Tinder, tuo pelien peli. Koukuttava, mutta niin raaka. Peli aloitetaan unelmakumppanin luonnilla; timmi, ruskeasilmäinen, vähintään 185 pitkä, tummat piirteet, tatuoitu, kitaran soittotaidot. Checkcheckcheck! Mahdollisimman monen kohdan täyttävä vaihtoehto viedään kotiin, tutustumaan lakanoihin. Pelin haastavuuden iskiessä vasten kasvoja, resetoidaan edistyminen ja aloitetaan peli alusta.
Ympäriltäni löytyy tällä hetkellä liuta upeita sinkkunaisia, jotka mielellään kömpisivät pitkän päivän jälkeen miehen turvalliseen ja vahvaan otteeseen. He eivät ole ainoita, jotka selaavat kuvia unelmien kumppania etsimässä. Vaatimuksien listat jättävät sanattomiksi, halutut ominaisuudet ovat piirun tarkkoja eikä niistä jousteta. Nykymaailma on nirso. Niin nirso, ettei näe oman näkemyksensä ulkopuolelle. Lukemattomia kertoja olen kuullut toteamuksen ei ole mun tyyppiä – syiden ollessa mitättömiä, väärä kävelytyyli, jokin ele tai toteamus.
Ihmiset hyppivät kukasta kukkaan, ”rakkautta etsien”. Suurin osa kohtaamisista päätyy kuitenkin lakanoiden väliin ja sen seurauksena, pettymykseen. Ei tämäkään ollut se mitä etsin. Rakkautta etsitään kovalla tahdilla, sen oletetaan tapahtuvan sormia napsauttamalla – kuten kaiken nykypäivänä. Yhdellä tapaamisella saat toisesta vain raapaisun, pienen kurkistuksen hänen luonteeseen ja elämään. Siltikin se riittää monelle, kiinnostus lopahtaa yhtä nopeasti kuin se on syttynytkin. Sitten ihmetellään kun muut kohtelevat sinua samoin. Miksi kukaan ei kiinnostu musta? Haluavat vain lakanoihin ja lähtevät?
Don’t hate the player, hate the game.
Ihmiset ovat toisilleen kuin kulutustavaraa. Kumppani, jonka kanssa on hyvä olla, vaihdetaan uuteen kun esille ilmeneekin pieni vika. Pintanaarmu, särö. Suhteiden eteen ei jakseta nähdä vaivaa, ei mietitä ongelmien korjaamista tai niiden kanssa elämistä. Onhan vaivattomampaa vain resetoida edistyminen ja jatkaa pelaamista kuin panostaa päästäkseen suhteessa seuraavalle levelille. Helpompaa vain ristiä sormet ja toivoa parasta. Huijata itseään ”tän kanssa on varmasti helpompaa”. Todellisuus on kadonnut. Elämämme ei ole peli, et pysty sitä alustamaan.
Vierelläsi kulkeva ei tule koskaan olemaan virheetön, mutta niin epätäydellisen täydellinen.
xxo,
Janina