JANINA MICHAELA

Hitto. Siltä nyt ainakin tuntuu. Pitäisi repeytyä about 135 paikkaan samaan aikaan, mainitsemattakaan, että pitäisi pitää yllä vielä täydellistä wellness-tasapainoa. Pitäisi syödä hyvin, jaksaa treenata vähintään neljä kertaa viikossa, nukkua vähintään 8 tuntia yössä, nähdä ystäviä, olla spontaani. JA käydä kokopäivätöissä, tehdä opparia, suorittaa viimeisiä kursseja.

Painan tällä hetkellä päivä kerrallaan, koska muu ei auta. Katson ehkä muutaman tunnin eteenpäin. ”Nyt lopetan työt, menen salille ja vien auton äidille käyttöön.” Sen jälkeen päivän suunnitelmat ovat auki, touch it – feel it. Oppari on painanut niskassa jo jonkin aikaa. Sain sen eilen palautettua ensimmäiseen (ja omassa tapauksessani viimeiseen) välitarkistukseen. Olin huojentunut ja ylpeä, sain sen oikeasti kasaan itselleni asettamassani aikataulussa. Ohjaajan palaute heti viikon kärkeen kuitenkin palautti maanpinnalle kuin kylmä bitch slap poskelle. Edessä on vielä paljon työtä, lopulliseen arviointiin palauttamiseen on alle kaksi viikkoa.

Kiireistä eikä todellakaan helppoa, mutta en mä halua helppoa enkä tarvii helppoa. Haluan tuntea eläväni. Rakastan soveltamista, tilanteita, joihin ei ole käsikirjaa. Elämä on tällä hetkellä hieman haasteellista, mutta niin sen kuuluukin olla. Olisi sääli, jos kaikki asiat loksahtaisivat heti kohdalleen. Jos minkään asian eteen ei tarvitsisi nähdä vaivaa, että se kaikki tuotaisiin kultaisella tarjottimella eteemme. Jos saisimme kaiken mitä haluaisimme, heti kun sen haluaisimme.

Kohtaammamme vastoinkäymiset ovat muokanneet meistä sen mitä olemme nyt ja tulevat vaikuttamaan suuresti siihen, mitä olemme tulevaisuudessa. Me kehitymme ongelmien kautta. Ne vääryydet ja vastoinkäymiset, jotka tuntuivat pahoilta, ehkä ylitsepääsemättömiltäkin, kasvattivat meidät siihen mitä olemme nyt. Niiden asioiden, tilanteiden ja kausien takia jokainen meistä tietää mikä meistä tuntuu hyvältä tai ainakin sen mikä ei tunnu hyvältä.

Se, että olemme kohdanneet esteitä, joiden yli emme ole suoraan päässeet ovat ohjanneet elämän suuntaa. Osaamme kulkea pois päin niistä, kohti jotain muuta, tuntematonta. Musta on tullut määrätietoinen. Mä olen saanut kokea osakseni vähättelyä ja epäilyjä, joiden takia kaasutan vieläkin varmemmin niitä asioita kohti, joista nautin ja, joissa haluan kehittyä.

Niin teen nytkin. Aloitin kaiken tohinan keskellä uudessa työpaikassa, uudella paikkakunnalla ja työmatka tuplaantui. (Ihan kuin tässä ylimääräistä aikaa olisi muutenkaan). Jäädytin tutun salikortin ja vaihdoin toiseen. Hidasteita, esteitä tai ongelmia ratkottavaksi. Mä nautin pulmista ja niiden selvittelyistä.

Elämä on kuin yksi iso rubiikin kuutio. Sitä siirtelee paloja suuntaan, jos toiseenkin ja luulee ymmärtävänsä pelin juonen. Kuitenkin kun yksi sivu on täydellinen, muut ovat sekaisin. Niin se on elämässäkin ja ehkä vasta viimeisillä hetkillämme tajuamme, että elämän ei kuulunutkaan olla helppoa, jotta se olisi täydellistä.

xxo,
Janina

KOMMENTOI