JANINA MICHAELA

…. ei auta kuin tehdä 30 burpeeta. 

Minun seinäni oli 5,5 metriä korkea. Ylitsepääsemätön.

Viime lauantaina moni meistä kohtasi tuon samaisen seinän. Eikä kovinkaan moni siitä ylitse selviytynyt. Ihaillen katsoin niitä harvoja, jotka kovan kiihdytyksen ja jaguaarimaisen loikan jälkeen saivat ”helpotusnarusta” kiinni sekä kammettua itsensä paraatipaikalle. Omalla kohdallani naru jäi muutamista kymmenistä senteistä kiinni, mutta olisiko se loppupeleissä merkinnyt esteen ylittämistä? Voi olla, sillä ylätasanteelle päässeet kilpailijat pitivät yllä tapahtuman yhteishenkeä auttaen seuraavia kilpailijoita ylös vetämällä jaloista ja käsistä.

Tough Viking. Matkana 12 kilometriä on itselleni paljon, olen yhden ainoan kerran juossut niin pitkän matkan (kilpailua edeltävällä viikolla). 21 estettä pilkkovat matkan helpompiin osuuksiin, joiden aikana mietit vain seuraavaa estettä. Osallistujia oli tänä vuonna paljon, ehkä jopa hieman liikaa, johtaen esteillä jonottamiseen. Läpimärkänä paikoillaan seistessä kymmenenkin minuuttia on paljon. Tuli kylmä, fiilis tapahtumaan laski. Onneksi minulla oli seuranani mitä mahtavin tiimi. Barely Lethal. Tarkoituksenamme oli lähteä pitämään hauskaa, siinä onnistuen.

Oikeasti hyppäsin.

Kun toinen suorittaa esteen ongelmitta, on ainoa vaihtoehto laittaa sakkoburpeen tekijöihin vauhtia!

Rakastan rymyämistä. Rakastan tällaisia tapahtumia, ne ovat kuin aikuisten leikkikenttiä! Ne laskevat viralliset muurit ja antavat luvan vapauttaa sisäisen lapsen. Vaikutuksen huomasi esimerkiksi ystävässäni, joka heittäytyi täysillä mukaan hyppien jokaiseen vesi- sekä mutalammikkoon. Itse liukastuin mutamäessä tyylillä, josta kanssakilpailija antoi minulle 12/10 pisteestä! Kädet mutasina piirsin poskilleni taisteluviivat. Tällä radalla ei hienostella.

Viimeisenä – rymyämisten, kiipeilyjen, roikkumisten ja uimisten – jälkeen häämötti se kaikista kutkuttavin este. Sähköeste. Olin aikaisemmin kuullut, että toisen maan esteradalla samainen este oli yhdeltä kilpailijalta vienyt neljä kertaa jalat alta. En varmasit ollut ainoa, jota samaan aikaan jännitti mutta innosti! Vesialtaasta noustessa nappasin ystävääni kädestä kiinni ja spurttasin. Nopeasti läpi – ei yhtään osumaa! Toisin oli miehelläni, jolta osuma niskaan vei sekunniksi tajun. Miko havahtui huutooni ja pääsi iskujen saattelemana ryömimään loppumatkan. Yhdessä startattiin, yhdessä ylitettiin maaliviiva.

Kaveria ei jätetä.

Loppuun asti yhdessä.

Nuo 30 burpeeta kesken matkan eivät olleet mukavia. Varsinkaan kun niitä joutui tekemään yhteensä 90. Hampaankoloon jäivät ramppi, köysikiipeäminen sekä monkey bars. Kokeilin, mutten onnistunut. Ensi vuonna aion onnistua. Onko sulla vinkkejä treeneihin? Maaliin tultiin joukkueena, juuri kuten startattiinkin. Yhdessä suusta huudettiin Elastiselta lainattu toteamus NYT SAA TUULETTAA!

Voisiko tuota 30 burpeen tekniikkaa soveltaa jokaisella elämän osa-alueella? Kun opintotyössä tulee seinä vastaan, mitä jos tekisikin burpeita. Pieni paussi ja aineenvaihdunnan herätys tekisi varmasti koneella istujalle hyvää.

xxo,
Janina