Aihearkisto: helppoa

Aamiais kananmunawrap

Meillä oli eilen tortillailta, teimme oman terveellisemmän variaatiomme niistä. Itsetehdystä guacamolesta alkaen. Oli muuten herkkua! :)
Kuitenkin jäi ylimääräisiä lättyjä, jotka vain kuivuisivat jääkaapissa. Aamuni oli hieman kiireinen ja puuron keittely (meillä kun mikroa ei ole) tuntui kovin kaukaiselta. Paistoin normaaliin tapaani kanamunia ja laiton tortillalätyn väliin. Mukaan vielä eiliseltä jääneistä salaattia ja vihanneksia. AVOT. 
Helppoa, herkullista ja ennenkaikkea nopeaa! Tietenkin terveellistä myös. :) 

Käyvät myös hyvin esimerkiksi välipalana. Muokata voi omaksi haluamakseen.

xxo,
Janina

Ruoka-vinkkejä

Teimme toissapäivänä pikkupizzoja. Käytimme pizzapohjana tortilloja, joista tulee ihanan rapeita uunissa! Täytteenä kokonaisesta kinkkupalasta leikattuja suikaleita, anansta, rucolaa ja alla tietysti tomaattia. Päälle hieman juustoa ja helppo, nopea ja terveellinen ruoka on valmis!

Meillä on huono tapa unohtaa syödä aikaisemman päivän left-overit. Pizzoista ylijääneet tortillat ja kinkku makaavat jääkaapin perällä odottaen että keksisimme niille käyttöä. No, tuumasta toimeen ja loihdin itselleni terveellisen välipalan – kananmuna wrapin! Olen näitä aikaisemminkin tehnyt esimerkiksi hyvänä aamupala vaihtoehtona.
Paistoin muutaman kananmunan ja sekoitin kinkun sekaan. Päälle tomaattia, kurkkua ja rucolaa. Ei mausteita tälläkertaa, oli ihana maistaa kaikki maut puhtaina. Valmistusaika taisi olla alle 5 minuuttia ja herkkua oli.

Jääkaapin ja ruokakomeroiden perältä saattaa löytyä yllättäviä aineksia, joita mielikuvituksella yhdistellen valmistaa vaikka kuinka herkullisia aterioita! :)
xxo,
J

%d bloggers like this: