Viimeiset päivät ovat olleet aika pitkiä. Aamusta salille ja iltaan töihin. Kuulostaa peruspäivältä ja niinhän ne ovatkin olleet. Ainoana pikkujuttuna on, että kotiin tultaessa joudun vielä syömään kaksi ateriaa. Ne taas venyttävät nukkumaanmenoani hyvin pitkälle, en oikein tykkää siitä. Dieetistä on silti pidettävä kiinni, parhaiten. Olen sen verran oikonut mutkia, että 2,5 tunnin sijasta olen viimeisten aterioiden välillä pitänyt vain 2 tuntia. ”Nukkumaan, nukkumaan..” pyörii vain päässäni, tälläkin hetkellä. Onneksi kerkesin kuitenkin juuri ja juuri nauttimaan saunavuorostamme muutaman minuutin, hieman rentoutusta – ihanaa!
Tänään tein salilla rinta-ojentaja-olkapää -treenin. Olen ollut koko päivän niin hyvällä mielellä sillä olkapäätreenini oli varmaankin paras mitä olen ikinä tehnyt ! Jokainen liike ja toisto meni juuri niin perille kuin kuuluukin, aivan mahtavaa. :) 
Eilisen työpäivän jälkeen oli rankkaa tulla kotiin. Olin aivan poikki koska edellisenä yönä näin aivan kummallisia unia, jotka sitten mietityttivät itseäni päivän pitkän. Kotiin tullessani ihanin mieheni oli imuroinut sekä kaiken lisäksi tuonut mulle lahjan! Yllätyin – paljon. Tietysti hyvällä tavalla. Arvatkaapa mitä paketti sisälsi! Alusvaatteita, oioi. Ihania! :) Päivä parani kummasti. 
Huomenna onkin aamuaerobinen ja vatsalihakset vuorossa. Tärkeimpänä tietysti, viikon viimeinen työvuoro! JEE. Viikonloppuna sitten messuillaan, nähdään ystäviä, juhlitaan pikkusiskon synttäreitä ja muuta kivaa.

Viimeiset kaksi postaustani ovat herättäneet paljon keskustelua, hyvä niin! Kiitos kaikille kommenteista, samanmielisistä tai ei, ne on kaikki tärkeitä! :) Keep it up!

xxo,
Janina

PS. Täältä pääsette vielä kannustamaan mua Cosmopolitanin Tähtibloggaaja -kisassa! Kiitos kaikille jo tykänneille ja kommentoijille. :) Katsotaan kuinka pitkälle päästään!

Janina Pohja avatar

Published by

Categories: ,

8 vastausta artikkeliin “Arkisen elämän pienet ilot”

  1. Katey avatar

    Tsemii jaksamiseen dieettis kanssa! Oot niin rautane muija mitä oon lukenu blogias et selätät sen hyvin ; )

    Tykkää

    1. msbottom avatar

      Kiitos! Nyt huomaa, että kyllä alkaa homma toimii. Semmonen pieni nälkä kurkkii tuolta olan takaa onneksi vain välillä ja muuten on huomaamaton! :) Hyvin mennään! Ens viikonloppuna on tankkauspäivä, niin omnom! ;)

      Tykkää

  2. Elisa avatar

    Oi ihana mies! Tulin hyvälle mielelle tästä :) oot niin positiivinen! Jatka samaan malliin! muuten, en tiedä onko tarkoituksella, mut sulla on päällä toi varmennusjuttu, eli joutuu joka kerta kirjottaa ne numerot ja kirjaimet. Sen saa poiskin päältä jostain asetuksista.

    Tykkää

    1. msbottom avatar

      Yritys on kova, niinkuin omassakin postauksessas sanoit: positiivisuus kannattaa. Nää on näitä elämänkoulun opettamia tapoja. ;) Kantaa pitkälle! Ei todellakaan oo tarkotuksella, kiva kun sanoit – off it goes! (Jos vaan löydän :D)

      Tykkää

    2. msbottom avatar

      Kokeiles nyt, sainko oikeesta kohtaan klikattua. :)

      Tykkää

    3. Elisa avatar

      Kyllä onnistui Jeeee! :D

      Tykkää

    4. msbottom avatar

      Hhahahaa ! :D Oikein hyvä.

      Tykkää

Jätä kommentti Elisa Peruuta vastaus