Avainsana-arkisto: kisakunto

Fitness Classic – wrap up

Ajatukset ja tuntemukset vaihtuvat hetkessä ääripäästä toiseen. Onnellinen, ylpeä & motivoitunut VS. pettynyt & häpeävä. En ota selvää omista fiiliksistäni. Tuntuu, että pyörin tässä mylläyksessä yksin. Yritän muodostaa ajatuksistani lauseita siinä onnistumatta. Kukaan ei tunnu ymmärtävän, mutta en ole yllättynyt. Minä olen tämän matkani kulkenut, ei kukaan muu – vaikka tukena ovatkin olleet.

Viimeistelyviikon kuvia. Vasemmalla tiistai, oikealla keskiviikko.

Viimeistelyviikon kuvia. Vasemmalla tiistai, oikealla keskiviikko.

Kilpailuni päättyivät lyhyeen. Tipuin eliminaatiorundilla – mikä oli odotettavissa. Kuten aikaisemmassa kirjoituksessani kerroin, valkoisen lipun heilutus oli lähellä. Näkyvät vatsalihakset peittyivät yhdessä yössä vesi-ilmapallomaiseen vartaloon. Nesteen määrä oli niin järkyttävän suuri (katso ylläoleva vasemmanpuoleinen kuva), että isot verkkarini olivat kuin legginssit. Lopputulosta oli kuitenkin hankala arvioida ennen viimeistelyjen tekemistä, joten päätimme valmentajani kanssa jatkaa. Halusin uskoa ihmeisiin, mutta vaikka pieniä sellaisia tapahtuikin, ei kunto kiristynyt riittävästi. Kun syksyllä katselin SM karsintojen -kilpailijoiden kuntoja, muistan näyttäneeni Mikolle esimerkkiä omaan silmääni aivan liian pehmeästä kunnosta – sellaiselta en itse haluaisi lavalle noustessa näyttää. No, enköhän näyttänyt siltä.

poset

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

DSC_1517

Miksi nousin lavalle, jos epäilin omaa pärjäämistäni? 
Koska jos olisin heittänyt hanskat tiskiin viimeisillä metreillä, olisi vitutus ja pettymys tällä hetkellä aivan eri luokkaa. Uskon, että vaikka oma tavoite jäi saavuttamatta, tulen seuraavien kuukausien aikana tunteitani läpikäydessä ymmärtämään projektin läpiviemisen tärkeyden.

Tiedän nyt, ja tiesin jo ensimmäisen askeleen lavalle ottaessani, löytäneeni lajini. Takahuoneen jännitys ja stressi kunnosta katosivat kirkkaisiin lavavaloihin. Ensimmäisistä lavaminuuteista en juurikaan muista, mutta muuten olin erittäin rauhallinen. Keskityin tuomareihin katseellani, kuuntelin tukijoukkojeni kannustushuutoja ja hymyilin aitoa hymyä. Nautin jokaisesta lavahetkestä, tunsin kuuluvani sinne.

Kuvia katsoessani mietin kuka helvetti päästi ton lavalle! Miksei kukaan ottanut kädestä, vetänyt sivuun ja sanonut suoraan, että nyt kannattaisi mennä kotiin kasvamaan? Kuvien ulkopuolella päällimmäisenä ajatuksena kuitenkin on hyvä mieli siitäkin että kävin itseni nolaamassa. Olen ylpeä, vaikkakin pettynyt. Tämä kilpakausi jätti paljon hampaankoloon. Se kuitenkin kasvatti itseluottamusta, luonnetta sekä nosti treenimotivaation taivaisiin.

aula

Ensi viikolla käymme kilpakauden valmentajani kanssa läpi; missä onnistuttiin, mitä opittiin ja tietysti, miltä tulevaisuus näyttää. Minulle se näyttää valoisalta, sillä tälläisestä kilpasuorituksesta ei voi muutakuin parantaa. Fysiikan parantaminenkin on helppoa, kun tekee mitä rakastaa – nostaa rautaa ja haastaa itseään entistä päättäväisempänä.

Asenne ratkaisee kaikessa. Tiedän epäonnistuneeni, mutta negatiivisissa ajatuksissa vellominen ei vie minua eteenpäin. Keskityn siis positiiviseen. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

xxo,
Super-Janina

Avainsanat: , , , , , , , ,

Dieettiviikko 10

Astun ulos kauppakeskuksen ovista ja kävelen pysähtyneenä olevan auton luo. Tuo auto on täynnä tiimikavereitani. Kuskin paikalta nousee pirteästi hymyilevä mimmi. Heitän tavarat takaluukkuun ja istahdan takapenkille, matka voi alkaa.

Ajomatka kohti Tamperetta, Fitfarmin päämajaa ja PT-päiviä. PT-päivät ovat odotettuja, ne tuovat ihmisiä yhteen ympäri Suomen (ja ulkomaidenkin). Silloin treenataan AINA kovemmalla vaihteella, sillä tiimikaverien sisukkuus ja periksiantamattomuus välittyvät itseenikin. Ensimmäisen puolentoista vuoden valmennuksen aikana en tainnut käydä yhdessäkään päivässä, täysin omaa huolimattomuuttani. En ehkä myöskään ymmärtänyt niiden tärkeyttä omassa tekemisessäni, enkä osannut arvostaa niitä jotta olisin tehnyt kaikkeni varmistaakseni mukana oloni. Kilpatavoitteen kannalta osallistuminen kannattaa sillä treenauksen ja motivaatiobuustien lisäksi posecoachimme, the one & only, Sirpa vetää posetreenit. Nuo treenit ovat korvaamattomia, pääsen harjoittelemaan asentojani sekä esiintymistäni muiden vierellä – kuten lavallakin on tapana.

Saapuessamme Tampereelle muut jatkoivat suoraan susiluolaan (WFC) valmistautumaan treeneihin, minä otin hieman jännittävät askeleet kohti Fitfarmin toimistoa. Kuntotsekki. Että se voikin jännittää. Syynä on ensimmäinen kisadieetti. En itse osaa arvioida juuri ollenkaan minkälaisella tahdilla kroppani kiristyy. Ollaanko aikataulussa vai jäljessä – edellä en missään vaiheessa ole arvioinut olevani. Odotin pääseväni näyttämään kuntoani koko kisavalmentaja kolmikollemme, mutta kuntotsekki-jono jatkui melkein käytävään asti, joten treffasin vain Samulia.

20150124_160753

Kiristyn aikataulussa. Keskikropan muutos on selkeä jo omaankin silmään, mutta muuten en näe suurempia eroja. Kroppa on kiristynyt tasaisesti ja toivomme että muutaman päivän päästä, sunnuntain, hiilaritankkauksen potkaisevan aineenvaihduntaa vilkkaammaksi. Paljon banaania ja leipää luvassa! Ja paras osuus odottaa illalla, nimittäin lempijäätelöni 3 Kaverin mustikka & kardemumma! Kyllä. Korvapuustin tai pannukakun kera. NAM!

Tankkauksesta tulee olemaan hyötyä kaikin puolin, sillä treenienergiat ovat alkaneet hiipumaan. Treenit vaativat paljon keskittymistä – ennen sekä aikana. Sarjatauot voisivat helposti venähtää pitkiksi, sillä hitaasti pehmenevä pääni voisi vain jäädä omille teilleen – eksyä ajatuksiini. Kuntotsekin jälkeen Samuli teki ohjelmiini muutokset, joita oli kaksi: treenin jälkeiselle banaanille vilkutettiin hyvästit ja mukaan otettiin burnerit, jotka tukevat dieettiä. Aerobisia ei tullut, eikä suunnitelmien mukaan tulekaan lisää. Vaikka kroppani on tasapainoinen reiteni saisivat olla hieman isommat. Minulla on jo kolme jalkatreeniä viikossa, joiden lisäksi teen kolme 15 minuutin HIIT:iä. Jalkojen palautuminen seisomatyössä on heikohkoa, joten emme lisää niille kulutusta.

Olemme noin puolessa välissä dieettiä. En pysty vielä näkemään itseäni lavakunnossa, mitenkään. Mielestäni olen aivan liian isossa kunnossa vielä, mutta luotan valmentajaani. 12 viikossa kerkeää kuitenkin tapahtumaan aika paljon – todella paljon. Otan päivän kerrallaan ja otan kaiken irti.

xxo,
Janina

Avainsanat: , , , ,
%d bloggaajaa tykkää tästä: