Olen jo pitemmän aikaa miettinyt kilojen merkitystä. Ne pelaavat isoa osaa monen meistä elämässä. Niistä puhutaan paljon, niistä stressataan, niitä vertaillaan. Välillä tuntuu että ne ottavat ihmisistä vallan. Niinkuin aikaisempina vuosina ne ovat ottaneet minustakin vallan.
 |
| Kuva: Mika Hiltunen |
Löysin pätkän julkaisematonta kirjoitustani Fitnessmalli-kilpailuiden aikaan:
Fitnessmalli-kilpailun hakukuvauksiin valmistelevaa diettiä on nyt kulunut kaksi viikkoa. Valmentajani kanssa olemme sopineet ottavani aamupainon kerran viikossa – sunnuntaisin.
Kerroinkin teille jo ettei viime sunnuntain aamupaino ollut mitä toivoin. Tuijotin lukemaa harmistuneena, viikon aikana pudonnut 100grammaa. Ei hymyilyttänyt. Vaivuin hetkelliseen koomaan, tuijotin tyhjää ja mietin vain painoani. Onneksi olen luonteeltani suulas, puhun avoimesti kaikesta ja paljon. Kihlattuni istuttua viereeni aloimme ruotimaan menneitä päiviä sekä tuntemuksiani.
Tiesin ja tiedän sen itsekin, paino ei kerro koko totuutta. Eikä myöskään yhden viikon paino, on katsottava kokonaisuutta. Tuolloin dieettiä oli kulunut 1,5 viikkoa ja painoa oli pudonnut yhteensä 1,1kg. Joka on iso tulos – ainakin minulle. Pää selkisi nopeasti ja aamulenkillä nautittu raitis ilma kruunasi aamun. Valmentajalta saatu positiivinen vastaus viikkoraporttiin ja olin taas täysillä fiiliksillä.
Tuo päivä kuitenkin pisti miettimään kuinka nopeasti painon stressaus alkoi. En ole ”normaalissa” elämässäni vaa’alla kävijä juuri ollenkaan. En pidä sen näyttämää lukua juuri minään. Se, että raaskiessani ostamaan uusia housuja ensimmäistä kertaa viime kesän jälkeen, housukoko on tippunu 2-3 tuumaa! kertoo itselleni paljon enemmän.
Mahdun 27 TUUMAN housuihin mikä on itselleni aivan käsittämätöntä. Jopa hieman pelottavaa, sillä omin silmin peilikuva ei ole niin pieni.
 |
| Kuva: Mika Hiltunen |
Viime viikkoina painoni on ollut mielessäni jostain syystä hieman enemmän. Kävin vaa’alla viimeksi viime viikon maanantaina, treenin sekä ruuan jälkeen. Tulos hieman päälle 71kg. Eli aamupaino huitelee siinä 70kg molemmin puolin. Oma fiilikseni on hyvällä tavalla outo. Viimeksi kun painoin tämän verran olin todella hukassa itseni kanssa. En pitänyt peilikuvastani enkä olostani, en oikeastaan itsestäni ollenkaan. Toisaalta, kehonkoostumus oli aivan toisenlainen.
Viime viikonlopuksi minulle ja ystävälleni oli sovittu kuvaukset. Stressasin, jännitin ja pelkäsin noita kuvauksia. En ole huipussa ”kuvauskunnossa” eikä massakaudella lähdetä kiristelemään kuvauksia varten, joten kameran eteen hoiperteli hieman tärisevä neito. Jälkeenpäin kuvia katsellessa, tajusin etten enää kuvausten startattua miettinyt omaa kuntoani, painoani tai sitä miltä näytin. Annoin vain mennä ja huomasin nauttivani olostani kameran edessä.
Miksi painosta stressataan?
Kuinka monelle teistä on tyrkytetty BMI-taulukkoa pienestä pitäen? Varmasti melkein jokaiselle. Sen ollessa ainoa fakta, johon lapsesta asti meidän mittoja verrataan, ei ole ihme, että paino on arka aihe. Mikä sun BMI on? on moni minultakin kysynyt. Nykyään taitaa arvoni olla n 27, ”normaaliarvon” oltaessa 18,5-25. Tuosta korkeasta arvosta saan kuulla joka kerta terveydenhoitajilta jne. Jos vain tiputtaisin muutaman kilon olisit normaaliarvossa. Mä en halua olla siellä, koska tuo taulukko ei kerro kenestäkään mitään. Arnold Schwarzeneggerin ollessa parhaimmassa kisakunnossaan hänen BMI oli päälle 31. Kuinka huonossa kunnossa hän silloin oli? Niinpä.
 |
| Kuva: Mika Hiltunen |
Tuntuu, että tämän vuoden aikana olen ymmärtänyt jotain todella tärkeää: paino ei todellakaan mittaa minun arvoa ihmisenä! Asian tajuaminen on helpottanut omaa oloani paljon. Painan kohta enemmän kuin yksi rakkaista miespuolisista ystävistäni, mutta mitä sitten? Ei yhtään mitään.
Noita viikonlopun kuvia katsoessani, tuntuu hullulta todeta itsestään, mutta kuvissa näkyy itsevarmana kameran läpi tuijottava mimmi. Mimmi, josta olen todella ylpeä. Joskus, oikeastaan aina, kannattaa mennä pois omalta mukavuusalueeltaan. Saattaa olla, että ne ovat elämäsi parhaita tai opettavaisimpia hetkiä. Minulle kävi juurikin niin – taas kerran.
 |
| Kuva: Mika Hiltunen |
Meidät on aivopesty tuijottamaan lukuja. Heittäkää se henkilövaaka mäkeen ja keskittykää omaan hyvään oloon! Jos sinä pidät itsestäsi sellaisena kuin olet, älä välitä mistään muusta.
xxo,
Janina
PS. Jos tarvitset ammattitaitoisen kuvaajan, jonka kanssa on todella rentoa tehdä töitä, suosittelen ottamaan Mikaan yhteyttä. Oma jännitykseni laukesi heti kätellessä. 4 tuntia ja yli 1000 kuvaa, meillä oli aivan mahtava iltapäivä!
JANINA MICHAELA 
Kiitos tästä postauksesta! Kiteytit paljon omia viime aikaisia ajatuksiani tähän tekstiin. En ole aiemmin kommentoinut, mutta sait minut heräteltyä aamukahveiltani. :)Olen kärsinyt – ja tunnustettakoon että kärsin edelleen mutta tilanne on aiempaa parempi – syömishäiriöstä, joka nykyisin on lähinnä bulimiakäyttäytymistä. Olen aiemmin ollut aivan täysin vaa’an orja, nykyään tiedän olla käymättä punnitsemassa itseäni lainkaan. Olen lisännyt kestävyystreeniä (treenaan omaksi ilokseni ja käyn pumpissa – se on oikeasti tosi hyvää kestävyyslihastreeniä) ja huomannut tiettyjen farkkujen jäävän pieniksi. Tämän huomaaminen on tehnyt kipeää, mutta toisaalta saanut myös havahtumaan hassuun asiaan: joko minä liikun niin kuin haluan jolloin lihakseni kasvavat ja myös farkut saattavat suurentua tai sitten liikun vähemmän ja lenkkeilen enemmän jolloin farkkuni ovat pienemmät. Syömishäiriöpäälle tällainen dilemma on tehnyt oikeastaan tosi hyvää. Jos teen mitä tykkään, farkkuni saattavat jäädä pieniksi. Kestänkö sen? Ja kun tietää että muutos on positiivinen (lihasta) niin on paljon helpompi olla lempeä itselleen, kun usein syömishäiriöisenä sitä piiskasi itseään lihomisesta tms.. En kyllä vieläkään oikein ymmärrä, miten farkkukoon kasvaminen on mahdollista treenatessa reisipakara-aluetta, kun usein puhutaan (sinäkin tässä postauksessa) farkkukoon pienentymisestä? Ehkä olen vain harhaluuloissa.. :DMutta siis pointti oli se, että mikäli ihminen ei urheile vaan liikkuu huvin vuoksi, minun mielestäni vaakaan tai mittanauhaan ei pitäisi mennä koskemaan. Kuten sanoit, jopa terveen ihmisen psyykeelle laihduttaminen on kova pala ja ravitsemusalan ihmisetkin ovat silloin tällöin nostaneet esiin sen näkökulman, että lievästi ylipainoisen ihmisen ei välttämättä kannata edes yrittää pudottaa paria liikakiloa, koska kaikenlainen laihdutus vaikuttaa mieleen niin vahvasti. Sehän on tavallaan itsellesi viesti siitä, että kehosi täytyy muuttua toisenlaiseksi, ja jos ei se sitä tee, se on ns. epäonnistuminen. Onneksi useimmat pystyvät ohittamaan tämän itseankaruuden. Minä en siihen aikanani pystynyt.
TykkääTykkää
Moi Ellu!Ensinnäkin kiitos rohkeasta kommentista. Nämä avaavat omia silmiäni paljon.Olet tehnyt huikean työn jo tähän asti päästessäsi. Muutos ei ole helppoa, eikä sen pidäkään tapahtua sormia napsauttamalla. Kaikista viikoista muuttuessa oppii niin itsestään kuin muista ihmisistä. Saat olla todella ylpeä itsestä! :)Farkkukokoni on ollut suurimmillaan 35, sieltä olen vuosien saatossa tullut melkoisella ryminällä alas. Tällä hetkellä farkkukokoni on vyötäröltä pienempi, mutta tarvitsen kokoajan enenemissä määrin tilaa juurikin reisilleni kuin pakaroillenikin. Treenatessa pakarat saavat enemmän muotoa, voisi puhua jopa niiden ”nousemisesta”. Tätä harvemmin otetaan huomioon Suomen farkuissa, niissä ei valitettavasti ole tilaa muodokkaalle pyllylle. Reisien kanssa sama juttu. Farkkumallien lahkeet ovat suurimmaksi osaksi tikkuja, jotka eivät lihaksia omaaville hirveän hyvin mahdu. Latinokauppoihin vain ostoksille! ;)Anna Perhokin on kovasti puhunut ”viimeisistä 5kg”. Miksi ei ihminen oppisi elämään niiden kanssa jos vastavaihtoehtona on ikuinen dieetti/laihdutus/itseinho. Jokaisella meistä on myös vartalolleen oma ihannepainonsa, kehonkoostumusta muokkaamalla saa vartalonkin tavoitteidensa näköiseksi ja tärkeimpänä, tuntuiseksi.
TykkääTykkää
niin mikä siinä painossa ihan oikeasti on… miksi me aina mietitään sitä, tuijotetaan sitä, pyritään aina johonkin tiettyyn lukuun ja ajatellaan että sitten on hyvä olla ? itsekin paljon tiputtaneena voin todeta etten todellakaan ollut onnellisin, saatika energisin silloin ”pienimmilläni”. joku BMI ei todellakaan urheilevalle ihmiselle kerro juuri mitään, lihas painaa läskiä enemmän niin se vaan on. kyllä sen ihmisestä näkee ihan paljaalla silmälläkin mistä se kroppa on tehty, ja ihan ilman punnitsemistakin tietää onko ihminen terve ja normaalikokoinen vaiko ei. peili, kuvat ja omat silmät eivät valehtele. vaaka sen sijaan on laite, ja kuten monet muutkin ihmisen luomat laitteet se voi olla väärässä.upeita kuvia upeasta tytöstä, joka on nimenomaan itsevarman ja määrätietoisen näköinen :-)<3
TykkääTykkää
On hullua kuinka meijän tarinat klikkaa ja puhut ihan kuin omilla sanoillani. Todella hyvä kommentti, kiteyttää taas lisää tätä hulluutta! Oothan jo parantunut? <3 Ja kiitos. :)
TykkääTykkää
Hih voin kertoa,että meillä riittäis varmaan kasvotusten niiiiiiin paljon puhuttavaa :p<3Korvatulehduksesta? Joooo aika vahvat pillerit ja tipat lyötiin kouraan, joten nyt alkaa korva olla jo ihan oireeton :-)
TykkääTykkää
Pitää siis lennellä sun luokse! :D Joo, juurikin siitä! Noi on ihan hirveitä, mutta onneksi sait kaikki nappulat! <3
TykkääTykkää
Joo no ei se tällasessa tilanteessa kyllä pädekään… Ja mulla on ihan sama tilanne toisaalta, taulukko ei oikein kerro mulle mitään. Yritän kovasti pysyä edes siellä 28 tuuman farkuissa ja olen 0,2 numeron päässä, että menen painoindeksissä alapainon puolelle. Sekös se vasta hullua onkin!! Rasvaa on nimittäin vielä vaikka millä mitalla eikä sitä saa pois kuin aerobisesti, jonka jälkeen (tai samaan aikaan) pitäisi saada niitä lihaksia, jotka painavat enemmän.huoh :D Ja joo mullekin sanottiin, ei kannata enää laihduttaa.. Mutta miten sitten saa nää loput pois ja jotain muuta tilalle?! :D
TykkääTykkää
Moikka Enni!Jos jotain olen oppinut tässä valmentajan kanssa treenatessa, läski lähtee kun lihasta treenataan. Mitä enemmän kropassasi on lihasta, sitä enemmän se kuluttaa. Syömällä säännöllisesti, tasapainosia aterioita, kroppa myös ymmärtää alkaa kuluttamaan niitä rasvavarastoja sillä se tietää että tulee saamaan lisää energiaa muutaman tunnin päästä taas. Erona vain on, että ne uudet ravintoaineet eivät suurimmaksi osaksi varastoidu enää. :)Treenaa edelleen kovaa salilla ja anna kropallesi aikaa muokkaantua. Kun itse aloittelin massakautta keskellä aurinkoista kesää, loppui mulla kärsivällisyys ja tein vain hallaa itselleni. Lihasta on tällä hetkellä tullut hyvin lisää ja edelleen menee vanhat housut jalkaan. :) Tsemppiä!
TykkääTykkää
Näin alkuun: näytät ihan mielettömän upeelle! Ja toisekseen paljon asiaa hyvin tiivistettynä. Vaaka on varmaan naisten henkisen hyvinvoinnin pahin vihollinen. Liian usein näkee yhden luvun pilaavan kokonaisia päiviä. Naisilla varsinkin! Itse käyn aniharvoin vaa’alla, sillä luvut eivät suoraan sanoen kiinnosta minua millään lailla. :) Oma peilikuva kertoo kyllä, eikä sitäkään kannata tuojottaa liikaa. Kuten jo sanoit, paino ei mittaa ihmisarvoa millään lailla. Niin kuin ei mikään muukaan ulkoinen seikka. Ihana ja aito blogi Janina :)
TykkääTykkää
Ihana kommentti, todella ytimekäs. Valmentajani kanssa emme edes seuraa painoani, ainoastaan kehityskuvilla, sillä ne ovat se joka edistymisestä kertoo. :) Kiitos Laura, tulin tosi hyvälle mielelle tästä! :)
TykkääTykkää