Aihearkisto: tavoitteet

Lupauksia & tavoitteita

Nyt viimeistään ne taitavat olla jokaisen mielessä, nimittäin uuden vuoden lupaukset. Tulevasta vuodesta halutaan tehdä paras, eikä sen tavoitteleminen ole väärin, haluanhan itsekin niin. 

Olen viime aikoina miettinyt mennyttä vuotta; käynyt läpi onnistumisia, vastoinkäymisiä sekä elämänmuutoksia. Viime vuoden lopussa olin varma, että vuosi 2013 olisi minun vuoteni. Panostin alkuvuonna kaikkeni Fitnessmalli-kilpailuihin, joka toi elämääni varmuutta sekä uusia kokemuksia että upeita ihmisiä. Vuosi piti sisällään useamman Linnanmäen Vuoristoradan sekä Spaceshotin – ylös alas välillä jyrkemmin välillä loivemmin.

Vuoden aikana on tapahtunut enemmän kuin olisin uskaltanut toivoakkaan. Tiedän satavarmasti olevani oikealla tiellä kilpailu-unelmieni kanssa. Työpaikka vaihtui itselläni vuoden sisällä kaksi kertaa, päättyen unelmatyöhön. Jännittäviä aikoja elettiin myös elokuun lopussa kun kolme välivuotta olivat takana ja edessä jatko-opiskelujen aloitus. Jännitin niin, että teki mieli jättää menemättä! Minut siunattiin niin työpaikalla kuin koulussakin ainutlaatuisilla ihmisillä, joiden kanssa loppu vuosi on mennyt uutta oppien ja kyyneleet silmissä nauraen. Ihmissuhteistakin tunnun oppineeni enemmän kuin aikaisemmin. Uskalla antaa niin myös saat. Olen ollut avoimempi kaikkine vikoineni, jonka johdosta olen lähentynyt monien kanssa. 

pienempi

Pienehkö pelleily tulee varmasti jatkumaan. ;)

Tuleva vuosi näyttää värikkäältä, onnelliselta ja innostavalta. Se tulee olemaan täynnä uusia kokemuksia, once in a lifetime -hetkiä ja motivoivia ihmisiä. Tulossa on uuden lajin alkeiskurssi, seitsemän viikon reissu Yhdysvaltoihin, rakkaan ystävän häät ja toisen ystävän ensimmäiset fitness-kilpailut. Paljon asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. Sellaisia asioita pitäisi jokaisen vuosi olla täysi. 

Olen kovasti miettinyt tulevan vuoden lupauksia, mutta tullut siihen tulokseen etten tee yhtäkään. Lupauksien sijasta kirjoitan ylös tavoitteita, joita haluan ensi vuoden aikana saavuttaa (kuten piparkakkutalo, joka jäi tänä vuonna tekemättä). Toimisivatkohan tavoitteiden ylöskirjaus lupauksia paremmin? En tiedä, siksi kokeilen.

Vuonna 2014 haluan

  • Päästä eroon turhista tavaroista (mahdollisesti kasvattaa tällä matkakassaa).
  • Panostaa kehonhuoltoon enemmän. Ehkä viikottainen venyttely- tai joogatunti?
  • Kertoa ystävilleni useammin kuinka tärkeitä he ovat.
  • Aloittaa kisadieettini hyvillä mielin (tämä vaatii kovaa alustavaa työtä ja panostusta).
  • Oppia itsestäni vielä enemmän. 
  • Tanssia kesäsateessa.
  • No se piparkakkutalo! 
  • Nauttia elämästä, jokaisesta päivästä.
  • Pysyä terveenä.
_MG_8342-Edit

Kuva: Sami Siilin

Miten te heittäydytte uuteen vuoteen?

Uskaltakaa antautua uusiin kokemuksiin. Ottakaa riskejä. Antakaa kaikkenne. Näyttäkää epäilijöille itseensä uskomisen vahvuus. Unelmoikaa. Toteuttakaa niitä unelmia. Jos jokin asia mättää, rohjetkaa sanoa se ääneen ja muuttaa se paremmaksi. 

xxo,
Janina

Avainsanat: , , , ,

Hard work pays off

Päivä päivältä. Hetki hetkeltä. Unelmani toteutuminen lähestyy. Kirkkaat valot, korkeat korot, hymyilevä naama. Bodyfitness-kilpailut.

Tänään oli taas yksi niistä päivistä, joita odotin ja jännitin samalla todella paljon. Kuntotsekkaus valmentajani kanssa. Turhaahan näitä on jännittää, sillä kun tekee kaiken niinkuin on sovittu, ei pitäisi olla mitään piiloteltavaa. Olen kuitenkin aina ollut ylianalysoija/jännittäjä luonteeltani, joten osasin odottaa näitä tuntemuksia.

Fitnessmalli-kilpailuista tähän hetkeen.

Kävin ensin tuulettamassa aivot salilla kovan treenin parissa. Sain pitkästä aikaa olkapäihin kunnon tuntuman ja leveä hymy huulillani lähdin kohti tapaamispaikkaa. Tiesin jo sinne tallustaessani, että kyllä on lihasta taottu, mutta onko riittävästi? Niin paljon kuin tässä ajassa olisi tarkoitus? En tiedä. Hermostutti, mutta hyviä asioita tapahtuu vain omalta mukavuusalueelta poistuessa.

Valmentajan toimistolla. Vaatteet pois. Poseeraus edestä, sivulta ja takaa. Siinä minä seisoin. Edelleen hymyillen. Ei stressannut eikä ainakaan enää tuomion tultua. Valmentaja oli todella tyytyväinen ja positiivisesti yllättynyt. Lihasta on tarttunut hyvin, kaikista eniten selkään. Olkapäät eivät voi oikeastaan saada liikaa lihasta, joten jatkamme olkapää-painotteisella treeniohjelmallani. Reidet saavat ottaa myös paljon lisää pihviä. Pakarat olivat saaneet hyvin muotoa sekä lihasta, kiitos ennen vihaamieni askelkyykkyjen.

Onko tullut muutosta?

Jos lihas tarttuu muhun tätä tahtia, olen vajaan vuoden päästä aloittamassa ensimmäistä kisadieettiäni. Kevät 2015. Siltä se nyt näyttää, jos suurempia vastoinkäymisiä ei tule. A-PUA!

”On ihana nähdä kuinka rakastat lajia. Nautit tästä tekemisestä. Se on voimavara, joka tulee nostamaan sängystä kun jalka painaa ja väsyttää. Myös tuo positiivinen asenteesi vie pitkälle. Näiden avulla pystyt saavuttamaan juuri sen mitä haluat. Tavoitteet pystytään asettamaan korkealle, koska on kunnianhimoa niiden saavuttamiseksi.”

Mä olen sanaton. Onnellinen. Häkeltynyt. En oikeastaan osaa ottaa kohteliaisuuksia vastaan, joten valmentajan edessä kikatteli 6-vuotias Janni. Olin hämilläni. Miten tähän pitää reagoida? Voinko olla samaa mieltä? Kiitänkö vain? Mielessäni ei pyöri muutakuin ”hard work ALWAYS pays off.

Elämäni on muuttunut tämän vuoden aikana täysin. Unelmat kasvavat. Panostus unelmien eteen kasvaa. Minä olen se, joka tekee niistä tosia tai on niiden toteutumisen esteenä.

Olen sanaton, koska minulla olisi niin paljon sanottavaa. Sekavaa tekstiä, onnellisuutta, jopa ylpeyttä omista saavutuksista. Hitto, että tuntuu hyvälle! Varsinkin kun vanhoista tutuista löytyy monia, jotka eivät halua minun onnistuvan, eivät usko ja epäilevät. Pyörivät omissa negatiivisissa ringeissään. Minä uskon itseeni. Minä jahtaan sitä SM-voittoa. 

Tämän olotilan minä haluan muistaa, koska se auttaa minut jaksamaan vaikeissa tilanteissa. Tätä ei saa purkitettua, eikä säästettyä, joten sen on tultava tekstin muodossa. Toivottavasti pysyitte kärryillä, olen onnesta soikea.

Kuusi kuukautta. Fitnessmalli-kilpailuiden loputtua tähän hetkeen.
Instagramissa @msbottom.

Unelmien täytteistä viikonloppua!

xxo,
Janina

Valoisa tulevaisuus

Kun yksi ovi sulkeutuu, monta uutta avautuu. Olen aina pitänyt tuosta ajatuksesta ja pikkuhiljaa alkanut toteuttamaan sitä käytännössä. Elämässä kaikki on kiinni omasta asenteesta ja olen aikaisemmin rakentanut isojakin ongelmia vain asenteeni takia. Olen ”kantapään kautta” oppija, asenteeni muuttaminen ei ole käynyt yhdessä yössä.

Aamuiselta lenkiltä.

Pienistä joista kasvaa iso virta. Pienten muutosten kautta on asenteeni vihdoin käännettynä takaisin täysin positiiviseksi ja avoimeksi. Olenkin saanut viimeisen vuoden aikana useasti kommenttia onnellisuudestani. Sekä minut vuosia tunteneet että tuntemattomatkin ovat huomanneet hyytymättömän hymyni. Viimeksi sen huomasi valmentajani. 

Olimme Sadun kanssa sopineet perjantaiksi aivoriihipäivän. Miten ovat ajatukset selviintyneet ja miltä tulevaisuus näyttäisi. Oma fiilikseni on ollut melko selkeä koko menneen viikon, mikä teki keskustelusta helppoa. Pettymyksiä tulee jokaisella varmasti eteen, asiat eivät mene täysin suunnitellusti. Nämä ovat niitä hetkiä jotka erottavat jyvät akanoista. Ketkä jatkavat eteenpäin löytäen tien hidasteiden ylitse. Olen elämäntapamuutokseni aikana törmännyt toisiaan haastavempiin esteisiin, mutta joka kerran jälkeen jatkanut astetta kovempaa eteenpäin. Sadulta sain paljon kiitosta asenteestani. Kun hommia tekee rakkaudesta lajiin, itsensä eikä kenenkään muun takia, on lopputuloskin erilainen. Miltä tulevaisuuteni siis näyttää? 
Kilpailuvietti vie ja sillä tiellä jatketaan. Lajina Body Fitness. Tähtäimenä SM-kisat keväällä 2015. 

Nyt sekin on julkista. Tavoite on asetettu ja kuntoa lähdetään rakentamaan sata lasissa. Treenimotivaationi sekä asenteeni antaisivat aseet jo ensi vuoden kisoihin tähtäämisen, mutta haluan tehdä kaiken perusteellisesti. Haluan, että minulla on mahdollisuus pokata se kiiltävin pokaali eikä saada vain esimerkiksi finaalipaikkaa. Olimme tästä Sadun kanssa erittäin samaa mieltä. Kaksi vuotta kovaa treeniä. Kunnon ruokavaliota. Posetreenejä. Minulla on käsissäni kaikki tarvittavat avaimet menestymiseen. Nyt mitataan kärsivällisyys, sillä lihas ei tiedettävästikkään kasva yhdessä yössä. Se ei haittaa, jo ajatuskin himoamistani olkapäistä saa kroppani huutamaan salille. Kuten olen monesti aikaisemminkin maininnut, minulla on huikea tiimi takanani ja tukenani – mikä vain on mahdollista kunhan vain uskon itseeni ja tekemiseeni. 

Edelleen syödään kertakäyttöastioista, astianpesukone asennetaan huomenna! 

Tästä se lähtee. Tieni kohti ensimmäistä fitness-kilpailuani.

xxo,
Janina

%d bloggaajaa tykkää tästä: