Polvileikkaus jännitykset

Makaan Terveystalo Kampin odotus/heräämöhuoneessa ja odottelen ortopedini, Jammu Öunapin, moikkausta ennen leikkaussaliin menoa. Fysiterapia kävi tuomassa kyynärsauvat ja kertomaan kuntoutusohjeista. Aikamoinen projekti tulee olemaan edessä, mutta nyt tähän panostetaan 130% jotta en koskaan enää näe leikkaussalin valoja vasemman polveni takia. Kerron kuntoutuksesta lisää myöhemmin.

Nälkä alkaa olemaan, oikeastaan on ollut jo aamusta asti. Syöyt olen viimeksi 1 AM aikaan Lontoon Olympialaisten päätösshowta katsellessa.

Seurasitteko itse Olympialaisia? 
Itselläni kävi, niinkuin useasti aikaisemminkin, innostuin kisoista vasta liian myöhään. Olen aina tykännyt seurata yleisurheilua enemmän kuin muita lajeja. Kaikista lajeista pikajuoksumatkat ja viestit ovat mieleisimpiä. Mitä itse tykkäätte seurata? 
Yksi hienoimmista asioista mitä isot urheilutapahtumat saavat aikaan, on motivointi. Huomasin itsessäni ainakin monet kerrat innostuksen kipinöitä. On hianoa että uusille ja pienemmille lajeille saadaan julkisuutta ja saadaan ne lasten ja nuorten tietoisuuteen. Kaduilla kävellessäni lasten sanat ”musta tulee isona juoksija/uimari/purjehtija..” tuovat hymyn huulilleni. 
Innostiko Olympialaiset teitä kokeilemaan uutta lajia tai palaamaan vanhan tutun pariin?
Innostuin juoksusta ja kerronkin teille omia juoksu idoleitani uudessa päivityksessä. 
Kohta käy matka leikkaussaliin. Jännittää.
Luotan täysin ortopediini, onhan hän toiminut niin Suomen MM-kiekkojoukkueen kuin Jokereidenkin lääkärinä. :)

Wish me luck !
xo,
Janina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: