Aihearkisto: omia juttuja

Luota ystävään

Nykypäivänä kiireinen elämä ei ole poikkeus vaan normi. Jokaisen pitäisi olla mahdollisimman aikaansaava, mitä enemmän rautoja tulessa sitä arvostettavampi olet. Kaiken lisäksi sinulla tulisi olla aikaa rentoutumiselle, aikaa kietoutua peittoon uppoutuen uuteen murha-mysteeriin. Tulisi olla superihminen.

vklp11

Minä juoksen välillä päivieni läpi, suoritan asioita sillä niin vain kuuluu tehdä. Kalenteriin ei mahdu enää merkintöjä, mutta kaiken sinne sovittaminenhan on vain järjestelykysymys. Näin olen itse pitkään sanonut ja miettinytkin, milloin teen sitä liikaa. En kaipaa luppopäiviä, pidän menevästä elämäntyylistäni. Jokaisen tulisi kuitenkin löytää itselleen omaa aikaa, sellaista jolloin ei tarvitsisi kytätä kelloa ja miettiä seuraavia suorituksia.

Mennyt viikonloppu osui lähimmäksi aikataulutamattomia päiviä kuin minun tilanteessani on mahdollista. Perjantaina alkuillasta suuntasin extra-treenille Kaivopuistoon. Olin alkuviikon jäljiltä melkoisen väsynyt, mutta halusin silti päästä mukaan Nanan vetämään tohinaan! Välillä on hyvä hieman puskea itseään eteenpäin sillä tuo treeni ja varsinkin seura loivat itseeni energiaa eikä hymy hyytynyt edes rääkin keskellä. Kääntäessäni auton nokan kohti kotia olin aivan eri ihminen, kuin se joka kotoa lähti. Kaksi vasta elämääni astunutta ihmistä, joista välittyy sellaista positiivista flowta, jota toivottavasti pystyn itsekin jakamaan eteenpäin, auttoivat stressin karkottamisessa. Treenin jälkeen saavuin hiljaiseen asuntoon. Pääsin viettämään koko perjantai-illan yksin kotona. En muistanutkaan miltä tuntuu olla vain hiljaa, ympäröitynä hiljaisuudella. Niin rauhoittavaa.

vklp

Lauantain olin saanut täyteen buukattua, mutta ihanilla itselleni tärkeillä asioilla ja ihmisillä. Kian kanssa kävimme ottamassa poseerauksia haltuun ja rääkkäämässä reidet – siinä on muuten sellainen voimapesä ettei toista! <3 Illan vietimme sekä rakkaan työkaverini tupareissa että GreenStreet:n loistavan Johanneksen läksäreissä. Söimme ja nauroimme, tanssimme ja nauroimme. Olin onneni kukkuloilla. Minkälaisia ihmisiä onkaan ympärilleni siunautunut! Aitoja, ainutlaatuisia, ennakkoluulottomia ja välittäviä.

Mikään ei voisi onnellisimpia päiviä kruunata paremmin kuin rotaatiosta palannut pikkuveli ja äidin lammas-pestopasta. Niin ja tietysti ne lähimmät ystävät kera muutaman viinilasin.

vklp1

Minun olisi hyvä oppia rauhoittamaan menojani hieman, mutta en tiedä kuinka sen tekisin – vielä. Helpotus näkyy jo pienenä valon pilkahduksena, sillä olen päättänyt olla kevään poissa koulusta, jotta pystyn keskittymään kisoihin paremmin.Olen sanonut ystävilleni, että läppäsevät poskelle jos minua ei kuulu kisavalmistautumisen aikana. Ei ole sellaista vaihtoehtoa, että ystävät jäisivät kisojen takia. He ovat kuitenkin itselleni se tärkein voimavara.

Miten te löydätte itselleni omaa aikaa? Tarvitseeko sellaista? 

xxo,
Janina

Kiitos kuvista ja treenistä Nana!

Avainsanat: , , , , , , , ,

Niin hyvä on

Istut bussiin väsyneenä pitkästä päivästä. Laitat kuulokkeet korville ja lempibiisit soimaan. Yrität ottaa hetken aikaa itsellesi. Iso nälkä kurnii vatsassa ja jalkoja painaa. Tekisi vain mieli nostaa ne suoriksi bussinpenkille. Mutta eihän se olisi soveliasta. Mietit jo valmiiksi huomisen kiireitä, mutta yrität olla stressaamatta liikaa.

Avaat kotioven ja kymmeniä kiloja painava laukku räsähtää maahan. Tähän hetkeen kulminoituu väsymys. Ei vaan jaksa. Kengät jalasta ilman nauhojen avausta. Äkkiä vapaaksi farkuista. Huh. Keittiöstä kurkkaa kaivatut, tutut kasvot. Turvallinen tiukka rutistus. Jo minuuteissa olo tuntuu kevyemmältä.

Ilta päättyy siihen että irvistelette kilpaa keittiössä. Mitä jos asiakasta palveltaessa yhtäkkiä vain irvistäisi kesken lauseen. Demonstrointi lyö vettä löylyyn ja nauratte vedet silmissä. Kaksinkerroin. Kippurassa. On niin simppelin hyvä olla.

me

 

xxo,
Janina

Avainsanat: , , ,

Aitoja helmiä

Ruokailu on minulle sosiaalinen tilanne. Mikään ei tee ruuasta parempaa kuin sen jakaminen. Vai miltä tuntuisi syödä taivaallista juustokakkua – yksin? Ei välttämättä niin hyvältä. En esimerkiksi suostu syömään cheat mealiani nopeasti, yksin tai hutiloiden. Haluan pystyä istumaan alas, rakkaiden ihmisten kanssa ja nauttia jokaisesta suupalasta.

Olen onnekas sillä olen löytänyt ympärilleni ihmisiä, jotka sekä rakastavat ruokaa yhtä paljon kuin minä että tykkäävät syödä sitä yhdessä porukalla. Saatatte jo arvatakkin että kyse on Fitfashionin ainutlaatuisista naisista. Sellaisista höpöttävistä, hymyilevistä ja aidoista ihmisistä. Heidän kanssaan olemme kehittäneet itsellemme jo perinteen: bloggaajabrunssin (joka pitäisi varmaankin nimetä uusiksi – ystävien brunssiksi). Tarkoituksenamme löytää ja kokeilla erilaisia brunssipaikkoja nauttien toistemme seurasta. Vaikka croisantit ja hillot ovat hyviä on mahtavaa päästä kokeilemaan myös toisenlaisia herkkuja. Ja sellainen paikka löydettiin taas!

Bar Sandro, Kallion salattu helmi. Sisään kävellessä katse kiinnittyy ensimmäisenä kakkupöytään – todella houkuttelevan näköisiä. Saiskohan tästä odotellessa napata palan? Päätä kääntämällä vesi herahtaa kielelle. Buffet-pöytä nuokkuu erilaisia, värikkäitä ruokia. Pääsiskö tonne kiinni jo! Tämä oli vasta toinen brunssini, olen vasta saamassa juonen päästä kiinni. Kokeile kaikkea hyvännäköistä, mielenkiintoista ja uutta! 

IMG_6330

Rakastan ruokaa. Rakastan sen jakamista. Yhdessä nauttimisesta, rauhallisesta hetkestä. Sen takia myös brunssit ovat löytäneet tien elämääni. Tämä porukka on vallannut sydämestäni ison palan. Sellaisen tärkeän palan. Ajatuskin heistä hymyilyttää. Ja nyt vielä enemmän, sillä marraskuussa tulee olemaan sellainen yhteismatka etten pysy housuissani! Kuten moni ennen mua on todennut; kiitollinen, siunattu & onnellinen. 

Kiitos tytöt. Iso sydän.

xxo,
Janina

Avainsanat: , , , , , ,
%d bloggaajaa tykkää tästä: