PIKAVISIITTIEN JOHANNESBURG

Johannesburg oli meille pit stop -paikka. Lentomme saapuivat ja lähtivät sieltä, niiden mukaisesti myös majoituimme yksittäisiä öitä. Saapuessamme Etelä-Afrikkaan halusimme ottaa ensimmäisen päivän rauhassa ja päädyimme majoittumaan Melrose Arch -kaupunginosaan. Emme olleet ehtineet tehdä juurikaan matkasuunnitelmia tai aluetutkimuksia, näimme hotellitarjouksen ja nappasimme majoituksen.

Johannesburg, Etelä-Afrikka, matkablogi, matkavinkki, Janina Michaela, reissupostaus, matkabloggaaja, mitä tehdä Johannesburgissa, Joburg

Johannesburg, Etelä-Afrikka, matkablogi, matkavinkki, Janina Michaela, reissupostaus, matkabloggaaja, mitä tehdä Johannesburgissa, Joburg

Melrose Arch on muurien ympäröimä yhteisö, jossa on hyvin rauhaisaa. Lukuunottamatta meidänkin kokemaa automaattiryöstöä. Alueen kaduilla on vartijoita, joilta apua saa tarvittaessa. Kirjoitan Melrose Archista oman postauksen, sillä suositeltavia ravintoloita on useita! Vietimme viimeiset yömme Sandtonissa, muutamien kilometrien päässä Melrose Archilta. Tykkäsimme tästä alueesta paljon, sillä alue tuntui turvalliselta. Yhtenä päivänä kävelimmekin Melrose Archin ravintolasta takaisin hotellillemme Sandtoniin ilman ongelmia. Näiden alueiden ulkopuolella välttäisin kuitenkin kävelyä.

Johannesburg, Etelä-Afrikka, matkablogi, matkavinkki, Janina Michaela, reissupostaus, matkabloggaaja, mitä tehdä Johannesburgissa, Joburg, Melrose Arch

Olemme mieheni kanssa hyvin sosiaalisia ja juttelimme paikallisten kanssa paljon. Viimeisen majapaikkamme hotellinjohtajan kanssa keskustelimme reissustamme ja Johannesburgin tilanteesta. Emme olleet ajatuksiemme kanssa yksin, sillä hänkin vahvisti ne: harvat matkailijat jäävät Johannesburgiin. Se on pikavisiittien kaupunki, jonne jäädään yöksi ennen lentoa, lennon jälkeen tai piipahdetaan läpikulkumatkalla. Johannesburgin maine ei ole kummoinen, sillä muutamia alueita lukuunottamatta se on hyvin vähävaraista. Keskustassa, josta haimme vuokra-automme, meidät yritettiin uudemman kerran ryöstää automaatilla ja ympärilläolijoita sai jatkuvasti pitää silmällä. Katujen kulmissa notkui paljon hämärää porukkaa ja muutenkin olo oli epämiellyttävä, turvaton. Ette varmasti siis ihmettele, että sydämen sykkeemme tasoittuivat mitä kauemmas kaupungista pääsimme ajamaan. Palauttaessamme autoa vuokraamon työntekijä nappasi pölykapselit irti renkaista, koska ihmiset varastavat niitä omiin autoihinsa ja myyntiin.

Loppujen lopuksi olimme Johannesburgissa viisi yötä, kaksi aivan matkamme alussa, yhden keskipaikkeilla ennen Kapkaupungin lentoa ja kaksi aivan matkamme lopussa. Tämä yhtälö toimi meille emmekä kokeneet, että meillä olisi jäänyt kaupungista hurjasti näkemättä. Kävimme Nelson Mandela Squarella, mutta emme sitten edes löytäneet patsasta – tämä kauppakeskus oli aikamoinen sokkelo ja päädyimme mutkien kautta hieman ostoksille ennen illan lentoa. Heh.

Johannesburg, Etelä-Afrikka, matkablogi, matkavinkki, Janina Michaela, reissupostaus, matkabloggaaja, mitä tehdä Johannesburgissa, Joburg, Big Red Barn, maastopyöräily

Johannesburg on iso kaupunki, todella iso. Nähtävyyksiä ja tekemisiä on ripoteltuina siellä täällä, mutta sinne suuntaavalle suosittelen ainakin seuraavia:

  • Shoppailua varten Sandton Mall & Nelson Mandela Square, nämä kauppakeskukset ovat vierekkäin ja yhdistyvät sisäkäytävällä kuin Kamppi ja Forum
  • Woodmead Retail Park – outlet-kauppakeskus, josta löytyy mm. Nike. Sijoittuu kaupungin ulkopuolelle, Uberilla 10 €:n matka.
  • Maastopyöräilyä Big Red Barn -tilalla. Tämä on hauska keino päästä kaupungista pois, mutta tekemään jotain. Kerron Big Red Barnista enemmän omassa postauksessaan.
  • Stand-up -komiikkaa Melrose Archissa, Goliath Comedy. Liput maksavat noin 6,50€ ja nauraa saa 2,5 tunnin edestä. Loistava!
  • Tutustu myös Maboneng-kaupunginosaan. Se on kuulopuheiden mukaan suosiotaan nostava ja mahtavat vibat omaava korttelisto. Sieltä löytyy pieniä putiikkeja, kivijalkamyymälöitä, ravintoloita. Saimme tämän suosituksen Kapkaupungissa ravintolan tarjoilijalta, mutta emme itse päässeet käymään.

Johannesburg, Etelä-Afrikka, matkablogi, matkavinkki, Janina Michaela, reissupostaus, matkabloggaaja, mitä tehdä Johannesburgissa, Joburg, Melrose Arch

Mitä mieltä sinä olet Johannesburgista?

xxo,
Janina

Avainsanat: , , , , , ,

18 ajatusta artikkelista “PIKAVISIITTIEN JOHANNESBURG

  1. Vielä pari vuosikymmentä sitten Johannesburgiin ei jääty oikein edes yöksi vaikka lento olisi sinne tullutkin. Muistan safarilta palatessamme bussin pysähtyneen huoltoasemalle kaupungin ulkopuolella ja opastaneen, että jos jollakin on asiaa vessaan, niin käytte nyt, seuraavaksi ajamme Johannesburgin läpi, mutta hän ei pysähdy eikä avaa ovia siellä.
    Esitteli kuitenkin sitten ohiajaessaan jonkun ison hotellikompleksin, jota ei sitten lopulta oltu kuitenkaan avattu, kun arveltiin, ettei siinä tilanteessa kukaan kaupungissa asuisi kuitenkaan. Paikallisetkin kuulemma useimmat tulivat päivittäin tai viikottain Kapkaupungista töihin tänne, jos oli pakko, mutta perheet asuivat Kapkaupungissa.
    Mutta ehkä noista ajoista on kuitenkin vähän parempaan suuntaan menty!

    Tykkää

    • Janina Pohja sanoo:

      Varmasti tilanne on mennyt parempaan suuntaan, sillä tietyillä alueilla oli useita turisteja sekä paikallisia sulassa sovussa. Mm. mainitsemani Sandton ja Melrose Arch olivat selkeästi kehittyneempiä/varakkaampia alueita ja sitä myötä myös tuntuivat turvallisemmilta. Keskustassa en kuitenkaan liikkuisi yksin enkä mielelläni edes mieheni kanssa kahden – toivottavasti tilanne jatkaa paranemistaan sillä kaupungissa on paljon mahdollisuuksia. :)

      Tykkää

  2. Teppo | Tämä matka sanoo:

    Huh huh, ei ole Johannesbugista kokemusta eikä taida ihan pian tulla. Teidän reissu kuulosti ihan minun reissulta 90-luvulla Bogotaan. En kauhean kauas hotellista uskaltanut lähteä ja ravintolasta selvisin takaisin ilman ampumavälikohtausta…

    Tykkää

    • Janina Pohja sanoo:

      En yhtään ihmettele, mutta Etelä-Afrikassa on upeita kohteita, joista kerron lisää ja toivon, että ne saavat sinutkin lumoutumaan. Joburg on helppo läpi kulkumatka -paikka, mutta ei tällä hetkellä sen enempää.

      Tykkää

  3. Aika hurjalta kuulostaa, että joutuu noin varuillaan olemaan. Itse en ole Johannesburgissa käynyt. Varmasti ei matkailijoita houkuttele pitemmäksi ajaksi jäämään. Mukavaa kuitenkin, että saitte kaupungista hyviäkin kokemuksia, odotan mielenkiinnolla että kirjoitat lisää reissustanne!

    Tykkää

    • Janina Pohja sanoo:

      Turisteja ei kaduilla juurikaan näkynyt vaan ennemmin hotellien läheisyydessä sekä kauppakeskuksessa. Edes outlet-keskuksessa emme nähneet muita kuin paikallisen oloisia. Hirveästi on kirjoitettavaa ja jaettavaa, joten lisää on tulossa! :)

      Tykkää

  4. Ei taida olla ihan maailman paras matkailukohde. En kyllä matkustaiasi sinne.

    Tykkää

  5. Anna sanoo:

    Olisi mielenkiintoista käydä mutta turvattomuuden takia en lapsiani tuonne veisi. Ystäväni oli siellä ja kuulemma näki jonkun ampumatapauksen. Toivottavasti rauhoittuisi tilanne joskus.

    Tykkää

    • Janina Pohja sanoo:

      Ohh, onneksemme emme kokeneet tuollaista. Luin kuitenkin ajankohtaisista uutisista ryöstöliigoista, jotka seuraavat turisteja kauppakeskuksesta toiseen ja ryöstävät seuraavassa parkkihallissa. Täysin normaalia kuulemma.

      Lapsia en minäkään tänne veisi. Kapkaupungin alue on hieman erilainen, joten sinne voisin harkita – riippuen tietenkin iästä.

      Tykkää

  6. Suunnaton sanoo:

    Tämän tyyppinen kuva minulla onkin Johannesburgista ollut. Tosin nuo rajatut alueet olivat minulle uutta, samoin maastopyöräilymahdollisuudet. Hyviä vinkkejä, jos joskus matkan varrella täytyy Johannesburgissa yöpyä.

    Tykkää

  7. Viipyilin Johannesburgissa maailmanympärimatkani aluksi pariinkin otteeseen, ja jotenkin minulle jäi fiilis että voisi palata kaupunkiin uudelleen. Erityisesti mieleeni jäi hostellini lähikortteleissa järjestetyt sunnuntaimarkkinat hipster-hengessä. :)

    Tykkää

  8. […] myös: ETELÄ-AFRIKAN ROADTRIP ALKAA PIKAVISIITTIEN JOHANNESBURG TAIANOMAINEN […]

    Tykkää

  9. Oli mukava lueskella Johannesburgista. Itse olen ollut pari yötä Johannesburgissa, mutta itse kaupunki jäi varsin vieraaksi. Keskityimme yhden päivän SoWeToon ja sen historiaan & alueisiin. Oli todella mielenkiintoinen ja tietysti omalla tavalla koskettava Apartheid-museoineen. Johannesburg ja Durban jäi kolmen viikon reissulla Etelä-Afrikassa vieraiksi, vaikka molemmissa yövyin. Kumpikaan ei suuria tunteita nostattanut, mutta Johannesburgiin voisin tutustua mielelläni uudestaan paremmin, kun ajattelin Krugerin kansallispuistoon kyllä vielä uudestaan mennä.

    Tykkää

    • Janina Pohja sanoo:

      Me olisimme kyllä voineet perehtyä Johannesburgin tarjontaan hieman tarkemmin, mutta se jäi muiden asioiden takia tekemättä. Kaupungista voisi luultavasti saada enemmän irti. :) Mekin suunnittelemme toista reissua Etelä-Afrikkaan ja luultavasti tulemme Joburgin kautta lentämään sillä sieltä on helpot yhteydet mm. Durbaniin, Swazimaahan ja Drakensberg-luonnonpuistoon, jotka jäivät ajan puutteen takia näkemättä tällä reissulla.

      Kruger oli upea ja tunteita herättävä, sillä emme me ainakaan pystyneet kuvittelemaankaan miltä tuntuisi olla vieraana paikassa, joka on selkeästi eläinten koti. Suomen luonnossa tunne on hieman eri vaikka toki sekin on eläinten koti – jos saat ajatuksesta kiinni. :)

      Tykkää

  10. […] kokemukseni: MAC MAC POOLS – ETELÄ-AFRIKAN LUONNON PALJUT ETELÄ-AFRIKAN ROADTRIP ALKAA PIKAVISIITTIEN JOHANNESBURG TAIANOMAINEN […]

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: