Kesän tärkein: vedenjuonti

Ihanaa maanantaita! 

Viime viikko oli täynnä toinen toistaan lämpimämpiä päiviä. Puistot ja terassit pursusivat ihmisiä, pääsin onneksi itsekin nauttimaan auringosta kotimme viereisessä puistossa löhöten. Oman kesäni kohokohtia ovatkin ystävien kanssa vietetyt piknikit ja grillausillat. Hyvää, helppoa ruokaa sekä raikkaita juomia – ihanaa! 
Juomapuoli onkin tärkeä osa piknikkejä sekä illanviettoja. Kesään kuuluvat niin makeat siiderit, kylmät valkoviinit kun raikkaat hiilihapolliset limut ja vichyt. Monesti kuitenkin se tärkein unohtuu, eli veden juonti. Muistattehan, ettei vichyn juonti korvaa veden juontia. 
Luottovesipulloni!
Kuulen usein hankaluuksista riittävän veden juonnin kanssa. Miten pystyä juomaan 3 litraa vettä päivässä? Opettelemalla. Aina se ei ole minullekkaan helppoa. Huomaan aamulla töihin lähtiessäni, että olen juonut vain muutaman kupillisen kahvia aamupalan kanssa. Se ei tule oloa helpottamaan, sillä kahvihan on diureetti. Onneksi tilanne on helppo korjata, sillä itselläni kulkee vesipullo aina laukussa mukana. Työpaikallanikin minun tiedetään olevan töissä, kun kassalla näkyy tuttu vesipulloni. 
Veden juonti toimii itselläni apuna moneen vaivaan; päänsärky, turvotus, nälkä.. 
Kehostamme noin 70% on vettä. Vain yhden prosentinkin nestevaje on noin 10% pois psyykkisestä sekä fyysisestä suorituskyvystä! 
Eli veden tärkeyttä ei voi korostaa liikaa! 
Miten sitten saada vedenjuonnista kiinni?
– Juo lasillinen, tai useampi, ennen jokaista ateriaa sekä aterian jälkeen. (Auttaa myös kylläisyydentunteeseen, tulee syötyä vähemmän ja nälkäkin pysyy loitolla pitempään.)
– Laita veteen erilaisia makuja. Itse olen hurahtanut sitruunaveteen ja sillä olenkin muutaman viikon ajan startannut päiväni. Laitan iltaisin veden valmiiksi; sitruunan palat isoon sheikkerilliseen vettä ja jääkaappiin aamua varten. Raikas ja herkullinen! 
– Kanna mukanasi vesipulloa. Shoppaillessa, elokuvissa, automatkoilla.. 
– Kirjoita kahteen 1,5 litran pulloon kellonajat tasasin väliajoin ja pidä huoli, että juot tarvittavan määrän vettä. 
 
Kuva: pinterest
Miten te pidätte huolta nestetasapainostanne? Onko veden juonti ollut aina helppoa vai oletteko joutuneet sen opettelemaan? 

xxo,
Janina

14 ajatusta artikkelista “Kesän tärkein: vedenjuonti

  1. Inna sanoo:

    Hei sun blogiin ei pääse blogilistan kautta, syötteen osoite on pielessä tms.

    Tykkää

  2. Anonymous sanoo:

    Tän innoittamana latasin puhelimeen sovellutuksen valvomaan veden juontiani – saa nähdä onko vahtijasta mitään apua =/

    Tykkää

  3. Johki sanoo:

    Juon kyllä itse vettä riittävästi, siitä on tullut tapa. Mutta nämä ovat niin näitä – artikkeleita asiantuntijoiden näkökulmasta on joka kantilta. Ei ole kauaakaan kun oli uutisissa, että turha veden lipittäminen on -no turhaa. Että pulloa ei tarvitse sentään kantaa mukana.Kahvista on joku sanonut, että on toki diureetti, mutta on siinä silti kupillisessa kahvia myös kupillinen vettä. Samoin ruoassa on jonkun verran nestettä ja mulla etenkin aamupalalla ja välipalalla kun syön ne smoothien muodossa tällä hetkellä. Säästävät aikaa ja ovat herkullisia. Veden määrän huomaa siitä, että pari tuntia sen jälkeen pissattaa koko ajan :)Tavalliselle sohvaperunalle voi olla vielä eri, mutta kyllä ainakin näin kesähelteillä kun tulee urheiltua, pitää muistaa juodakin.

    Tykkää

    • Janina sanoo:

      Hyvä, että oma juominen on kunnossa. Pidän itse juontia tärkeänä oli sitten urheilullinen tai kotihiiri. Uutisista luin myös, ettei lapsille pitäisi juottaa vettä vasta kun heillä on jano. Janohan merkitsee jo lievää nestehukkaa, joten miksi ajautua siihen asti? Marjat, vihannekset – varsinkin vihreät – sisältävät paljon nestettä ja kuuluvat toki omaankin joka päiväiseen ruokavalioon. Smoothie on muuten todella oiva, olen niitä vasta itse alkanut aktiivisesti tekemään aamupalaksi, varsinkin jos olen salille menossa. Ei täytä vatsaa liikaa.Johki, sulla on upeita ajatuksia herättäviä kommentteja aina! Lisää näitä :)

      Tykkää

  4. Tua sanoo:

    Mä juon kyllä tarpeeksi vettä, ainakin työpäivän aikana ja salilla. Oon huomannut, että alkaa päätä särkemään heti jos ei juo tarpeeksi. vesipullo aina mukana :)

    Tykkää

  5. Anonymous sanoo:

    Mä en oo ikinä taas ymmärtänyt ihmisiä, jotka ei juo vettä :D Musta tuntuu, että itse juon sitä jopa turhan paljon.. Kai sitä on vaan oppinut juomaan pienestä saakka, en yleensä lähde kotoa mihinkään ilman vesipulloa! :)samalla tavoin esim. kahvin jälkeen juon aina lasillisen vettä.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: