Avainsana-arkisto: tavoitteet

Kyyneleitä ja hikeä maaliviivalla

Kuinka moni meistä haluaisi olla ylpeä itsestään? Tavoittelemme sitä fiilistä, joka valtaa meidät saavuttaessa tavoitteemme. Kaikille meille se on erilainen. Yhdelle se tarkoittaa leuanvedon helpottumista, toiselle taas omien mielipiteidensä takana jykevämmin seisomista. Minulle se on ollut molempia näitä, mutta lauantaina se oli jotain muuta.

Yksi loppukesän piristäjistä oli edessä. Midnight Run. Sitä kerettiin työporukalla moneen otteeseen spekuloida. Olin asettanut itselleni tavoitteen olla parempi kuin viime vuonna. Minulta puuttuu intohimo juoksuun, harvoin olen vapaaehtoisesti sitonut juoksukengät jalkaan ja lähtenyt lenkille. Tänä kesänä tein oman ennätykseni ja juoksin KAHDESTI.

Snapchat-838195612287849369

Lauantain aamuvuoro oli täynnä jännitystä. Miten juoksu tulee kulkemaan lyhyiden yöunien ja pitkän päivän päätteeksi? Alittuuko tavoiteaika? Pysynkö työkaverini peesissä vai jäänkö viime vuoden tapaan junasta? Olimme saaneet kasaan ison juoksuporukan täynnä naurua. Pelkästään heidän läsnäolo sai minut rentoutumaan ja unohtamaan edessä olevan koitoksen.

Viime vuoden aikani oli 1:00:15. Tunti viisitoista sekuntia. Se oli itselleni suuri saavutus. Juoksin elämäni pisimmän matkan, kohtuulliseen aikaan. Tänä vuonna olin kuitenkin saanut hieman itseluottamusta tekemiseeni. Mutta vain hipun verran. Tavoite, joka mielessäni starttasin juoksun oli 59:59. Eli juosta alle tuntiin. Parannus se pienikin parannus olisi.

Kolmen kilometrin kohdalla kelloni näytti tasan 18 minuuttia – 6 minuutin kilometrivauhti. Aloitin juoksun kevyesti, sillä viime vuonna starttasin liian kovaa ja sippasin loppua kohden. Nyt uskoin, että pystyn viimeisillä kilometreillä kirimään. Musiikkivalintanikin oli mennyt nappiin. Viime vuonna pahalla hetkellä korviini kajahti Backstrees Boys slovari. Se siitä juoksusta. Lauantaina kaikki meni paremmin.

IMG-20150829-WA0010

Ilta oli täysin minun omien odotuksieni rikkomista. Juoksu kulki, vaikka jalat alkoivat painaa ja vatsaani nipistää. Juuri ennen viimeistä kilometriä mieheni syöksyi ohitseni. Jos Miko jaksaa vielä kiristää tahtia niin perkele jaksan minäkin! Maaliviiva mielessä kovensin tahtia ja viimeinen kilometri olikin matkani nopein – juoksin sen viiteen minuuttiin. Sain loppusuoralla juostua mieheni kiinni ja tarrattua häntä kädestä. Yhdessä maaliviivan yli. Äkkiä katse kelloon.

Miltä se aika sitten näytti? Hyvältä. Erittäin hyvältä. 56:40. Valtava tunnekuohu puhalsi kroppani läpi. Olin antanut kaikkeni. Hymyilytti ja itketti. Urheilu on itselleni sydämen asia. Se saa tunteeni kuohumaan todella helposti. Virallisesti mitattu aikani oli vielä yllättävämpi, 55:49 !!! Itselleni käsittämätön aika. Miten voi aika parantua NELJÄ ja PUOLI minuuttia harjoittelematta.

Tämä vuosi on ollut täynnä yllätyksiä. Alkava syyskuu on täynnä upeita asioita, mitä kaikkea tulevat kuukaudet pitävätkään sisällään!

xxo,
Janina

Avainsanat: , , , , , ,

Dream, then do.

Kenellekään ei ole varmastikaan jäänyt epäselväksi, sunnuntaina oli upea päivä. Päivä, jolloin moni saavutti tavoitteitaan, ylitti itsensä ja sai päätökseen pienen matkan elämästään. Sunnuntaina kilpailtiin Fitness Classicissa. 

Olimme paikalla jo kun messupuoli avattiin sillä itselläni oli edessä kisakenkien osto. Yllättäen Biancaneven osasto kuhisi asiakkaista, mutta hymy ei näyttänyt myyjiltä hyytyvän. Onnekseni muut hiplailivat heidän ihania vaatteitansa kun itse sujahdin takaosan penkille kenkien sovitukseen. Ensimmäiset kengät – nappiin meni! Edessä on vuosi kovaa harjoittelua. Kaikki apu otetaan vastaan ja jos lukijoista löytyy tulevia tai jo kisanneita, jotka haluaisivat harjoitella yhdessä – tiedätte mistä minut löytää! 

DSC_0735

DSC_0750

DSC_0755

DSC_0763

DSC_0777

DSC_0858Luikahdimme sisään saliin heti kun ovet avattiin. Halusimme saada parhaimmat mahdolliset paikat sillä rakas ystävämme kilpaili debyyttinsä vapari fitneksessä. Kylmät väreet kulkivat läpi koko vartaloni kun Annikan nimi kuulutettiin. En voisi olla ylpeämpi hänen saavutuksestaan. Tavoitteen eteen on tehty paljon töitä, kuten jokainen lavalle noussut kilpailija. Ensi vuonna roolit vaihtuvat kun on minun vuoroni nousta lavalle. 

annikaFitneksen jälkeen oli minun tuleva sarjani, Body Fitness. Pituusluokkia on kolme; alle 163cm, alle 168cm sekä yli 168cm. Minä, pikkuisena kääpiönä, tulen kilpailemaan keskimmäisessä sarjassa. Nuo kylmät väreet eivät loppuneet ystäväni esiintymiseen vaan jatkuivat kaikkien body-pituuksien esikarsintojen sekä finaalien läpi. Olin omissa sfääreissä. Silmät kostuivat. Oma unelma konkretisoituu päivä päivältä enemmän. Intohimo ja tahtotaso ovat kovat. Imin upeista kilpailijoista kaiken minkä katsomosta käsin pystyin. Katsoin lavaesiintymistä, poseerauksia ja ilmeitä. Pitää muistaa hymyillä – ihan kokoajan! 

ALLE 163 CM

DSC_0783

DSC_0784

DSC_0794

DSC_0801

DSC_0875

DSC_0928ALLE 168 CM

DSC_0804

DSC_0814

DSC_0818

DSC_0885

DSC_0888

DSC_0929

YLI 168 CM

DSC_0823

DSC_0830

DSC_0897

DSC_0898

DSC_0942Eniten minua (sekä muita kisojia seuraamassa olleita Fitfashion-bloggaajia) jännitti Saran puolesta. Kihlattuni tuntee Saran vuosien takaa, joten en ollut jännitykseni kanssa yksin. Upea saavutus, upea kunto ja varmasti kaikista levein hymy! Hänen esiintyminen oli luonnollista ja itsevarmaa – sellaista itsekin tavoittelen. 

sara

Sunnuntaina jotain päässäni kolahti. Unelmistani tehdään totta vuoden päästä. Tavoitteista todeksi. Olen paljon miettinyt omaa matkaani, olenko kehittynyt riittävästi. Vuosi sitten olin pienoinen, nyt sen kymmenen kiloa isompana ja vahvempana. Vielä on aikaa, mutta se tarkoittaa kovaa työtä – jokikinen päivä. Kaikista tärkeintä itselleni on säilyttää oma hyvinvointi sekä intohimo tekemiseen. Minulla on rohkeus julkisesti seistä tavoitteeni takana, sanoa se ääneen ja ottaa vastaan mahdollinen julkinen epäonnistuminen. Se on elämää, mutta minulta pitää myös löytyä rohkeus sanoa nyt riittää. Jos se tulee tarpeen, mutta haluan uskoa ettei tule. Minulla on kivenkova luotto valmentajiini, tukijoukkoihini sekä itseeni. 

Vuoden päästä haluan säteillä lavalla. Sen hetkisessä parhaimmassa kunnossani. Hymyillä aitoa, leveintä hymyä. Hillitä tunteeni, sillä kyyneleet vierivät todella helposti. (Note to self: kisameikistä täysin vedenkestävä!) Pysyä koroilla pystyssä ja olla ylpeä itsestäni. Ylpeä tulen olemaan myös kanssani lavalle nousevista bloggaaja-kollegoistani kuten Minnistä. Näiden bloggaajien kanssa pidämme yhtä, vaikka tavoite on sama. Tuemme toisiamme parhaimpiin suorituksiimme. Pystymme olemaan aidosti iloisia toistemme puolesta, kilpailuhenkeä parhaimmillaan. 

Onnittelut jokaiselle upean suorituksen tehneelle kisaajalle. 

xxo,
Janina

PS. Kaikki kuvat ovat minun ottamiani. Jos haluat kuvia käyttöösi, ota yhteyttä! (:

Avainsanat: , , , , , , , ,

Mayor’sin möröt

Tiedättekö sen salin, sen mörköjen luolan Ruoholahdesta? Paikka, jonne kaikki karjuvat ”steroidihirmut” kokoontuvat. Siellä kolistellaan ja käytetään maksimi 71 kilon käsipainoja. Sinne ei moni ulkopuolinen uskalla yksin. Noin niinkuin vähän kärjistetysti. 

Kävelin tänään päättäväisesti kohti Ruoholahden kauppakeskusta. Mayor’sin sisääntulo oli muuttunut, löytäisinköhän sinne ollenkaan? Olimme sopineet ihanan valmentajani, Satu Kalmin, kanssa ensimmäiset yhteistreenit. Tähän asti olen treenannut huippu PT:n kanssa Sadun tekemillä ohjelmilla. Minua jännitti niin Mayor’sille meno kuin tuleva treenikin. Olin piirtänyt päähäni mielikuvan salista. Siellä käy vain tositreenaajat. Juuri ne yllämainitut korstot. 

Hyvänä bloggaajana keskityin tänään treeniin ja jätin puhelimen koppiin. Ei kuvia treenistä, kehityksestä eikä salista.

Hyvänä bloggaajana keskityin tänään treeniin ja jätin puhelimen koppiin. Ei kuvia treenistä, kehityksestä eikä salista.

Sisääntulon löytäminen olikin helppoa, jokaisella seinällä tuntui olevan kyltti osoittaen minut oikeaan suuntaan. Vastaanotossa seisoi selvästi treenannut mies, joka ystävällisesti päästi minut sisään ilmaiseksi – tutustumiskäynnille. Olihan viimeisestä (ja ainoasta) vierailustani kulunut päälle vuosi, jonka aikana sali on kerennyt paljon muuttumaan – mielestäni mainioon suuntaan!

Olin ajoissa paikalla, jotta kerkeäisin lämmittelemään omalla enkä valmentajalle varatulla treeniajalla. Näin saan ajasta kaiken irti. Pukuhuoneeseen haahuillessani vastaan tuli niin Katarina Tunturi kuin Sami Sundvik. Sisäänkäynniltä avautui pitkä käytävä, jonka varrelta löytyivät mm. aerobiset laitteet, putkirullat ja crossfit tyyppinen alue. Alakerrasta löytyy suurin osa laitteista sekä vapaat painot. 

Tämän päivän treenin teimme alakerrassa, josta ei löytynytkään vain kamalia korstoja vaan aivan tavallisia treeni-Pirkkoja ja -Penttejä. Murinaa, kolinaa, ärähdyksiä, loppuun asti vietyjä settejä. Ei haitannut, että kuulokkeet oli pukkarissa. Rock pauhaa taustalla, sali on täynnä erilaisten tavoitteiden metsästäjiä. Jos kuntosaleille olisi oma tunnelmansa, niin tällainen se olisi. Laitteet eivät ole uusimpia muotihömpötyksiä vaan peruslaitteita. Näiden lisäksi löytyy esimerkiksi vipunostot sivulle -laite, jonka toivoisin myös omalle salilleni. Eikä se ole ainoa laite, jonka sieltä mukaani ottaisin. 

photo 2 (2)

Mayor’sin tunnelma yksissään saa lihakset pumppiin! (kuva Googlesta)

Treeni meni nappiin. Satu hymyili, oli tyytyväinen. Tekniikoita hiottiin; miksei ne perkeleen kyynärpäät pysy ylhäällä olkapäitä treenatessa? Takaolkapäitä vääntäessä ne tuppasivat tippumaan alati, mutta Sadun sanottua ”jos ne vielä tippuu teet 100 yleisliikettä” – jännä, miten painoin loppuun asti ilman kyynärpääpoliisin huomautuksia. 

Mayor’sin mörkökupla puhkesi. Tulen tulevaisuudessa treenaamaan siellä useamminkin. Ehkä pääsisin vihdoin tutustumaan paljon puhuttuun hack-kyykkyyn, joka loistaa suurimmalla osalla saleista poissaolollaan. 

Oletteko te käyneet Mayor’silla? Mitä mieltä te olette paikasta? 

xxo,
Janina

Tämä ei ole yhteistyöpostaus. 

Avainsanat: , , , , , , ,
%d bloggers like this: