JANINA MICHAELA

Ooooh!

On hankala aloittaa matkasta kertomista kun haluaisi kertoa kaikesta heti, samanaikaisesti, yksityiskohtaisesti ja kokonaisvaltaisesti. Wau, mikä maa Etelä-Afrikka on! Se muistuttaa minua paljon Ecuadorista, jossa vierailin hieman päälle vuosi sitten: molemmista maista löytyy kaikkea. Ja kun sanon kaikkea, tarkoitan sitä: vuoristoista valkoisiin hiekkarantoihin, sademetsistä laguuneihin, savanneihin ja Suomi-maisemia muistuttaviin vehreisiin järvimaisemiin.

Rakastuin. Tai oikeastaan rakastuimme, mieheni ja minä. Suunnittelemme jo toista matkaa takaisin, hieman eri paikkoihin, mutta siitä lisää kunhan saan menneiden kahden ja puolen viikon kokemukset kerrottua. Rehellisesti sanottuna mikään toinen matkakohde ei ole saanut meissä tällaista reaktiota aikaan – haluamme samaan maahan toisen kerran heti perään.

Etelä-Afrikka vastasi niihin odotuksiin, joita meillä oli lähtiessämme: kauniita maisemia, lämpöä, rikollisuutta ja ystävällisiä ihmisiä. Näiden lisäksi maassa vallitsi omanlaisensa taianomaisuus, tunne jota en oikein osaa vieläkään pinpointtaa tai kuvailla. Tuo taianomaisuus oli vaarassa jäädä tuntematta ensimmäisen aamupäivän kokemusten varjostaessa.

Olimme saapuneet hotellillemme keskiyön paikkeilla, checkanneet sisään ja käyneet suorilta nukkumaan. Aamupalalla havahduimme Etelä-Afrikan tippikulttuuriin, eipä ollut tullut kummallekkaan mieleen. Emme myöskään olleet vaihtaneet Suomen päässä rahaa, sillä nykyaikana automaattinostot paikan päällä ovat helpompia kuin rahanvaihtopisteelle lähteminen. Ensimmäinen tehtävämme oli siis tutustua alueeseen ja samalla saada nostettua käteistä.

Hetken käveltyämme vastaan tulikin automaatti – ei toiminut. Onneksemme viereisen ravintolan toiselta puolelta löytyi toimiva vaihtoehto. Kortti sisään ja nostoa tekemään. Transaction denied, amount exceeds daily limit. Hitto! Olin täysin unohtanut nostorajan olemassaolon. Annan tietä takana jonottaneelle miehelle, kun itse pohdin paljonko saisin nostettua.

Mies hoitaa asiansa ja menen luukulle. Työnnän korttia kohdalle, mutta se ei menekään sisään. Mitä hittoa, mitä tässä nyt on tapahtunut? Yhtäkkiä tuo vieras mies seisoo vieressäni, on ottanut kiinni kortistani ja sepostaa englanniksi ”See, you gotta insert it from the left side.. And now, click here, put your pin…” Kaikki kävi muutamassa sekunnissa, enkä ollut millään tasolla valmis reagoimaan siihen.

Mies jatkaa selittämistä kuinka en saisi suojata pin-koodiani toisella kädellä sillä luukun yläosassa on heijastava valo, jonka pitää saada näkyä. Ei mennyt läpi, mutta homma ihmetytti. Pyydän useamman kerran miestä lähtemään ja kääntymään ympäri. Laitan pin-koodin, toisella kädellä suojaten. Mies jatkaa selittämistä, sisälläni jo noussut nyt ei ole kaikki kunnossa -tunne vahvistuu. Sanon miehelle, että nyt on sellainen tilanne, että tämä masiina ei selkeästi toimi, haluan korttini pois. Painelen cancel-nappulaa, mutta mitään ei tapahdu. Mies kääntyy lähteäkseen, huutaa meille yrittäneensä vain auttaa. Hän hyppää autoon ja hurauttaa pois.

Sinä sekuntina tajuan, että korttini ei edes ole ollut masiinassa sisällä. Tärisen, huudan v*ttua, sydän hakkaa kovempaa kuin sprintti-treeneissä. Olen pyrkinyt vähentämään kiroilua, mutta voi !%”#€&???!. Googletan korttien sulkupalvelun, soitan. Automaattinen vastausääni kertoo, että olen soittanut sulkupalveluun. Ääni kertoo ja kertoo asioita, jotka kuulostavat täysin turhalta ja tuntuvat vievän kallista aikaa. Vihdoin nainen vastaa ja soperran hänelle tilanteen. Ei mene kauaakaan kun korttini on suljettu. Huh.

Tässä vaiheessa huomaan vartijan tulleen viereemme. Hän on ollut muutamien metrien päässä koko tapahtuman ajan. Hän puhuu englantia paksulla afrikkalaisella aksentilla, en ota sanomisista täysin selvää. Hän oli seurannut tilannetta, mutta ei jostain syystä ollut tullut väliin. Käymme tapahtunutta läpi ja päädymme kurkkaamaan korttiluukkuun – tadaa, siellä on kolikko! Eli ammattilaisvaras oli tiennyt täysin mitä tekee, tiennyt, että en saa korttia laitettua ja tullut ”auttamaan”.

Vartija haluaa meidän tekevän rikosilmoituksen ja alkaa viedä meitä kohti toimistoaan. Varkaudesta on vain muutama minuutti ja käyn ylikierroksilla. Pysähdyn useasti 150 metrin aikana kysymään häneltä mihin hän on meitä viemässä. Ymmärrän sanoista ”auto” ”toimisto”, olemme parkkihallissa. Puhumme mieheni kanssa suomeksi, arvioimme tilannetta. Olemme todella varuillamme, tämä keissi ei tunnu legitilta. Ajattelemme hänen olevan juonessa mukana, viimeistään siis kohta meidän loputkin kamat varastettaisiin.

Vartija onkin ihan luotettava, hän vie meidät toimistoon, jossa rikosilmoitus tehdään. Siellä päädymme istumaan kaksi ja puoli tuntia, ensin odottamassa vartijan kollegaa, sitten heidän esimiestään, sitten vielä poliisia. Lopputulema on: ei rikosilmoitusta, sillä poliisi ei usko miehen pöllineen korttia. Jep. Sellaisia poliiseja. Rehellisesti sanottuna tämä otti päähän suuresti, sillä jos päivä ei mennyt pilalle jo varkauden takia niin viimeistään siinä vaiheessa kun istuimme keskellä kirkasta ja lämmintä ensimmäistä lomapäivää tunkkaisessa toimistossa – tuloksetta.

Vartijoiden esimies on kuitenkin puolellamme ja pahoittelee tilannetta. Hän saattaa meidät takaisin hotellillemme ja koska tarve käteiselle ei ole kaikonnut, hän saattaa meidät myös toiselle automaatille hotellilta pyytämänsä turvamiehen kanssa. Siis sellaisen, jota näkee julkkisten kanssa liikkeellä. Saimme nostettua rahamme, lähdemme syömään ja katsomaan illan stand-upia. Sidenote: stand-up -liput maksoivat 6,60€ kappaleelta!

Kuten mainitsin, varkaus varjosti varsinkin lomamme alkua. Päivää myöhemmin lähdimme noutamaan vuokra-autoamme, jonka saamisen kanssa olimme ilman minun korttiani ongelmissa. Seuraavalla automaattikeikalla paikalliset miehet yrittivät taas ”vain auttaa”. Tämä automaattihämäys on siis erittäin laajalti tapahtuvaa toimintaa, joten ihan ensimmäinen neuvoni on: olkaa varuillanne, oikeasti.

Aloitin tekstin kertomalla kuinka rakastuin Etelä-Afrikkaan ja ensimmäinen tarinani kertoo varkaudesta – hieman ristiriitaista, eikö totta? Niin se on myös omissa ajatuksissani, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että haluan takaisin. Kun vaakakupissa painavat korttivaras ja kaikki muut tapaamamme, extra-mailin puolestamme menevät, ihmiset – hyvä voittaa. Hyvä voittaa minun ajatuksissani aina.

Olen kirjoittanut itselleni paljon asioita matkan aikana muistiin, jotta muistan jakaa vinkkejä, paikkoja sekä hintoja teidän kanssanne. Tämä tarina olkoon ensisysäys matkaamme.

xxo,
Janina