Tässä vaiheessa on hyvä aika katsella taaksepäin ja kurkistaa miltä Nordic Fitness Expo näytti minun silmin.
![]() |
Tupa oli täysi ! Huikea kannustus, kylmät väreet kulkivat pitkin kroppaa kun katseli kilpailijoita ja mielikuvitus rullasi tuleviin omiin kisoihini. ”Tonne mäkin haluan!” |
Rakas ystäväni, Veera, tuli Joensuusta viikonlopuksi meidän hoiviimme ja viikonloppu olikin yksi ihanimmista pitkään aikaan. On sanoinkuvaamattoman upeaa löytää elämäänsä ihmisiä, joiden arvot ja elämänasenne ovat samalla aaltopituudella kuin omani. Emme ole Veeran kanssa tunteneet läheskään niin kauan kuin moni luulee, vasta kohta vuoden päivät. Veeran kanssa tutustuimme yhteisen tavoitteen, Fitnessmalli-kilpailu 2013, sekä blogiemme kautta.
Veera on käynyt läpi opettavaisen kesän ja vahvistunut henkisesti kiveäkin kovemmaksi. Tammikuussa hän lähtee tutustumaan Thaimaan uuteen kulttuuriin ja, jotta sopeutuminen ei olisi jo riittävän haasteellista, treenaa Veera siellä kesäkuussa, Miamissa, pidettäviin Fitness Universe -kilpailuihin. Itse olen lähdössä Miamiin Veeran huoltajaksi, jotta kaikki kisoissa menee rennosti ja sujuvasti. On upeaa päästä tukemaan ystävää huikealla matkalla kohti unelmia, varsinkin kun tietää saavansa saman tuen oman kilpailu-unelman tavoittelussa. Veeran, varmasti mielenkiintoista, matkaa pääsette seuraamaan täältä !
Tarkoituksenamme oli mennä messuille sekä lauantaina että sunnuntaina, mutta suunnitelmat muuttuivat ja pääsimmekin messuille vain sunnuntaiksi. Olimme hyvissä ajoin ostaneet liput Fitness SM -kisoihin, jotta paikat olisivat taatut. Eikä ollut yhtään huono peliliike, sillä liput olivat kaikki menneet ennen sunnuntaita.
Starttasimme auton hyvissä ajoin sunnuntai-aamuna. Emme halunneet missata hetkeäkään upeista, motivoivista kilpailuista. Ensimmäisenä vuorossa olivat niin Junioreiden Body Fitness -ikäluokat, vapaaohjelma Fitness sekä Naisten Fysiikka -kierrokset. Upeita kroppia, upeita mimmejä – jokainen jo lavalle noustessaan voittajia minun silmissäni.
![]() |
Junioreiden Body Fitness, alle 23-vuotiaat. |
Kilpailut olivat todella tiukalla aikataululla, eikä messualueen kiertämiseen jäänyt hirveästi aikaa. Toisaalta, nopealla vilkaisulla en löytänyt tänä vuonna kovinkaan paljon kiinnostavia näytteilleasettajia. Mieleenpainuvimmat olivat Cocovin ja FAST:n pisteet, joista molemmista lähti kotiin viemisiä. Cocovilta nappasin tarjouksessa olleita raakasuklaita, niin mintun kuin goji-marjankin makuisia – NAM ! FAST:lta toin uutuus-smoothieta, proteiinisheikkejä ja uutuus Shock-makua. Odotan innolla tulevia FAST:n keikkojani, huikeita tuotteita pääsee promoamaan!
![]() |
Kaikki kuvat yllä ovat Body Fitness -sarjasta. |
Päivä huipentui varsinkin miesten odottamaan, Bikini Fitnekseen. Sarjaan, joka omalla kohdallani jätti hieman pettymyksen maun suuhun. Kyseessä on kuitenkin arvostelu-laji, eikä makuasioista voi kiistellä. Tämän vuoden tuomarilinja tuntui sakottavan lihaksista ja suosivan todella siroa rakennetta. Nyt, välttyäksemme väärinymmärryksiltä, haluan sanoa jokaisen kilpalavalle astuvan tehneen hurjan työn päästäkseen sinne. En vähättele ketään tai kenenkään matkaa, omaa silmääni miellyttävät kuitenkin hieman enemmän lihasta omaavat Bikini-kisaajat.
Bikinin eri pituuksissa kisasi moni tuttu nimi ja muutama heistä sijoittuikin todella hienosti. Team Fitfarmia edustavat Linda sekä Maiju sijoittuivat molemmat oman pituussarjansa top 6. HYVÄ TYTÖT! Lindan Bodygossip -blogia olen seurannut todella pitkään ja hänen, jos jonkun, asenne kilpailemiseen on kohdallaan.
Expoilla näkyi tuttuja myös kilpalavojen ulkopuolella. Törmäsimme vihdoin ihanan Sarin kanssa. Kuten Sari omassa blogissaankin jo sanoi, olen minäkin seurannut hänen blogiaan jo pitkän aikaa. Kahvittelut ovat suunnitteilla, käymmehän sattumoisin samaa kouluakin! Blogien kautta löytyy upeita, saman elämäntavan jakavia, ihmisiä.
![]() |
Fitnessmalli 2013 -finaali. |
![]() |
Pääsin upeistakin upeimman, Kati Alanderin, kainaloon. Kati voitti Nordic Figure Pron ja tähtää nyt elämänsä parhaimpaan kuntoon syyskuun lopussa järjestettäviin Olympia -kilpailuihin. |
Tähän ei ole lisättävää, huippu & unohtumaton viikonloppu! Thanks <3
TykkääTykkää
<3
TykkääTykkää
kyseenalaistan sun mielipiteen ”Tänä vuonna tuntui tuomarien linja olleen hoikka, melkeinpä lihakseton”. Minusta voittajalla Marialla oli kyllä selvästi piirtyvä lihaksisto, esim vastalihakset erottuivat hyvin. Olihan hän hoikka (niinkun kisakunnossa kuuluukin olla…) mutta ei minun mielestäni ainakaan enempää lihaksistoa haetakaan ainakaan fitnessmalli-sivuston perusteella.
TykkääTykkää
Hei,Kiitos kommentistasi. Olen samaa mieltä kanssasi hänen esiin piirtyvistä vatsalihaksista. Nätit ovat. Tuo on näkemys minkä olen saanut muutamien kuvien sekä shown jäljiltä. Henkilökohtaisesti taidan määritellä fitnessmallin hyvin eri tavalla kuin kilpaorganisaatio. Tässä on kyse arvostelulajista ja yllä on minun mielipiteeni, ei sen enempää.
TykkääTykkää
niin niin en sitä pahalla tarkottanut, omasta mielestä hän vaa vastasi hyvin mitä haettiin. ehkä oma lajisi olisikin sellainen missä lihasta pitää olla enemmän :) tsemppiä sulle !
TykkääTykkää
En sitä myöskään pahalla ottanut. :) Kiitos tsempeistä, ne ovat aina tarpeeseen! Upeaa syksyä. :)
TykkääTykkää
ja hei mitä kautta oot päässy/ pääset fastille promoamaan :)
TykkääTykkää
Tunnen henkilön, joka on vastuussa FAST:n promoista. :)
TykkääTykkää