Avainsana-arkisto: ulkonäkö

PLEASE, KATSO KUINKA HIRVEÄ OLEN

Keneltä olet kuullut viimeiseksi tuollaisen kommentin? Perheeltäsi, ystäviltäsi, tuntemattomalta? Vai et keneltäkään edellä mainituista?

Monilla meistä on tapana peiliin katsoessa tehdä mental note, siitä, miltä näytämme. Muista nyppiä kulmakarvat. Miten sä taas näytät tolta? Vaatteet ei istu, naama helottaa ja tukkakin on kuin variksen pesä! Se on paha tapa, jokaiseen meihin negatiivisesti vaikuttava tapa. Miltä se on tuntunut?

Voisin kuvitella ettei hirveän kannustavalta. Tällaiset ajatukset pesivät päässämme, odottaen hetkeä hypätä koko joukolla ulos. Koska kun niille antaa hieman huomiota, ne sumentavat kaiken muun. Yhtäkkiä kuulemmekin vain ne. Painavat leukamme alas, hartiamme lysyyn ja vangitsevat vapaat ajatuksemme.

Janina Pohja, Janina Michaela, bloggaaja, omatunto, hyvännäköinen, ulkonäkö, haukkuminen

Kun yksi aamu heräsin ja kurkkasin peiliin; naamani oli kuin pallo, tukkani kuin linnunpelättimellä  (olin mennyt märällä tukalla nukkumaan) – näytin siltä kuin olisin nähnyt suihkun viimeksi viikko sitten. Säikähdin, mutta heitin hiukset kaikki tilanteet pelastavalle nutturalle ja näyttäisin heti skarpimmalta. Tällä kertaa sekään ei toiminut.

Pyörittelin vain päätäni ja annoin hirviöajatuksille vallan. Ne olivat löytäneet mahdollisimman vahingoittavan ajan – aamutokkuran. Valmistauduin normaaliin tapaan ja lähdin menoihini. Vessassa käydessä katseeni osui väkisin peiliin, jossa näin vain mörköjen tanssivan iloisina voitostaan. Yritykseni eivät saaneet itseäni pyöräyttämään hartioita taakse ja ottamaan parempaa ryhtiä.

Höpöttelin kollegalleni kuinka hirveältä näytinkään. Toistelin sitä saman vessassa käynnin aikana lukemattomia kertoja. Kunnes, joku jossain herätti itseni tosi asiaan, että suustani pääsevät sanat ja lauseet ovat myrkyllisiä. Ne myrkyttävät minut sekä ympärilläni olevat. Ihan kuin kerjäisin sääliä, ”katso nyt kuinka surkea olen, kehu mua!”

Janina Pohja, Janina Michaela, bloggaaja, omatunto, hyvännäköinen, ulkonäkö, haukkuminen

Me tunnumme antavamme kehuja toisille herkemmin kuin itsellemme. Nostamme toisia ylös ja laskemme itseämme alas. Sitten ihmettelemme, miksi muut tuntuvat olevan aivan eri planeetalta kuin me? Eiköhän olisi meidänkin jokaisen aika, seuraavan kerran peiliin katsoessa, hymyillä itsellemme ja antaa itsellemme fistpump. Lausua tai huutaa vaikka ääneen, YEAH BUDDY ! 

xxo,
Janina

Avainsanat: , , ,

Slow motion is better than no motion

Siihen mä uskon. Siten mä yritän myös miettiä omaa projektiani. En voi saada kaikkea heti nyt vaikka kuinka haluaisinkin. Olen aina ollut sellainen luonteeltani. Niin laihdutuksen kuin tavaroidenkin parissa.

Kuten moni muukin, nuorena ja tiedottomana aloin haluamaan pienempää vyötäröä, thigh capia ja ”parempaa” ulkonäköä. Halusin tulokset niin nopeasti kuin mahdollista, joka ajoi minut nurkkaan – syömään näkkileipää ohuilla kurkkuviipaleilla. Tuloksia tuli muutamissa päivissä – JEE. Arvaatteko mitä silloin tapahtui? Näkkäri jäi ja tulokset sen mukana – kuinka kliseistä? Saman kuvion kymmeniä kertoja toistaneena tiedän sen tuottavan vain lisästressiä. Ei haluni kaiken heti saamiseen ole vuosien varrella mihinkään kadonnut. Suuri muutos on kuitenkin tapahtunut asenteessani. Tiedostan hitaamman vauhdin olevan minulle parempi vauhti. Nopeampi tahti ei veisi itseäni loppupeleissä yhtään eteenpäin. Kaksi kiloa pois = kaksi kiloa takaisin. Se ralli on so last season.

IMG_3459Viime lauantaina havahduin kroppani muutoksiin valmentajani toimesta. Kuntotsekissä hymyiltiin ja naurettiin. Olin ennen tsekkiä rauhallisena, luotin saavani hyvää palautetta. Ja sitähän tuli. Kroppa on kiinteytynyt neljässä viikossa yllättävän paljon, niinkin paljon että sen näkee paljaalla silmällä. En ollut itse huomannut muutosta yhtä radikaalisti, mutta Samulin näyttäessä neljän viikon takaisia kuntokuvia en voinut kuin hymyillä. Hih. Saattaisinko kerrankin uskaltaa myöntää olevani tyytyväinen. Näyttää kuvia kaikille! 

Samanlainen momentti tapahtui tänään vierailullani tiimikaverini salilla, Hyvinkään Villatehtaan FIT24:lla. Olimme sopineet yhteisposeerauksista, sillä faktahan on että lavalla tulemme olemaan ihmisten edessä eikä turvallisten kotiseinien sisällä. Pienin askelin laajentamaan yleisöä. Heh. Puolentoista tunnin jälkeen olimme hiestä märkiä ja onnellisia. Olemme molemmat kehittyneet poseeraustemme kanssa huimasti. Instagramissa (@msbottom) minua seuraavat näkivät jo alla olevan kuvan. Oikealla kokeilen anatomista asentoa ensimmäistä kertaa. Kuvien välissä on päälle vuosi, mutta paljon on tapahtunut niin fysiikassa kuin poseerauksessakin.

IMG_6452

Eteenpäin mennään. Noin kolme kuukautta ennen dieetin alkua. Paljon tehtävää, melkoisen paljon aikaa. Välillä edetään tanssimaisesti kaksi askelta eteen & yksi taakse. Välillä eteneminen tapahtuu pituusloikan tapaan. Tärkeintä on matkalla opitut asiat. Kuten se, että pysyvä muutos ei tapahdu viikossa eikä edes kuukaudessa – se vaatii aikaa. Se vaatii haparoivia vauvanaskelia. Niistä mäkin olen oppinut pikkuhiljaa tykkäämään. Koska? Slow motion is better than no motion. 

xxo,
Janina

Avainsanat: , , , , , ,
%d bloggers like this: