Avainsana-arkisto: fitness

Uusien siipien suojassa

Tiedättekö sen tunteen kun asiat vain loksahtelevat kohdalleen? Viimeisten kuukausien aikana on tuntunut, että olen saanut tehtyä sellaisia päätöksiä, joiden tekeminen on tuottanut harmaita hiuksia, mustia silmänaluksia ja kukkivan naaman.

Toteutin pitkäaikaisen unelmani 2013 hankkimalla itselleni ensimmäisen valmentajani. Sain piiskurikseni toivomani naisen, Satu Kalmin. Aloitimme yhteisen matkamme Fitnessmalli 2013 -kilpailuista, joissa etenin semifinaaliin asti. Olin tyytyväinen tuloksistani ja janosin lisää, jatkoin Fitfarmin kanssa yli kaksi vuotta.

Sopimukseni loppui heinäkuussa ja jo reippaasti ennen sitä, sähköpostiini kolahti pyytämäni jatkosopimus. Alun varmuuteni oli muuttunut epävarmuudeksi. En tiennytkään enää mitä tulevaisuudelta halusin. Kesän kuukaudet olivat kuin kasvukäytävä, jonka jälkeen asiat alkoivat järkeentymään ja päätöksiä tulemaan. Parisuhde-, valmennus-, opinto-, asunto- ja raha-asiat selviytyivät. Ajatukseni kirkastuivat ja löysin valoa kulkemalleni tielle. Olin isossa risteyksessä, jossa jokaisen päätöksen jälkeen piti tehdä uusi päätös, uudesta asiasta.

KH7A2418-Edit copy

Kuva: Tomi Rehell

Lopullinen päätös valmentajan vaihdosta huojensi oloani. Olin pähkäillyt ja pyöritellyt päätöstä, miettinyt vaihtoehtoja. Tiesin, etten halunnut jatkaa ilman valmentajaa, mutta kaipasin myös jotain uutta. Olin myös tullut päätökseen, että reissaaminen saa jäädä. Haluan vähillä vapaapäivilläni nähdä ystäviäni ja levätä – en matkustaa Lahteen tai Tampereelle. Toivoin myös kokonaisvaltaista pakettia. Henkilöä, joka ohjelmien suunnittelemisen lisäksi treenaisi kanssani – näkisimme useammin, jolloin myös suhde syvenisi.

Uusi valmentajani – naurava ja suorasanainen – nainen. Bettina Gräsbeck. Nainen, jolla on karismaa ja se vakuuttaa. Olemme vasta lähtöruudussa, ottamassa pieniä vauvan askelia eteenpäin. Palaamme alkuun, siihen hetkeen kun rakkauteni rautaan leimahti. Miksi mä rakastan treenaamista? Rakastan haastaa itseni treeneissä, epämukavuusalue on paikka, jossa saan parhaimmat fiilikset – itsensä ylittämisestä! Mitä mä rakastan treenaamisessa? Rakastan hikisiä treenejä. ”Fiilikseni nousee hikisyyden kanssa, mitä hikisempi sen parempi!”

En ole kisavalmennuksessa vaan tekemisemme teemana on treeneistä (ja elämästä) nauttiminen. Tulemme sekoittamaan peruspunttia ja toiminnallista tekemistä. Olen monille yrittänyt selittää ajatuksiani, joissa haluaisin pystyä tekemään lihaksillani jotain. Hyppiä korkealle, vetää leukoja, hallita kehoa esimerkiksi käsinseisonnassa. Treenaaminen tulee olemaan erilaista, eri asenteella ja meiningillä. Kovaa, mutta rennosti. Treeneissä saa nauraa. Ja sitähän mä teenkin, varsinkin kun voimat loppuu.

KH7A2405-Edit copy

Kuva: Tomi Rehell

Olen kovin onnellinen, innoissani ja kiitollinen. Puhumme Bettinan kanssa hyvin samaa kieltä, näemme asioita samalla tavalla – ja siksi esimerkiksi niin henkilö- kuin ruokavaakakin saavat jäädä. Ne eivät ole elinehto.

Betskulla on leveet siivet ja niiden suojassa on varmasti hyvä olla.

xxo,
Janina

Avainsanat: , , , , , , , , , , ,

Tarkoitus on elää

Elämäni rytmi muuttui huhtikuussa, Bodyfitness -kilpailuiden jälkeen. Loppuvuosi sekä koko kevät olivat olleet hektisiä. Tiesin pintaraapaisun verran siitä mihin ryhdyin. Olen kunnianhimoinen, harvoin peräännyn päätöksen teon jälkeen. Olen myös utelias (isolla U:lla), joka kokeilee ja haluaa tietää kokoajan lisää.

Kilpailupäätös oli juuri sitä. Rakastin kuntosalilla treenaamista, nautin siitä täysin rinnoin. Halusin kehittyä sekä haastaa itseäni. En ymmärtänyt ennen, kuin vasta kuukausia dieetin loppumisen jälkeen, kuinka paljon se oikeasti vaati. Kuinka paljon se oikeasti otti, antoi ja opetti. Niin minulle kuin miehellenikin. (Olen toivonut mieheltäni kirjoitusta hänen ajatuksistaan. Ja sellainen on tulossa! Onko teillä asioita, joista olisitte kiinnostuneita kuulemaan?)

Haluan elämältä spontaaniutta, sitä jonka suurin osa meistä tuntuu hukanneen. Kisadieetti ei sitä ymmärrettävästi tarjoa. Sen tiesin, mutta en osannut odottaa sen vaikutusta itseeni. Kilpailukauden jäädessä taakse, löysin itseni ahdingosta. Olisin halunnut pakata laukun, ostaa lentolipun ja poistua maasta – yksin. Halusin vapautta. Halusin itselleni aikaa.

Elämässä harvoin tulee tilannetta, jossa voisi vain ottaa ja lähteä – juuri nyt. En minäkään päässyt, mutta sydämmellisten ystävieni avulla tuntui että vuorokausiini tuli enemmän tunteja. Treenasin normaalisti ja kävin töissä täyspäiväisesti, silti olin milloin Hangossa, milloin Porvoossa ja Tampereella. Kesässäni ei tuntunut olevan rajoja. Ja se tuntui hyvältä.

Treenit kulkivat, mutta ruokaa sovelsin. Sovelsin paljon. Ilman stressiä. Se oli itselleni tärkein havahtuminen, olla stressaamatta. Kilpakausi oli takana, joten nyt oli mahdollisuus, tarkoitus ja vapaus unohtaa vaaka. Se antoi mahdollisuuden astetta avarampaan elämiseen. Olen sanonut enemmän kyllä ja miettinyt vähemmän mitä jos. 

Mennyt kesä oli elämäni parhain. Niin tunnun sanovan joka vuosi – mutta voisiko parempaa tilannetta olla. Vaikka kesä oli täynnä naurua, hyviä muistoja ja tarinoita, joita ei tahdo vielä itsekään ymmärtää, ei se ollut pelkästään ruusuilla tanssimista. Kilpakausi oli jättänyt jälkensä ajatuksiini.

IMG_9972Niitä ajatuksia tulen käsittelemään tulevissa postauksissa.

xxo,
Janina

PS. Eikö ollutkin jo aika päivittää banneria, mitä pidätte uudesta?

Avainsanat: , , , , , , , , ,

Fitness Classic – wrap up

Ajatukset ja tuntemukset vaihtuvat hetkessä ääripäästä toiseen. Onnellinen, ylpeä & motivoitunut VS. pettynyt & häpeävä. En ota selvää omista fiiliksistäni. Tuntuu, että pyörin tässä mylläyksessä yksin. Yritän muodostaa ajatuksistani lauseita siinä onnistumatta. Kukaan ei tunnu ymmärtävän, mutta en ole yllättynyt. Minä olen tämän matkani kulkenut, ei kukaan muu – vaikka tukena ovatkin olleet.

Viimeistelyviikon kuvia. Vasemmalla tiistai, oikealla keskiviikko.

Viimeistelyviikon kuvia. Vasemmalla tiistai, oikealla keskiviikko.

Kilpailuni päättyivät lyhyeen. Tipuin eliminaatiorundilla – mikä oli odotettavissa. Kuten aikaisemmassa kirjoituksessani kerroin, valkoisen lipun heilutus oli lähellä. Näkyvät vatsalihakset peittyivät yhdessä yössä vesi-ilmapallomaiseen vartaloon. Nesteen määrä oli niin järkyttävän suuri (katso ylläoleva vasemmanpuoleinen kuva), että isot verkkarini olivat kuin legginssit. Lopputulosta oli kuitenkin hankala arvioida ennen viimeistelyjen tekemistä, joten päätimme valmentajani kanssa jatkaa. Halusin uskoa ihmeisiin, mutta vaikka pieniä sellaisia tapahtuikin, ei kunto kiristynyt riittävästi. Kun syksyllä katselin SM karsintojen -kilpailijoiden kuntoja, muistan näyttäneeni Mikolle esimerkkiä omaan silmääni aivan liian pehmeästä kunnosta – sellaiselta en itse haluaisi lavalle noustessa näyttää. No, enköhän näyttänyt siltä.

poset

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

DSC_1517

Miksi nousin lavalle, jos epäilin omaa pärjäämistäni? 
Koska jos olisin heittänyt hanskat tiskiin viimeisillä metreillä, olisi vitutus ja pettymys tällä hetkellä aivan eri luokkaa. Uskon, että vaikka oma tavoite jäi saavuttamatta, tulen seuraavien kuukausien aikana tunteitani läpikäydessä ymmärtämään projektin läpiviemisen tärkeyden.

Tiedän nyt, ja tiesin jo ensimmäisen askeleen lavalle ottaessani, löytäneeni lajini. Takahuoneen jännitys ja stressi kunnosta katosivat kirkkaisiin lavavaloihin. Ensimmäisistä lavaminuuteista en juurikaan muista, mutta muuten olin erittäin rauhallinen. Keskityin tuomareihin katseellani, kuuntelin tukijoukkojeni kannustushuutoja ja hymyilin aitoa hymyä. Nautin jokaisesta lavahetkestä, tunsin kuuluvani sinne.

Kuvia katsoessani mietin kuka helvetti päästi ton lavalle! Miksei kukaan ottanut kädestä, vetänyt sivuun ja sanonut suoraan, että nyt kannattaisi mennä kotiin kasvamaan? Kuvien ulkopuolella päällimmäisenä ajatuksena kuitenkin on hyvä mieli siitäkin että kävin itseni nolaamassa. Olen ylpeä, vaikkakin pettynyt. Tämä kilpakausi jätti paljon hampaankoloon. Se kuitenkin kasvatti itseluottamusta, luonnetta sekä nosti treenimotivaation taivaisiin.

aula

Ensi viikolla käymme kilpakauden valmentajani kanssa läpi; missä onnistuttiin, mitä opittiin ja tietysti, miltä tulevaisuus näyttää. Minulle se näyttää valoisalta, sillä tälläisestä kilpasuorituksesta ei voi muutakuin parantaa. Fysiikan parantaminenkin on helppoa, kun tekee mitä rakastaa – nostaa rautaa ja haastaa itseään entistä päättäväisempänä.

Asenne ratkaisee kaikessa. Tiedän epäonnistuneeni, mutta negatiivisissa ajatuksissa vellominen ei vie minua eteenpäin. Keskityn siis positiiviseen. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

xxo,
Super-Janina

Avainsanat: , , , , , , , ,
%d bloggers like this: