unelmista totta | JANINA MICHAELA

Hei 29 2014

Virallisesti kilpaurheilija

Eilen tapahtui jotain itselleni suuresti merkitsevää. Sellaista, joka sai minut puhkumaan intoa, hymyilemään leveästi ja uskomaan itseeni. Tapasin uuden valmentajani.

Valmentajani on Lahdessa, joten ensitapaaminen sovittiin hänen kuntosalilleen. Olin jännittänyt tapaamista jonkin verran, mutta jo ensi hetkestä asti tiesin jännityksen olleen turhaa. Jännityksen aiheena oli oma kuntoni, jonka eteen olen tehnyt paljon töitä. Emme kauaa jutelleet ennen kunnon checkausta. Olin saanut hyvin kasvatettua lihasmassaa. Kroppa oli myös tasapainoinen, eikä yhtä heikkoa kohtaan löytynyt. Pystymme siis keskittymään täysillä koko paketin parantamiseen.

Kuten monella naisella, myös minulla tuppaa ylimääräinen kertymään alavartalooni. Ensimmäisenä etappina lähdemme tiivistämään jalkoja sekä pakaroita – tietysti tuo leveähkö vyötäröni saisi myös tiivistyä. Teimme uudet ohjelmat paikan päällä, jotta pääsemme heti ottamaan ensi askeleet yhteisellä taipaleellamme. Läsnäoleva, kuunteleva ja naurava mies. Tiedän olevani erittäin hyvissä käsissä.

Tavoite on nyt virallisesti lyöty lukkoon. Kevät 2015, Fitness Classic. 19. huhtikuuta. Body Fitness. Nousen lavalle tekemään kisadebyyttini. Aikataulu on realistinen ja tavoite on korkealla. En lähde hakemaan kilpailuista ainoastaan kokemusta vaan myös menestystä. Tulen seuraavien kuukausien aikana tekemään kaikkeni sen eteen. Onko hyvin epä-suomalaista kehdata sanoa haluavansa menestyä?

Tapaaminen jätti minuun voimakkaan olon. Tavoite on realistinen ja mahdollisuudet ovat hyvät. Puhuin koko paluumatkan äitini sekä mieheni kanssa eikä kummallekkaan jäänyt epäselväksi intohimoni taso. Nyt mennään. Tästä ei enää peräännytä.

Wish me luck!

xxo,
Janina

Avainsanat: body fitness, Fitfarm, Fitness Classic, kisatavoite, unelmista totta

Maa 07 2014

Jätä kommentti

Fit Times, Yleinen

Viikonlopun meininkejä

Viikko on ollut juuri niin kiireinen mihin olen tottunut. Onneksi viikonlopuksi olen sopinut huikeita ja piristäviä tapahtumia – ihanien ihmisten kanssa!

Tänään illalla 16 vuoden takainen unelmani toteutuu. Joku teistä sen varmasti saattaakin jo arvata: olen menossa illalla Backstreet Boysin keikalle! Vuonna 1998 sydämeni särkyi. Petyin suuresti sillä vanhempani eivät vieneet minua BSB:n keikalle. NIin kuin kaikkien vanhemmat. Äitiäni ei yllättänyt soittoni päivänä kun lehdet varmistivat maaliskuun keikan toteutuvan. ”Nyt saat kustantaa mulle keikkalipun sillä tätä en aio missata!”

Tämä viikko on mennyt nostalgisten biisien tahtiin fiilistelyn. On myös hulvatonta kuinka minun 10-vuotias pikkusiskoni on hurahtanut BSB:hen yhtälailla. Hänkin on tulossa katsomaan keikkaa.

Huomenna onkin edessä GoExpo-messut, jossa pääkiinnostuksenani on ensimmäiset Fitness Helsinki kisat! Olen todella innoissani! Pääsen moikkaamaan Yoogaian porukoita. Kurkkaamaan Midnight Runin osastoa, sekä Lorna Janen uutuuksia. Suosittelen jokaista kynnelle kykenevää tulemaan ainakin kisoja seuraamaan, ne alkavat klo 11 Fitness Model & Figure sarjoilla! Varmasti upea tapahtuma, johon Else Lautala on panostanut paljon

Broidin lempiyhteiskuva lämmittää kaikkien sydämiä ! <3

Rentoa, nauruntäytteistä ja ikimuistoista viikonloppua rakkaat!

xxo,
Janina

Avainsanat: Backstreet Boys, Fitness Helsinki, Go Expo -messut, onnellinen, rentoutuminen, unelmista totta, viikonloppu

Tam 28 2014

2 kommenttia

Fit Times, lajikokeilu

Kypärien kolinaa

Vatsanpohjaa kutittaa. Pää tuntuu olevan pyörällä kun muistelen kuvioita ja opittuja tekniikoita.
Pylly alas. Pylly alas.

Olen matkalla jenkkifutiksen ensimmäisiin kontakti-treeneihin. Valmiiksi keitetyt hammassuojat keikkuivat laukussani. Olen syönyt hieman tuhdimman aamupalan; kananmunaa, puuroa, marja-smoothie, kahvia ja sämpylää. Ruokaväli tulisi venymään hieman pitemmäksi kuin totutusti, joten kroppa (sekä treenikaverit) varmasti kiittäisivät ekstra-murkinasta. Näin pikkunälkä-Janni pysyisi piilossa.

Saapuessani hallille, aulassa on vastassa niin, kurssille minut houkutellut, kaverini kuin muutkin valmentajat. Ensimmäisenä tehtävänä on kahlata kypärä- ja suojameri löytääkseni itselleni sopivat kamat. Hartiasuojat ensimmäisenä; ne päällä tuntuu oudolta, en hahmota omaa leveyttäni ollenkaan vaan törmäilen siellä täällä ovien karmeihin. Saisinko otettua nämä body fitness -kisoihin tulevaisuudessa? Hartiat olisivat varmasti tarvittavan leveät.

Pääni on iso, neliönmuotoinen. Minulla on isompi pää kuin Mikolla. Löytyisikö minulle sopivaa kypärää? Ensimmäinen yritys on nappiosuma. Ville säätää leukasuojaa ja pumppaa aivoihini ilmaa. Kypärien sisäpuolella on ilmatyynyjä, joihin lisäämällä tai vähentämällä ilmaa istuvuus paranee. Housut ovat yllättävän mukavat; suojapatjoja on reisien, polvien, lonkkien ja häntäluun kohdilla. Oma takamukseni tuntuu olevan itselleni suurin ongelma. Rakastan sitä, enkä vaihtaisi sitä pienempään maksustakaan. Mitkään housut eivät silti tunnu nousevan riittävän korkealle, istuen samalla muualta hyvin. Vyötärönauhaa kireämmälle, nämä kelpaavat hyvin.

Kaikkien kamojen ollessa päällä tuntuu ryhdikkäältä. Skarpilta. Jämäkältä. Tuntuu varmemmalta. Suojat ovat kuin suojamuuri, ne päällä olen valmiimpana ottamaan kovempaa osumaa vastaan. Valmentaja hakkaa päähän, ei satu. Tunnen olevani valmis yrittämään kaikkeni, oppimaan paljon.

Vesipullo kentän laidalle, hammassuojat suuhun ja valmentajien ympärille. Hallissa kohisee. Siellä on muitakin joukkueita treenaamassa. Aluksi on vaikea kuulla, mutta saan nopeasti blokattua muiden tekemisen. Alkulämpöä liikkuvuusharjotteilla; mielikuvitus aitoja, askelkyykkyjä, niskan nostoa. Pallon kiinniottoa. Kuvioiden juoksua ja kiinniottoa. Nuken taklausta. Muiden taklausta. Puolustamista ja hyökkäämistä.

Ennakko-oletuksenani treeneistä oli mustelmat ja nurmesta vihreäksi värjäytyneet vaatteet. Päätä puristava kypärä ja suojista rajoittuneet liikeradat. Tuo kaksi tuntinen oli kuitenkin kaikkea muuta. Pääsin omaan zoneen, keskityin ja annoin kaikkeni. Tekniikat eivät olleet helpoimpia. Pään pitää olla 100% mukana tekemisessä, keskittyminen on kaiken a ja o; pylly alas, jalka eteen, kädet ympärille, lantio, toinen jalka, jaloista voima – taklaus.

Jos aikaisemmin pelkäsin minua pitempiä pelaajia, enää en pelkää heitä läheskään yhtä paljon. Tiedättekö miksi? Alemmaksi pääsevä pelaaja saa taklauksen vietyä loppuun. Se pelaaja, jonka hartialinja on alempana pystyy työntämään jaloillaan enemmän ja kovemmin – onnistuen taklauksessa. Ehkä saan Mikon seuraavassa lumisodassa kaadettua ilman että kaadun itse?

Olen todella innoissani lajista. Olen jopa aloittanut keskustelua jenkkifutiksen ja body fitneksen lomittamisesta. Olisikohan se mahdollista? Mitähän valmentaja tuumaisi? Annetaan näiden ajatusten kuitenkin hautua vielä. Treenikertoja on onneksi vielä jäljellä, mutta niin on opittavaakin.