Avainsana-arkisto: tavoitteet

PÄÄNSÄRYSTÄ LEUANVETOON ON PITKÄ MATKA

Kun hieman päälle vuosi sitten aloitin treenit TFW:llä, en saanut leuan leukaa. Todellisuudessa en pystynyt kauaa edes tangossa roikkumaan ja jokainen leuanvetoyritys päättyi päänsärkyyn.

Tekniikka ei ollut kohdallaan eikä voinut osuakkaan kohdalleen, sillä kehoni oli täyskipsissä. Treenasin paljon, huolsin kehoani vähän. Tein pitkiä pitkiä päivä, joten nukuin liian vähän. Kaiken sen vähäisenkin ajan nukuin hirviömäisellä tyynyllä.

leuanveto, hyvinvointi, miten vetää leuka, Janina Michaela, TFW Konala, TFW kokemuksia, Panorama Route, Etelä-Afrikka, matkablogi

Noista ajoista on nyt 1v 2 kk ja tänään se leuka sitten tuli. Se tuli vetämällä, ei rimpuilemalla. Kontrolloidusti ja reippaasti tangon yli. Se tuli niinkin hyvin, että rohkenin kokeilla lisäpainon kanssa. 1,25kg aka donitsi ei kuulosta paljolta, mutta kun siihen lisää lisäpainovyön painon.. No vitsivitsi. Jo ajatuskin siitä, että voin jonain päivänä kokeilla leukaa lisäpainolla on tuntunut hurjalta. Päässä on tanssinut Impossible-mörkö, mutta nyt se on hiljaa. Nyt olkapäällä hurraa Im-possible -otus, sillä lisäpainoyritys jäi muutamasta lyhyestä sentistä kiinni ja pikkasen pulpauttelin onnen naurua ilmoille.

leuanveto, hyvinvointi, miten vetää leuka, Janina Michaela, TFW Konala, TFW kokemuksia, Panorama Route, Etelä-Afrikka, matkablogi

Päänsärystä leukaan on ollut pitkä matka. Sen pituudella ei ole loppupeleissä niin paljoa merkistystä kuin matkan aikana tekemilläni päätöksillä, teoilla ja tekemättäjättämisillä. Niillä on sitä kuuluisaa painoarvoa. Mitä sitten muutin tekemisessäni?

  • Ihan ensimmäinen lähti tyyny vaihtoon. Vanhalla heitin vesilintua (kuvainnollisesti). Soronoo!
  • Aloin saapumaan salille vähintään 15 minuuttia ennen treenejä verryttelemään. Takaisin perusasioiden äärelle.
  • Priorisoin unen takaisin kärkeen. Nykyään nukun 7,5-8,5 tuntia yössä – en kaikkina, koska elämä.
  • Jäin treenin jälkeen tekemään muutaman leuan variaation esim. hyppäsin ylös ja pidin itseäni ylhäällä, hyppäsin ja laskeuduin mahdollisimman hitaasti.
  • Samalla tartuin kotonakin leuanvetotankoon – itse asiassa oma vuoteni vaihtui kädet tangossa kiinni.
  • Kysyin apua ja neuvoa. ”Miltä tekniikka näyttää?” ”Aktivoituuko oikein?” ”Mitä voisin vielä tehdä?” Apua saa kun pyytää.

leuanveto, hyvinvointi, miten vetää leuka, Janina Michaela, TFW Konala, TFW kokemuksia, Panorama Route, Etelä-Afrikka, matkablogi

Melko yksinkertaisia asioita, melkein itsestäänselviä, mutta jotka jäävät unholaan elämän kiireissä. Onko sinulla samoja kokemuksia leuanvedon tai muun liikkeen/asian kanssa? Miten harjoittelit ja kehityit?

xxo,
Janina

Avainsanat: , , , , , , ,

TOTEUTUUKO UNELMAT KEVÄÄLLÄ?

Tästä postauksesta piti tulla täysin erilainen, mutta onko sattumaa, että päivä sen jälkeen kun olin kirjoittanut luonnoksiini postausotsikon ”toteutuuko unelmat keväällä” yksi unelmistani toteutuu?

Janina Pohja, unelmat, Grenoble, Bastille

Mieheni palautti ennakkotehtävänsä kouluun tiistaina ja se sai mut ajattelemaan sekä omia että mieheni unelmia. Oikeasti haluaisin kutsua niitä tavoitteiksi, sillä olemme molemmat tehneet asioita niiden eteen.

Kevät tuntuu olevan maagista aikaa, silloin tehdään rohkeampia päätöksiä. Luotetaanko me enempi tulevaan vuoteen ja mahdollisuuksiin koska näemme auringon pimeän tunnelin päässä? Päivistä tulee hetki hetkeltä valoisempia, jaksamisemme on parempi – näemmekö asiat positiivisemmin?

Vuosi sitten keväällä debyytti-kisoihini oli kaksi viikkoa aikaa. Olin kerennyt unelmoimaan kisalavoista jo vuosia ja maaliskuun taittuessa huhtikuuksi olin tekemässä unelmastani totta. Jokainen päivä tein valintoja, jotka toivat tavoitteeni lähemmäksi. Priorisoidessani treenit, ruoka-ajat ja levon listan kärkipäähän en antanut sattumille sijaa ja nousin lavalle voittajana ja saavuttajana. 

Tavoitellessaan jotain ja pysyessään vankasti samalla tiellä, vastoinkäymisistä huolimatta, onnistuu saavuttamaan. Et välttämättä saavuta sataprosenttisesti sitä, mitä olet tavoitellut, mutta se on okei. Se voi parhaimmassa tapauksessa olla siunaus, jolla kehityt ja kasvat – hetken päästä saatat huomatakin olevasi pidemmällä kuin osasit kuvitellakkaan.

Janina Pohja, unelmat, Grenoble, Bastille

Mieheni on esimerkiksi kehittynyt piirtämisessä viimeisen puolen vuoden aikana aivan hurjasti. Niinkin paljon, että en välillä sisäistä että hän on piirtänyt joitain hahmoja. Hän on puhunut unelmastaan 3D-animoinnin parissa kaikkien yhteisten vuosiemme aikana ja olen sanattoman ylpeä siitä, että hän päätti vihdoin tarttua kiinni ja tehdä kaikkensa välittämättä muiden mielipiteistä. Joku muu voisi kummastella 34-vuotiaan opiskelemaan hakemista, mutta minä en. Onko susta? Unelmat muuttuvat tavoitteiksi, tavoitteet toteutettaviksi.

Huhtikuu on meille selkeästi isojen tapahtuminen ja päätösten kuukausi. Mun body fitness -kisat, mieheni ennakkotehtävien palautus sekä se, että sain eilen tietää pääseväni työharjoitteluun unelmien paikkaani, tekemään just enkä melkeen sitä, mihin jo viime vuonna tähtäsin.

Vielä viikko sitten olin varma, etten löydä harjoittelupaikkaa. Ei-vastauksia alkoi satelemaan sähköpostiini ja ne alkoivat painaa päätäni alas. Tiesin kyllä, etten jäisi puille paljaille, sillä isälläni on oma firma ja olinkin ilmoittanut isälleni tulevani hoitamaan ainakin osittain heidän markkinointiaan, jollei muuten tärppää. Se olisi kuitenkin ollut viimeinen vaihtoehtoni (sori iskä <3). 

Huhtikuusta saattoi juuri tulla minulle kuukausi, joka on hieman muita kuukausia kivempi.

Janina Pohja, unelmat, Grenoble, Bastille

Herättääkö kevät sut tekemään unelmista tavoitteita? 

xxo,
Janina

Haluatko heti tiedon uusista postauksista?
Seuraa: Facebookissa – Bloglovin:ssaInstagramissa

Avainsanat: , , ,

Goodbye fitness

Siltä nyt tuntuu. Tuntuu, etten ole koskaan kilpaillutkaan. Tuntuu, etten ole koskaan urheillutkaan. Tuntuu, että hyllyn kävellessäni kaduilla. Tuntuu, että olen pettänyt sekä itseni että muut. Tuntuu ristiriitaiselta. 

Pohdittavaa on ollut. Ensimmäisen kisadieetin aloituksestani on nyt hieman päälle vuosi, mitä tässä ajassa on kerennyt tapahtua? Olen tiputtanut 13 kiloa ja syönyt ne takaisin – ymmärrätte varmasti, jos sanon että päässäni hyppii piru. Se, joka sättii ja ripittää. Miten voit sanoa noudattavasi terveellisiä elämäntapoja, jos lihot kaiken pudottamasi takaisin. 

20151123_150617

Tekosyy tai ei, kroppa toimi hyvin eri tavoin kisojen jälkeen kuin ennen niitä. Otan väistämättä kaiken vastuun omista päätöksistäni, siitä, etten kunnioittanut kroppaani tarpeeksi, antaakseni sille riittävästi aikaa palautua, jotta myös myöhemmin muistuttaisin urheilevaa enkä sohvaperunaa. Nyt, ja jo pidempään, peili on ollut ”viholliseni”. Kuten moni muu ennen mua on sanonut, fitness-kisaaja ei tule koskaan katsomaan peiliin normaalisti. Hän ei tule katsomaan itseään tavallisena henkilönä, sillä alitajunnassaan hän on ikuisesti kisaaja. Katsoessani peiliin näen vain virheet ja parantamiskohdat. Näen ensimmäisenä sen mitä hulivili-Janni on kesän aikana saanut kropassaan aikaan. Selluliitit, jotka peittävät reisiä ja lantiolla olevat painaumat, jotka kiristävät housut ovat jättäneet jälkeensä.

Olen tietoisesti pakoillut vaakaa. Ehkä pelännytkin sitä hieman, todellisuudessa paljon, mutta toisaalta en ole kaivannut tietoa painostani. Asetan itselleni paljon tavoitteita, jotka ohjaavat tekemisiäni ja päätöksiäni. Tämän hetkinen hyvinvointiin liittyvä päätavoitteeni on saada takaisin sporttinen kroppani. Sellainen, jossa viihdyn. Sen ei tarvitse olla tietty rasvaprosentti tai kilomäärä, ne eivät, enää, toimi itselleni riittävinä hyvinvointini mittareina. Tavoitteenani on löytää kroppani tasapaino. Olenko aikaisemmin ollut tasapainossa vai kuvitellut vain? 

Voin kuitenkin tällä hetkellä melko hyvin. Puolentoista kuukauden salitauko antoi kropalleni aikaa palautua. Lepoviikkoja ei 22 viikon kisadieetillä ollut, enkä juuri levännyt kisojen jälkeenkään – liekki salille palaamiseen ja lihaksen takomiseen paloi, sinne oli pakko päästä etten menettäisi kaikista parasta kehittymisaikaa. Jälkeenpäin on helppo järkeillä, todeta tarvinneensa hieman enemmän lepoa. Jatkoin treenaamista ignooraamalla kehoni väsymyksen merkit. Moni meistä tietää, miltä uuden treeniohjelman hyppysiin saaminen tuntuu – salille haluaa koko ajan.

Treenit sujuivat, mutta eivät tuottaneet itselleni mielihyvää. Menin, koska olin tottunut. En tiedä, onko tuo kaikki johtanut tähän hetkeen. Kun saimme valmentajani kanssa yhteistyön käyntiin, treenit kulkivat ja sain treeneissä endorfiiniryöppyjä, iski flunssa. Musta tuntuu, että tiedän mitä teen, tiedän miksi teen, mutta en kuitenkaan. Tällä hetkellä tiedän, että fitness-kisaaminen ei tule olemaan osa lähitulevaisuuttani, kuten alunperin olin suunnitellut.

20151123_150625

Seuraavat kisani mietittiin syksyksi 2016, mutta sen suunnitelman kuoppasin itsekseni loppukesästä, pohtiessani perinpohjin hyvinvointiani, jaksamistani, kehittymistäni, ottaen huomioon muut elämäni osa-alueet. Kevään kisoja varten olin puoli vuotta poissaolevana opinnoistani, enkä halua lykätä valmistumistani yhtään pidemmälle. Miksi en sitten kisaisi opintojen ohessa, onhan se moni muukin tehnyt? Tilanne olisikin eri, jos pystyisin vain opiskelemaan ja valmistautumaan kilpailuihin, mutta minun tilanteessa on pakko myös käydä töissä. Näiden kolmen reippaasti stressaavan kombinaatio ei kuulosta itselleni mielekkäältä, ja viimeistään kun yhtälöön lisätään tuleva työharjoittelu, mahdollisesti palkaton sellainen, päätös on yksinkertainen.

Olen hahmotellut päässäni seuraava kilpailuajankohtaa. Valmistun keväällä 2017, joten tulen nousemaan lavalle aikaisintaan syksyllä 2017. Tämä mahdollistaa itselleni rauhallisen ja stressittömämmän kehityskaaren, enkä tarkoita nyt etteikö treenit olisi intensiivisiä vaan sitä, että mitään ei tarvitse tehdä kiireessä. Fitness-kisaaminen saa nyt siirtyä sivummalle, tai oikeastaan pysyä siellä.

xxo,
Janina

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , ,
%d bloggers like this: