instagramissa & Bloglovin:ssa.

 

Avainsanat: , , , , , ,

PÄÄSTÄ IRTI

Hengitä sisään. Tasaa käsiesi tärinä. Paina nappia.

Klik!

Sähköposti lähtee vieden opinnäytetyön viimeiseen arviointiin. Lämmin aalto kulkee varpaista läpi kehon tuoden punan poskille. Suunpielet nousevat väkisinkin ylös, silmäkulmat rypistyvät. Silmät kostuvat. Iso taakka lähti tuon sähköpostin mukana.

Päivistä vapautuu tunteja. Kropasta poistuu stressihormoneita. Naama ehkä tasoittuu. Jaksaminen paranee ja päänsärkykin loppuu. Näitä mä odotan.

Janina Michaela, Janina Pohja, oppari, perfectionismpi, Les Deux Alps, onnellinen, huojentunut, onnistuminen

Opparin työstäminen ei ollut helppoa. Aiheestani ei ollut juurikaan lähteitä. Kävelin tuntematonta polkua.Työ, joka alkoi ”kunhan pääsen läpi” -asenteella muuttui viikkojen myötä tarkkuudeksi ja välittämiseksi. Viimeistelyvaiheessa musta kuoriutui perfektionisti. Hioin, sain palautetta, korjasin ja hioin. Kaikki turhat pisteet, pilkut ja sanat pois. Kirjotin typeriä virheitä, joita onnekseni oikolukemassa oli tärkeä suojelusenkelini, ystävä, varustettuna niin vittumaisen ihanalla tarkkuudella. Kiitos Riikka että olet olemassa! Niin ikkunanpesukaverina kuin oikolukijanakin. Jokaisella meistä pitäisi olla oma Riikka. <3

Viimeistellessä työtä tunsin olevansa maaninen. Mun beibi, mun oppari. Miten mä voisin päästää tästä irti? Pitää vielä korjata tuo ja olisi ehkä hyvä lisätä tuota, ja mites sitten tuo? On vain annettava mennä, ylityöstäminen ei tuo työlle lisäarvoa.

Tekisi mieli tihrustaa pienet onnen ja huojentumisen kyyneleet, mutta istun edelleen koulussa. Odotan, että opintojeni viimeinen tentti alkaisi. Tunteita ja ajatuksia on paljon, mutta paneudun niihin teille isommin myöhemmin, koska totuushan on, että ennen koulun alkua meinasin jättää aloittamatta sillä pelkäsin etten ikinä saisi opparia kirjoitettua.

Se pelko ja ajattelumaailma vaatii jo oman postauksensa, joten jätän tämän vain tähän:

VITTU SAATANA, MÄ VALMISTUN NELJÄN VIIKON PÄÄSTÄ! 

xxo,
Janina

KOMMENTOI

Avainsanat: , , , , , , ,
%d bloggaajaa tykkää tästä: