Avainsana-arkisto: Janina Michaela

KUINKA PALJON HISTORIAMME VAIKUTTAA NYKYHETKEEN?

Hei ystävä,

Kaksi viikkoa on kulunut NLP Perusteet -kurssista*. Viikkoihin on sisältynyt tunteita laajalta skaalalta, kun tuon pienen pintaraapaisun johdosta olen jo nyt ymmärtänyt eri näkökulmista asioita. Ja oikeastaan myös tekoja sekä toimintamalleja.

Aloitimme tammikuun lopussa mieheni kanssa pariakrobatian. Olimme molemmat innoissamme ja olemme edelleen – vaikka eihän tuo akro pirulauta ole helppoa ollut. Ensimmäiset tunnit menivät mukavasti, mutta sitten alkoi oman pääni vaikeudet. Katsokaas, kun pariakrobatiassa on selkeästi kaksi eri roolia, base ja lentäjä. Sanomattakin selvää, että mies-nais -parissa mies on base eli tukijalka kaikelle tekemiselle ja nainen on lentäjän roolissa mm. kiipeämässä ketterästi miestä pitkin, seisomassa olkapäillä, lentämässä käsien varassa. Minulla on ollut selkeitä vaikeuksia tunneilla olla niin sanotusti oma itseni. Ymmärrän nyt mistä se johtuu.

Omasta historiastani. Olin nuorena kiusattu ulkonäköni takia, niin mietippä, en koskaan luonteeni, arvojeni tai tekojeni perustella vaan vain ulkonäköni perusteella. Itseäni hämmentää ja välillä jopa nolottaa myöntää kuinka nuo haukut ja muistot vaikuttavat edelleen tietyissä tilanteissa elämääni. Mikä on saanut sen juuri tässä hetkessä elämää tulemaan vahvasti takaisin?

Janina Michaela, pariakrobatia, epävarmuus, itsensä kehittäminen, NLP Perusteet, True Hearts, True Hearts Finland, NLP Practitioner, hyvinvointi

Tiedän itseni olevan painava. En ole siroin Sirkka, enkä toisaalta todellisuudessa haluaisikaan olla vaikka joskus ympäröivä maailma saa minut niin ajattelemaan. Pariakrobatiassa nämä ajatukset nousivat pintaan kerta toisensa jälkeen ja huomasin olevani todella epävarma. Jonkinlainen suojamuuri oli noussut itsekseen eteeni, ehkä alitajuntani suojasi minua mahdollisesti tulevilta haukuilta, arvosteluilta ja nauruilta. Sulkeuduin enkä kyennyt heittäytymään kuten liikkeet ja harjoitteet vaatisivat. Mieheni kanssa olin täysin fine, mutta aina paria vaihtaessa mietin “miten tuo jaksaa kun painan xx”. Todellisuudessa eivät kaikki jaksaneetkaan, mutta onko se minun painavuuttani vai hänen voimattomuuttaan? Tämä vain ajatusleikkinä, en itse oikeasti arvostele tai ajattele kenenkään voimia – olemme jokainen juuri sellaisia miksi meidät on luotu. Tuo toteamus avaakin jo portin seuraavalle ajatukselle; miksi pystyn ajattelemaan muista näin mutta samalla olen varma että muut arvostelevat ja ajattelet pahasti minusta? PÖHKÖÄ ja ristiriitaista.

Mutta sitähän varten tämä elämä on, opettelua ja kasvamista varten.

NLP-viikonlopun jälkeinen pariakrobatiatunti sujui kuitenkin melkein kuin tanssi. Se yllätti. Saimme hyviä toistoja mieheni kanssa tehtyä emmekä jääneet jumittamaan nollatasolle muiden viilettäessä ohi. Se tuntui hyvältä ja huomasin myös itsessäni eron: nauroin täysillä, heittäydyin ja olin enemmän sinut itseni kanssa. En ole helposti lentävä kevyin höyhen enkä sellaiseksi muuttumassa, mutta mieheni on voimakas ja kun pystyn hänen edessä olemaan itseni, me pelaamme hyvin yhteen.

Sain paljon ajatustyötä vain yhdestä viikonlopusta ja olen jo ehtinyt unelmoimaan mitä saan niiden lukuisien NLP Practitioner -kuukausien aikana. Nyt on selkeästi oikea hetki tallustaa NLP-polkua pidemmälle. Se aika ei ollut puolitoista vuotta sitten käydessäni tutustumassa True Heartsiin heidän introaamiaisellaan.

Aikaisemmin vihasin esiintymistä ja muiden edessä oloa, mutta olen oppinut nauttimaan siitä ja viihtymään niissä tilanteissa. Olen sinut asian kanssa, joten uskon että tästäkin epävarmuudesta pääsen eroon.

xxo,
Janina

*Postaus toteutettu yhteistyössä True Heartsin kanssa. Saat lisäinfoa myös heidän Instagramin kautta.

LUE MYÖS:
NLP – KUINKA MONTA KOLMIKIRJAIMISTA LYHENNETTÄ TÄHÄN MAAILMAAN MAHTUU?

 

Avainsanat: , , , , , , , , ,

NLP – KUINKA MONTA KOLMIKIRJAIMISTA LYHENNETTÄ TÄHÄN MAAILMAN MAHTUU?

”Ja miten ne kaikki voi tietää tai muistaa?” olivat ensimmäiset ajatukseni kun muutama vuosi sitten kuulin NLP:stä ensimmäisen kerran.

Tähän aikaan ensi viikolla saan vastauksia moniin tärkeämpiin ja merkittävämpiin kysymyksiin kuin yllä oleva. Olen nimittäin ilmoittautunut NLP Perusteet -kurssille, yhteistyössä True Heartsin* kanssa. Kävin muistaakseni viime vuoden keväällä heidän NLP -aamuseminaarissa ja ajatus sen opiskelusta jäi kytemään. Rakas ystäväni Anna on käynyt sekä NLP Practitioner – että NLPT1-koulutukset ja olemme hänen kanssaan keskustelleet aiheesta useaan otteeseen. On ollut hämmentävää huomata käyttävänsä NLP-metodeja kohtaamisissa ja valmentaessa tietämättään ja sen kautta olenkin saanut vahvistusta ajatukselleni opiskella alaa lisää.

Janina Michaela, miten kehittää itseään, valmentajakoulutus, parempi ihminen, NLP Perusteet, True Hearts, hyvinvointi

MIKSI LÄHDIN MUKAAN?

Yllä oleva antaakin osan vastausta, mutta lisäksi tavoitteeni ja haluni ovat kehittyä ihmisenä, työntekijänä ja valmentajana. Kehittää niin sanotusti koko pakettia. Annan kanssa keskustellessa olen ymmärtänyt NLP:n olevan kaikkien meidän ympärillä, myös sinulla tässäkin hetkessä. Miten tunnistan sen? Miten saisin sen valjastettua hyödykseni? Samalla haluan oppia itsestäni enemmän. Uskon, että muutamat vanhat patoutumat saattavat ensi viikonlopun aikana aloittaa murtumisen. Murtuminen on mielestäni negatiivissävytteinen sana, mutta tässä yhtälössä se olisi positiivista.

MITÄ ODOTAN?

Patoutumia. Olen viimeisten muutamien kuukausien aikana kohdannut tilanteita, joissa minun on ollut todella epämukava olla. Huomaan vetäytyväni kuoreen ja olevani täysin epäitseni. Epäilykseni syyllisestä kohdistuvat nuoruuden aikaisiin tapahtumiin; kiusaamiseen, epävarmuuteen ja puutteisiin keskittymiseen. Kurssilta odotan selvästi tähän hetkeen johtaneen elämän läpikäyntiä ja ymmärrystä. Löytäisinkö uusia näkökulmia, joiden kautta itseäni vieläkin kutittavat haavat paranisivat? Niitä olen vuosien aikana repinyt auki. Pääsisinkö niistä vihdoin täysin yli. Salvaa päälle ja parantumaan. Odotan myös työkaluja valmentamiseen; miten muotoilen lauseeni, miten kohtaan eri taustoista tulleita ihmisiä, miten kannattaisi tietyissä tilanteissa reagoida? Mikä merkitys kosketuksella on? Olen itse todellinen touchyfeely-ihminen, joten onko siinä perää vai voiko se joidenkin kanssa suurentaa kuilua?

Janina Michaela, miten kehittää itseään, valmentajakoulutus, parempi ihminen, NLP Perusteet, True Hearts, hyvinvointi

OLENKO MIETTINYT JATKOA?

Olen. NLP Practitioner on ajatuksissani ollut alusta alkaen, mutta vielä en ole löytänyt sopivaa ajankohtaa. Ehkä se olisi tänä syksynä vai vastako ensi keväänä? Olen aloittanut muutama viikko sitten uuden työn ja kesä tulee olemaan tiukka, kuten myös syksy – jostain ajan kuitenkin löytää kun haluaa, tiedän. Järjestelykysymys.

Tulen kirjoittamaan ajatuksiani myös ensi viikonlopun jälkeen. Katsotaan mitkä odotukset ylittyivät ja koinko yllätyksiä! Koulutukseen on myös ymmärtääkseni vielä tilaa, joten kurkkaa sisältö ja mennään yhdessä itsetuntemuksen matkalle!

xxo,
Janina

*Postaus toteutettu yhteistyössä True Heartsin kanssa. Saat lisäinfoa myös heidän Instagramin kautta.

Avainsanat: , , , , , ,

PÄÄNSÄRYSTÄ LEUANVETOON ON PITKÄ MATKA

Kun hieman päälle vuosi sitten aloitin treenit TFW:llä, en saanut leuan leukaa. Todellisuudessa en pystynyt kauaa edes tangossa roikkumaan ja jokainen leuanvetoyritys päättyi päänsärkyyn.

Tekniikka ei ollut kohdallaan eikä voinut osuakkaan kohdalleen, sillä kehoni oli täyskipsissä. Treenasin paljon, huolsin kehoani vähän. Tein pitkiä pitkiä päivä, joten nukuin liian vähän. Kaiken sen vähäisenkin ajan nukuin hirviömäisellä tyynyllä.

leuanveto, hyvinvointi, miten vetää leuka, Janina Michaela, TFW Konala, TFW kokemuksia, Panorama Route, Etelä-Afrikka, matkablogi

Noista ajoista on nyt 1v 2 kk ja tänään se leuka sitten tuli. Se tuli vetämällä, ei rimpuilemalla. Kontrolloidusti ja reippaasti tangon yli. Se tuli niinkin hyvin, että rohkenin kokeilla lisäpainon kanssa. 1,25kg aka donitsi ei kuulosta paljolta, mutta kun siihen lisää lisäpainovyön painon.. No vitsivitsi. Jo ajatuskin siitä, että voin jonain päivänä kokeilla leukaa lisäpainolla on tuntunut hurjalta. Päässä on tanssinut Impossible-mörkö, mutta nyt se on hiljaa. Nyt olkapäällä hurraa Im-possible -otus, sillä lisäpainoyritys jäi muutamasta lyhyestä sentistä kiinni ja pikkasen pulpauttelin onnen naurua ilmoille.

leuanveto, hyvinvointi, miten vetää leuka, Janina Michaela, TFW Konala, TFW kokemuksia, Panorama Route, Etelä-Afrikka, matkablogi

Päänsärystä leukaan on ollut pitkä matka. Sen pituudella ei ole loppupeleissä niin paljoa merkistystä kuin matkan aikana tekemilläni päätöksillä, teoilla ja tekemättäjättämisillä. Niillä on sitä kuuluisaa painoarvoa. Mitä sitten muutin tekemisessäni?

  • Ihan ensimmäinen lähti tyyny vaihtoon. Vanhalla heitin vesilintua (kuvainnollisesti). Soronoo!
  • Aloin saapumaan salille vähintään 15 minuuttia ennen treenejä verryttelemään. Takaisin perusasioiden äärelle.
  • Priorisoin unen takaisin kärkeen. Nykyään nukun 7,5-8,5 tuntia yössä – en kaikkina, koska elämä.
  • Jäin treenin jälkeen tekemään muutaman leuan variaation esim. hyppäsin ylös ja pidin itseäni ylhäällä, hyppäsin ja laskeuduin mahdollisimman hitaasti.
  • Samalla tartuin kotonakin leuanvetotankoon – itse asiassa oma vuoteni vaihtui kädet tangossa kiinni.
  • Kysyin apua ja neuvoa. ”Miltä tekniikka näyttää?” ”Aktivoituuko oikein?” ”Mitä voisin vielä tehdä?” Apua saa kun pyytää.

leuanveto, hyvinvointi, miten vetää leuka, Janina Michaela, TFW Konala, TFW kokemuksia, Panorama Route, Etelä-Afrikka, matkablogi

Melko yksinkertaisia asioita, melkein itsestäänselviä, mutta jotka jäävät unholaan elämän kiireissä. Onko sinulla samoja kokemuksia leuanvedon tai muun liikkeen/asian kanssa? Miten harjoittelit ja kehityit?

xxo,
Janina

Avainsanat: , , , , , , ,
%d bloggaajaa tykkää tästä: