Muistatteko te lapsuudesta lauantaiaamujen aina yhtä koukuttavat lastenohjelmat? Oli Power Rangers, Teinimutanttininjakilpparit, Looney Tunes ja Kippari-Kalle. Varsinkin tuo rautaiset voimat omaava Kippari-Kalle on jäänyt mieleeni niin ohjelmasta kuin ikuisesta pinaatin hehkuttamisestakin. Vaikka pelkän pinaatin avulla ei pyöreitä hauiksia kasvateta, oli sarjakuvan luoja oikeilla jäljillä.
TERVEYSVAIKUTUKSET
- Sisältää runsaasti rautaa (ehkäisee anemiaa & edistää hapen aineenvaihduntaa)
- A-vitamiinin lähde (vahvistaa verisuonia sekä ehkäisee silmänpohjan rappeutumia)
- K-vitamiinin lähde (estää verisuonten kalkkeutumista)
- Ehkäisee syöpää
- Vahvistaa luustoa
- Runsaasti muita vitamiineja sekä tärkeitä ravintoaineita (klik!)
Pinaatti sisältää myös melkoisen paljon nitraattia, jonka terveysvaikutuksia toivottavasti tutkitaan lisää. Aikaisemmin uskottiin (hyvin vähän tutkittu), että nitraatit aiheuttavat syöpää ja eivät ole hyväksi ihmiselle. Toiset tutkimukset kuitenkin ilmoittavat, että nitraatit tekisivät lihaksista tehokkaammat vähentämällä lihasten hapentarvetta. Mitähän tässä pitäis uskoa?
Pinaatti on kuitenkin ollut pitkään yksi lempi vihanneksistani, joita lisään moneen ruokaan. Tuorepinaatti toimii salaatin korvikkeena, ruuan koristeena ja paistettunakin. Käytän pinaattia niin aamusmoothiessa, pastan seassa kuin munakkaissakin. Mielestäni pinaatin maku on melko mieto, joten se sopii useisiin ruokiin.
Placeboa tai ei, haluan yhtä voimakkaaksi kuin Popeye, joten jatkan pinaatin syömistä! :)
xxo,
Janina
Mulla oli muutama kuukausi sitten hemo tosi alhaalla, johtuu osittain tästä mun tulehdussairaudesta reumasta mutta ehkä liev asemiaakin oli havaittavissa. Noh päätin sitten puolhuvikseni kokeilla pinaattia ja usko tai älä hemo lähti nousemaan! Tiedä sitten johtuuko pinaatista vai kosta muusta mutta pinaatin syöminen jatkuu! :)
TykkääTykkää
Olin vastannut kommenttiisi jo muutamakin päivä sitten, puhelimella tosin, voiko johtu siitä ettei näy.. :(Hieno homma, että on lähtenyt parempaan suuntaan. Oli sitten pinaatin tai jonkin muun avustuksella. :)
TykkääTykkää