Avainsana-arkisto: lifestyle

ANNA HYVÄN KIERTÄÄ

Sen kuulee, sen näkee ja sen tuntee – antamisen ilon.

Kun isäni perjantai-iltana soitti innostuksissaan tiesin onnistuneeni. Oikeasti uskoin siihen jo ensi ajatuksestani lähtien, mutta en odottanut reaktion olevan noinkin vahva.

Janina Michaela, positiivinen, lifestyle-bloggaaja, Suomi, kuinka olla positiivinen, miten voisin auttaa, auttaminen, ystävyys, onnellinen, tunteet, miten saada toiselle hyvä mieli, hyvä elämä

Tarina alkaa jo lapsuusvuosistani vanhempieni lempimusiikin raikuessa asuntomme huoneissa. Kolmesta cowboysta (J.Karjalainen) Autioon taloon (Dingo) ja italialaisiin sointuihin (Ramazotti & Bocelli) – osaan ne biisit ulkoa edelleen. Andrea Bocelli on minun silmissäni ollut isälleni suurien tunteiden lähettiläs. Hänen äänensä iskeytyy syvälle ja liikuttaa, vaikka laulujen sanat jäävät pimentoon.

Nähdessäni Bocellin tulevan jäähallikeikalle Helsinkiin, mun oli pakko toimia. Pimpom, lippujen hinnat järkyttivät, mutta oli tullut minun aikani antaa takaisin. Tiedän olevani isäni tytär. Ei väliä onko pieni vai suuri asia, tunteet ovat voimakkaita. Ne tunnetaan vahvoina ja näytetään suorina – niin hyvässä kuin pahassakin. Olen saanut suurta rakkautta, pettämätöntä tukea, joka tulee ilmi usein kun olen isojen päätösten edessä. ”Muista, Museokatu seisoo aina takanasi” on yksi isäni eniten toistamista lauseista.

Janina Michaela, positiivinen, lifestyle-bloggaaja, Suomi, kuinka olla positiivinen, miten voisin auttaa, auttaminen, ystävyys, onnellinen, tunteet, miten saada toiselle hyvä mieli, hyvä elämä

Tuo perjantainen puhelu sai silmäni vetistymään (no ne tunteet!). Olin kuvaamattoman onnellinen. Tunsin puhelimen välityksellä kuinka syvästi konsertti oli isääni koskettanut. Päässäni toistui rivitanssi ja jesjesjes -huudot.

Kuulemme näistä tarinoista enenemissä määrin, kiitos sosiaalisen median. Mitä jos sinusta tulisikin lukijan sijasta osa tarinaa? Huomioisit kanssakulkijasi pitämällä ovea auki, kiittäisit pitkää päivää ajavaa bussikuskia, tarjoaisit apua tuntemattomalle tai tekisit hyvän tahdon eleen läheisellesi?

Janina Michaela, positiivinen, lifestyle-bloggaaja, Suomi, kuinka olla positiivinen, miten voisin auttaa, auttaminen, ystävyys, onnellinen, tunteet, miten saada toiselle hyvä mieli, hyvä elämä

Aina ei tarvitse odottaa, että on itse ”velkaa” yhden avun annon tai ilahduttamisen. Minulla on ystävä, joka antaa ympärilleen rajattomasti. Kun hän ei itse voi treenata, hän ostaa kaverilleen paikan hyväntekeväisyystreeneistä. Kun hän on ylpeä lähimmäisestään, hän näyttää sen esimerkiksi palkitsemalla heidät laskuvarjohypyllä. Kun hänet tapaa ensimmäistä kertaa, hän saattaa kehua pakaroitasi (been there, done that). Kun hän lukee Facebookista, että jollain ei ole varaa ruokaan, hän lähtee kauppaan ja vie raaka-aineita paikan päälle. Mitä tahansa hän tekeekään, hän tekee sen pyyteettömästi. Hän laittaa hyvän liikkeelle ja pitää sen kiertämässä.

Tehdään mekin niin. 

xxo,
Janina

JÄTÄ KOMMENTTI

Blogini löytyy nykyään myös blogit.fi -sivustolta sekä jo tutuista Facebookissa, Instagramissa & Bloglovin:ssa.

 

Avainsanat: , , , , , ,

SMOOTH SUNDAY

Sunnuntai. Herätyskello soi aamu yhdeksältä. Silmät tuntuvat painavilta ja uni maistuisi. Jos vain viiden minuutin torkutus. Kuulen tutun vinkunan, vessan ovi käy. Aikku on herännyt. Aika nousta ja keittää kokkauskahvit – siis ne brunssin valmistelun aikana juotavat rauhalliset nautiskelut. Tukka sotkuiselle nutturalle ja pitkä neule päälle. Kun aamu alkaa ystävän tanssinnalla, hymyllä ja rutistuksella, ei päivästä voi millään tasolla tulla huono.

mitä pöytään brunssille, brunssi-ideoita, Foodin, Janina Michaela, banaanipannukakut, lifestyle-bloggaaja, ystävät

mitä pöytään brunssille, brunssi-ideoita, Foodin, Janina Michaela, banaanipannukakut, lifestyle-bloggaaja, ystävät

Nopeasti koottu brunssi-menuumme sisälsi hummusta, mustapaputahnaa, Teresan gluteenittomia porkkanasämpylöitä, banaanipannukakkuja, Foodinin napostelu ja -pannarinpäällysherkkuja ja Lauran raikkaan vihermehun! Vähintään yhtä suunnittelemattomasti kokoon kutsuttu porukkamme tiputteli paikalle pikku hiljaa, jokainen omassa tahdissaan.

mitä pöytään brunssille, brunssi-ideoita, Foodin, Janina Michaela, banaanipannukakut, lifestyle-bloggaaja, ystävät

mitä pöytään brunssille, brunssi-ideoita, Foodin, Janina Michaela, banaanipannukakut, lifestyle-bloggaaja, ystävät

Mun oma ystävistä muodostunut perhe. Huomaan löytäneeni ympärille saman tyylisiä ja samat arvot jakavia ihmisiä, heidän yhteen tuominen on ihanan helppoa. On emäntänäkin rentoa kun ei tarvitse huolehtia tunteeko jokainen itsensä tervetulleeksi. Voisin kuvailla sitä tasaiseksi puheensorinaksi, mutta meidän juttumme eivät ole tasaista eikä sorinaa. Keskustelua maustaa riemun kiljahdukset, naurukohtaukset ja äänitehosteet.

Nyt on hyvä olla. Maha täynnä herkkuja (joita vieläkin löytyy läjät!) ja henkiset akut ladattu rakkaista ammennetulla energialla. Viikonloppu on muutenkin ollut palauttava. Olen nauttinut vapaasta ajasta, levännyt ja syönyt. Aino vietti meillä koko viikonlopun, on muuten maailmaa parannettu. Heh. Rakastan.

xxo,
Janina

JÄTÄ KOMMENTTI

Lisää kuvia ja fiiliksiä Facebookissa, Instagramissa & Bloglovin:ssa.

Avainsanat: , , , , , ,

RAJOITATKO ITSE TEKEMISIÄSI?

Se tunne, kun haluaisi, mutta jättää silti tekemättä, on kamala. Se sama pirun tunne kalvaa pitkän aikaa jättäen aivoihisi merkinnän. Tämä merkintä ohjaa hiiren hiljaa käyttäytymistäsi myös tulevaisuudessa ellet tee kärkkäriä ja päätä toisin.

reggaeton, Tanssikoulu KMDance, tanssikoulu Espoo, tanssikoulu Helsinki, paras tanssikoulu, Janina Michaela, lifestyle-bloggaaja, uskallanko tanssia, lattaritanssit, lajikokeilu, uskalla, kuinka ylittää itsensä, epävarmuus, oivalluksia

Mä olen nuoresta asti halunnut tanssia. Olen lukuisia kertoja istunut tanssisalissa seuraamassa ystävieni tanssitunteja innostuen. Olen vierestä oppinut rutiinit jos toisetkin. En kuitenkaan koskaan päätynyt itse kunnolla lattialle. Kävin kerran kokeilemassa hiphoppia ystäväni mukana, mutta en pysynyt tahdissa mukana enkä saanut ajatuksissani olevia liikkeitä tehtyä. Hitokseen noloa.

Ympärilläni on aina ollut tanssivia ihmisiä. Mikä on yksi isoimmista mokista minkä ihminen voi itselleen tehdä? Verrata itseään muihin. Ja mä tein sitä paljon. Muistan iltoja, jolloin olimme viettämässä ystävien kanssa aikaa ja päädyimme baariin tanssimaan. Uhhuh, kuinka monesti tunsinkaan itseni epävarmaksi, huonommaksi.

reggaeton, Tanssikoulu KMDance, tanssikoulu Espoo, tanssikoulu Helsinki, paras tanssikoulu, Janina Michaela, lifestyle-bloggaaja, uskallanko tanssia, lattaritanssit, lajikokeilu, uskalla, kuinka ylittää itsensä, epävarmuus, oivalluksia

 

Nykyään baareissa käydessä en vieläkään osaa tanssia, mutta niinä harvoina kertoina kun olemme ulkona, otamme tanssilattian haltuun. Viime kesänäkin Jyväskylässä ensimmäistä kertaa vieraillessa lähdimme ystäväni kanssa katsastamaan festareiden jatkoja paikalliselle klubille. Tanssilattiat ammottivat tyhjyyttään – oliko porukka sitten vielä liian selvänä vai mistä se johtui. Me kiersimme kahdestaan paikan jokainen kolmesta tanssilattiasta ja valtasimme ne. ”Tulimme sisään” lattioille älyttömällä itsevarmuudella ja jäätävillä (lue: täysin omalaatuisilla) liikkeillä. Liikuimme musiikin tahtiin parhaaksi katsomallamme tavallamme – sitähän se tanssikin loppupeleissä on. Jokainen meistä kehittää oman tyylinsä tanssia, yksilöllisyys on hyvästä! 

Voin rehellisesti sanoa, että ei ole helppoa uskaltaa laittaa itseään arvostelun kohteeksi. Tosi asia kuitenkin on: tekisit mitä vain, joku on aina arvostelemassa. Poistetaan siis nämä rajoitteet mielistämme ja annetaan palaa! Tätä mä olen yrittänyt opetella, sillä aivan sormia napsauttamalla tuo päässä oleva käyttäytymistäni ohjaava merkintä ei poistu.

reggaeton, Tanssikoulu KMDance, tanssikoulu Espoo, tanssikoulu Helsinki, paras tanssikoulu, Janina Michaela, lifestyle-bloggaaja, uskallanko tanssia, lattaritanssit, lajikokeilu, uskalla, kuinka ylittää itsensä, epävarmuus, oivalluksia

Tämä ajatus ja tavoite mielessäni otin härkää sarvista. Tartuin tarjoukseen osallistua KMDancen* järjestämään kahden päivän spesiaali reggaeton workshopiin ja opetella aivan erilaista kehonhallintaa. Ensimmäisen päivän aamuna kuljeskelin kotona ja mietin pitkään mitä tanssitunnille kuuluu laittaa päälle. Verkkarit? Eihän sinne salikamoissa voi mennä? Mitkä kengät? Treenikengät, tennarit? Äh, mitä mä laitan! Vastaus: laita sellaista missä sinun on hyvä liikkua.

Kävellessäni KMDancen ovista sisään mua jännitti. Jännitti aika kovastikin. Yliajattelija-luonteeni heräsi eloon ja mietti skenaarioita auki. Vaihdoin vaatteet, poistin meikit ja täytin vesipulloni – olin valmis sen hetkiseen suureen koitokseen. En voinut jättää menemättä, enkä halunnutkaan. Oli vain hypättävä ja unohdettava kaikki muu. Sen nuo tanssitunnit tekivätkin; veivät mennessään ja puskivat mielestä kaiken muun. Mun oli keskityttävä jokaiseen pieneenkin liikkeeseen 130 %. Mokasin lukemattomia kertoja, nauroin itselleni mutta koin onnistumisia, ilon hetkiä ja nautintoa. Päällimmäisenä tunteena oli keveys, raukeus ja onnellisuus.

reggaeton, Tanssikoulu KMDance, tanssikoulu Espoo, tanssikoulu Helsinki, paras tanssikoulu, Janina Michaela, lifestyle-bloggaaja, uskallanko tanssia, lattaritanssit, lajikokeilu, uskalla, kuinka ylittää itsensä, epävarmuus, oivalluksia

Dance first, think laterSanonnalla on tärkeä tarkoituksensa. Anna mennä, kadota itsesi tanssin maailmaan. KMDance tarjoaa laajasti muutakin kuin reggaetonta, mutta mä taidan jatkaa aluksi tämän lajin parissa. Jos vaikka saisin popattua yläkroppaa enkä vain huidottua käsillä – if you know what I mean. ;)

xxo,
Janina

JÄTÄ KOMMENTTI

*Postaus toteutettu yhteistyössä KMDancen kanssa.

Janina Michaela Facebookissa, Instagramissa & Bloglovin:ssa. Ei muuta kuin seuraamaan. ;)

Avainsanat: , , , , , , ,
%d bloggaajaa tykkää tästä: