JANINA MICHAELA

Viimeisen kahden vuoden aikana olen kuullut lukemattomia kertoja kysymyksiä, väitteitä ja turhimpia kommentteja elämäntapamuutoksestani.

”Miksi teet tota?”
”Kyllähän sä nyt voit vähän kakkuu syödä, ota karkki ota karkki!”
”Kyllä Juttakin (Gustafsberg) juo lasillien viiniä välillä, eli ota nyt ota nyt!”
”Treenaat niin paljon, ettei sun tarvii kattoo mitä syöt.”
”Syö mun mieliks, ettei tarvii yksin syödä..”

Siinä vain murto-osa kuulemistani, oih, niin mukavista kommenteista. Olen joutunut perustelemaan ja selittämään miksi teen, mitä teen. Miksi en työporukan ravintolaillallisella syö hiilareita tai juo siideriä. Miksi en osallistu elokuvaöihin. Miksi keittiövaa’asta on tullut yksi tärkeimmistä treenivälineistäni. Miksi en osaa muiden mielestä ottaa rennosti. Miksi kiusaan itseäni. Miksi pilaan elämäni rajottamalla syömisiäni.

Aina saa kysellä ja udella – vastaan mielelläni. Ehkä saisin kyselijänkin innostettua ja kerrottua uusia näkökulmia asioihin. Ajattelutapani on muuttunut ja samalla kun opin itse uusia asioita, haluan jakaa sitä tietoa muille. Se on esimerkiksi yksi syistä, jonka takia aloitin blogini kirjoittamisen. Muiden motivointi, mikään ei ole palkitsevampaa kuin kuulla kokemusteni tai tekstieni olleen se tarvittu valo tunnelin päässä.

Siinä vaiheessa kun joku alkaa väittämään että olen tylsä ja pilaan elämäni, hatussa kiehuu. Olen monesti verrannutkin sitä samaan mitä tein Yhdysvalloissa ollessani vaihto-oppilaana. Vietin vuoteni Salt Lake Cityssa, Utahissa. (Tässä vaiheessa monen ilme kalpenee ja ennakko-oletukset hyppäävät mieleen..) Kyllä, Utahin asukkaista suurin osa (60%) on mormoneja. He eivät juo alkoholia, polta tupakkaa eivätkä harrasta esiaviollista seksiä. SO, WHAT? 
Heille on tärkeää ja tavallista lähteä lähetyssaarnajaksi muihin maihin tai osavaltioihin jakamaan heidän mielestä oikeaa uskontoa. Lukemattomia kertoja pääsin/jouduin puhumaan kaupunkimme lähetyssaarnaajien kanssa ja kuuntelin heidän uskonnostaan. Olin kohtelias ja halusinkin pääpiirteittäin oppia mihin he perustavat uskonsa jne.
Jos ja kun keskustelu kääntyi heidän yrityksiinsä taivutella minua kääntymään, totesin vain ”Te uskotte mihin uskotte, mä uskon mihin uskon. En väitä teidän uskontoa vääräksi ja arvostan mielipidettänne, tehkää se sama mulle.” Tässä vaiheessa moni heistä hiljentyi ja totesi, että olen oikeassa.

Sama toteamus toimii omasta mielestäni myös tässä tilanteessa. Jos itse luotan treenin ja tasapainoisen ruokavalion antamaan parempaan elämänlaatuun, olkoon niin. Jos toinen uskoo treeniin ja/tai ”ihan sama mitä syöt kunhat et liikaa kaloreita” -ajatukseen, olkoon niin.
En ala paasaamaan kenellekkään ”hyi kun syöt paljon” ”katso mitä syöt” tai mitään muutakaan. Lähimmille ystävilleni, perheelleni ja sukulaisilleni saatan välillä kehottaa ”kato vähän mitä syöt” tai kertoa omista tavoistani, mutta en tyrmää ketään. Hekään eivät siitä suutu, koska tietävät tarkoituksen olevan hyvä.

Jos toinen syö ei se ole multa pois ja jos mä en syö ei se ole toiselta pois. 

Parhaimpana esimerkkinä oli ystäväni syntymäpäivät. Hän oli poikaystävänsä kanssa varannut baarin juhlia varten ja olin luvannut mennä käymään. Seuraavana aamuna olisi tiedossa kova salitreeni ja tiesin tarvitsevani unta. Saavuimme paikalle, eteen tuotiin skumppalasit jonka kerroin skippaavani. Ystäväni toki leikillään ihmetteli, mutta tiesi etten mieltäni muuttaisi. Mennessäni moikkaamaan hänen poikaystäväänsä sain ensimmäiseksi kysymyksen ”missä sun juomas on?” Eipä ollut missään. ”Kyllähän sä nyt yhen juot! Mitä haluut mä tarjoon!”
Ei tehnyt yhtään mieli, joten päädyimme 45 minuutiksi – tunniksi väittelemään siitä pitäisikö mun juoda se puolikas shotti. Olisinhan niin paljon kivempi, rentoutuisin ja kaikilla olisi kivaa. Olinko siis juhlien pilaaja olemalla juomatta? En oikeastaan voi keksiä mitään ärsyttävämpää kuin alkoholista puhumisen. Keskustelut ja väittelyt ovat hyviä asioita, pidän niistä, mutta syytöksistä en.
Kyllä mä juon kun mieli tekee! Miksi pilaisin oman fiilikseni miellyttämällä muita? Jos en ole riittävän rento näin, niin ADJÖ.

Olen pikkuhiljaa poistanut ympäriltäni ihmiset, jotka vain pyörittelevät silmään. Ne vähäiset vapaa-ajat mitä treenaamisen ja työn jälkeen jää, vietän mieluiten ihmisten kanssa jotka ymmärtävät, eivät syytä tai vaadi mitään muuta. He osaavat iloita onnistumisistani ja tsemppaavat eteenpäin. Heitä ei ahdista elämäntapamuutokseni, koska tietävät etten ole muuttunut ihmisenä. Vaikka se ”mennään muutamalle” -kaveri ei enää aina juokkaan, se on mukana menossa veden tai ananasmehun kera.

Itsensä kunnioittaminen on ollut yksi parhaimmista asioista mitä olen oppinut. Itsevarmuus on yksi parhaimmista asioista mitä olen saanut. Itsekuri on vahvempi kuin koskaan. Nykyään uskallan sanoa vastaan, tiedän mistä puhun, pystyn ”puollustamaan” omia päätöksiäni. En voi kuin toivoa samaa kaikille muille.

Miksi sitten teen ”tätä”? 
”Tämä” ei ole mikään päähänpisto eikä dieetti. Tämä on mun elämäntapa.

Treenaan, koska olen endorfiiniaddikti. Treenaan, koska rakastan päivä päivältä enemmän vartaloani. Kuntosali on oma ilmainen terapeuttini, se on lääkärini, paras ystävä ja toinen kotini. Olen koukussa painoihin, jos en näe niitä muutamaan päivään saatan olla hukassa.
Saan sieltä enemmän energiaa kuin kokonaisesta juustokakusta. Ongelmat ja ajatukset selviävät varmimmin siellä kuin korillisella kaljaa. Olen oppinut enemmän treenaamisen avulla kuin kukaan Mc’Donaldsin jonossa.
Lähden salilta aina tyytyväisenä treenaamiseen, mutta palaan aina ”nälkäisempänä”. Omat tavoitteeni ovat korkealla, vaadin itseltäni paljon.

Syön mitä syön, koska se on mun polttoainetta. Antaa energiaa ja polttaa kaloreita samaan aikaan. Olen kärsivällisempi ja ihanampi. Jaksan paremmin ja tulen voimaan paremmin. Nuorempana söin mitä sattui ja se näkyi sekä tuntui. Koulukiusattuna ei elämä ollut helppoa. Nyt näytän hyvältä ja tulen näyttämään vielä paremmalta.
”Sähän voit syödä just mitä haluut kun treenaat niin paljon” – aika oivallinen väite, jos haluaisin pysyä tällaisena. Tavoitteena fitnessmalli-kisat ja unelmana isommat fitness-kilpailut eivät jätä tuollaiseen ajatteluun tilaa.
Luovun mieluummin herkuista kuin unelmistani. 

Elämänarvoni, elämäntapani ja koko elämäni on muuttunut näiden vuosien aikana. Se jatkaa muuttumistaan. Olen ylpeä kuinka pitkälle olen päässyt. Olen peloissani matkasta mikä on edessä, mutta varma että pääsen minne pitääkin.
Teen tätä, koska haluan näyttää niille jotka väittivät etten siihen pysty. Pystyn, koska itsekurini on parempi kuin heidän. Päätökseni pitää, tuli mitä tuli. 

xxo,
Janina