Seuraa paljon tekstiä, tunteita ja hieman aiheesta toiseen hyppelyä, mutta kevennetään tunnelmaa aluksi huikealla vitsillä. Toisaalta, se vitsi myös hyppii otsikossa.
Valmistuin joulukuisena, pimeänä maanantaina virallisesti tittelillä Marketing Bachelor of Business Administration. Käytän paljon englantia somessani, sillä se on ympäri maailmaa siunattujen ystävieni yhteinen kieli. Postasin Facebookissani kuvan valmistujaisseremonian jälkeen nopealla tekstillä ”CRUSHED IT! MARKETING BACHELOR!”, joka oli sitten Suomessa kääntynyt sujuvasti ”MURSKASI SEN! MARKKINOINTI POIKAMIES!” = täydellistä postauksen otsikkoainesta. Saadessani kaveriltani tämän viestin nauroimme pöytäseurueeni kanssa valmistujaisdinnerillä. Käännös kuvaa hyvin fiiliksiäni opintojeni loppuvaiheessa kun kolmen englanniksi opiskellun vuoden jälkeen minua pyydettiin kirjoittamaan kypsyysnäyte suomeksi – käyttäen oikeita liiketaloudentermejä suomeksi. Loogisuutta siinä on yhtä paljon (ellei vähemmän) kuin tuossa lauseessa.
Kolme vuotta, 213 opintopistettä, tuhansia kahveja, liian monia valvottuja öitä, ylitsepääsemättömiltä tuntuvia aikoja, kyyneleitä ja laskematon määrä kirosanoja. Vuodet olivat kuin vuoristoratakyyti, jossa tekniset viat melkein heittivät laidan yli ja saivat tippumaan kyydistä. Mutta samaan aikaan olen istunut kyydissä, nostanut kädet ilmaan ja kiljunut ilosta – olen rakastanut näitä vuosia, niiden opetuksia ja kaikkea mitä ne ovat pitäneet sisällään.
Kolmeen opiskeluvuoteen mahtui paljon muutakin kuin opintoja. Opintojen ensimmäisen puoliskon ajan valmistuin bodyfitness-kilpailuihin ja toisen puoliskon yritin palautua niistä. Iso virstanpylväs, joka oli alitajuntaisesti läsnä kaikki hetket. Opinnot eivät olleet itselleni koskaan prioriteetti. Edelle on vähintäänkin mennyt niin työt, treenit kuin ystävät. Loppua kohden ymmärsin kuitenkin varata muutamat viikonloput vain minulle ja opinnäytetyölle – ah, niin romanttista.
Olen saanut paljon onnitteluja, paljon miten sä teit sen -kyselyitä sillä painoin samaan aikaan täysillä töitä. Taakse päin katsoessa en itsekään tiedä miten sen tein. Valmistumista edeltäneet kuukaudet olivat täyttä sumua itselleni – yksi pitkä syyskuu loppui vasta jouluun. Täyspäiväinen työ piti kiireisenä arjet, opinnäytetyö ja viimeiset kurssit ottivat vallan viikonloppuisin. Opintoja verrataan usein töihin, tarkoittaen että olin koko syksyn putkeen töissä – ei täysin simppeli yhtälö jaksamisen kannalta.
Minä valmistuin, mutta en olisi pystynyt siihen yksin. Sitä toistelin eilenkin kun kokosin rakkaat läheiset kotiini. Jokainen heistä on siivittänyt minua opintopolulla eteenpäin omalla tavallaan ja siksi järjestin juhlat yhtälailla juhlistamaan yhtä isoimmista saavutuksistani, mutta myös kiitokseksi heille.
En olisi pärjännyt ilman ystävieni huumoria, pitkiä halauksia ja heidän kanssaan itkettyjä itkuja. He ovat yksi elämäni tukipilareista, pitävät pystyssä. En olisi myöskään pärjännyt ilman lähisukuani ja perhetuttuja, jotka omassa päässäni kuuluvat sukuun; sydämin höystetyt tsemppiviestit ja tieto siitä, että mitä vain elämässä tulee vastaan mulla on ihmisiä, joille soittaa ovat olleet korvaamattomia. On ehkä turhaa edes yrittää laittaa sanoiksi, mitä oma perheeni ja mieheni vuoristoradassa ovat tehneet, mutta yritän silti.
Vanhempani ovat olleet kovin ylpeitä, sillä kolmen välivuoteni aikana kävimme lukuisia kiivaitakin keskusteluita tulevaisuudestani. En ollut vakuuttunut, että jatko-opiskelu olisi itselleni oikea tie. Minä vain tein töitä, mutta kauppis oli isäni järkkymätön mielipide, olinhan aina ollut lahjakas matikassa sekä yrittäjähenkinen. Alle 10-vuotiaana perustin omaan huoneeseeni elokuvavuokraamon. Kaikki Disneyn elokuvat olivat aakkosjärjestyksessä, oli vihko, johon merkata mikä elokuva kenellekin meni. En muista vuokrasinko yhtään elokuvaa oikeasti, mutta olin innostunut omasta busineksestä!
Vanhempani ovat maksaneet laskuja kun tili on ollut yksi numeroinen, tuoneet Heinon Tukusta 180 kappaleen kananmunalaatikoita varmistuakseen ruoan riittävyydestä, kuunnelleet ränttätänttää. Kaikista tärkeimpänä he ovat pyyteettömästi rakastaneet ja tukeneet, mutta myös pysyneet rehellisinä ja sanoneet suorat sanat.
Miehelläni ei ole ollut helpoin tehtävä pysyä kyydissä myöskään. Hän on elämäni läheisin ihminen, joten saa myös kaiken suodattamattomana. Siltikin kaapista sekä pöydästä on löytynyt ruokaa ja kotoota kainalo jonne käpertyä. Mikon viilipyttymäisyys on rauhoittanut ja huolettomuus poistanut stressiä. Hän ei ole pienestä tuulen vireestä kaatunut vaan vain kaivanut juuret syvemmin maahan. Aivan uskomaton ihminen.
Jokainen näistä ihmisistä tekee minut niin kovin onnelliseksi elämisestä. Kesken eilisten juhlien otin pienen oman hetken ihan vain katsellakseni ympärille. Hetki on piirtynyt verkkokalvoilleni; oma turvapaikkani oli kirjaimellisesti täynnä itselleni tärkeitä ihmisiä ja puheensorinaa. Kaikki sulautuivat joukkoon ja puhuivat ristiinrastiin vaikka osa ei ollut tavannut toisiaan ikinä – vältimme inhoamieni porukkajakojen synnyn.
On tämä ollut ihmeellinen matka. Vanhempani summasivat sen melkoisen tyhjentävästi:
Pohja family proudly presents:
Tyttö, joka ei tahtonut kouluun
valmistuikin nyt jouluun.
Kädessä todistus tutkinnon,
taskussa lippu lennon.
Edessä matka maailman laidalle,
pistetään seuraavat sanat raidalle:
Tulevaisuus kuuluu niille,
jotka uskovat unelmiinsa!
Oodi vapaudelle!
xxo,
Janina
JANINA MICHAELA 