”Kato tätä mun vatsaa, ihan hirvee makkara.”
”Mites tää mun perse, levenee vaan päivä päivältä.”
”Oon niin läski.”
Fat Talk – Läski Puhe, suurin osa naisista tekee sitä päivittäin katsoessaan peilikuvaansa.
Olen itse sortunut tähän niin kauan kuin muistan. Voisin verrata sitä jopa tupakointiin, ainakin se on yhtä koukuttavaa. Viimeiset vuodet olen opetellut lopettamaan tuon, ajattelemaan positiivisesti vartalostani ja sen kehityksestä. Kiitos tästä kuuluu suurelta osalta kihlatulleni, joka aina muistaa huomauttaa kun teen sitä taas. En välttämättä itse edes huomaa tai kiinnitä siihen huomiota yhtälailla, onhan siitä tullut normaalia itselleni.
Miten muut sen sitten kuulevat? Kuullessani kavereideni sättivän itseään samaan malliin, en pidä siitä yhtään. Näenhän totuuden, ei heillä ole kuvittelemaansa ”ghettobootya” tai löysinä roikkuvia alleja. Sitäpaitsi ”ghettobootyssa” ei ole mielestäni mitään vikaa!
Nuoruudessani esimerkiksi vaatteet olivat vain asia, jonka taakse pakenin. Isommat vaatteet, sitä vähemmän muotoja, sitä vähemmän pullea vartaloni on esillä. Jokaikinen aamu alkoi nenän nyrpistämisellä peiliin katsoessa, en ollut yhtään tyytyväinen. Ihoni on ei ole koskaan ollut tasainen ja täydellinen, ennemminkin kukkinut päivästä toiseen. Painoni kanssa taisin keikkua ylipainorajan molemmin puolin koko nuoruuteni. Siitä olenkin saanut kuulla monelta eri taholta, kiertelemättä. Vieläkin välillä mieleeni tupsahtaa tapauksia, jolloin painooni ei oltu tyytyväisiä. Kotona siitä muistutettiin huomauttaa välillä nätisti, välillä ei. (Tarkoitus on varmasti ollut hyvä..)
Yksi tapauksista on piirtynyt kaikista vahvimmin mieleeni, nimittäin elämäni ensimmäinen magneettikuvaus. Olin 14-vuotias, täytin kyselyä joka täytetään ennen kuvauksia. Lomakkeessa kysyttiin peruskysymykset; nimi, ikä, pituus, paino.. Painon kohdalle pysähdyin, tuijotin vain paperiani ja mietin, mitä kehtaisin kirjoittaa?
Mitä kehtaisin kirjoittaa, jotta vieressäni istuva minulle hyvin, hyvin läheinen ihminen ei siitä sanoisi mitään. Yritin miettiä lukua mitä vaaka oli viimeksi näyttänyt.. Päädyin laittamaan paperille numerot 65. Sinä hetkenä kun tuo henkilö käänsi päänsä ja näki luvun, ”ootko sä tosissas?” kommentti kantautui korviini. Mitäpä siinä vasta kasvuvaiheessa oleva tyttö miettisi? Ei hirveän positiivisia ajatuksia.
Olen onnellinen, että kihlattuni toi kuntosali-treenauksen elämääni. Olenkin monesti pohtinut, missä olisin nyt ilman häntä? Makaisin vapaapäivät kotona, syöden herkkuja. Töiden jälkeen kävisin kollegoiden kanssa muutamalla. Ihan kivaa, mutta loppupeleissä epäterveellistä elämää. Olisin kaikin puolin tyytymätön itseeni.
Treenaus on päivä päivältä avannut silmiäni enemmän. Vaikka peilistä vieläkin välillä katsoo takaisin se ylipainoinen itseensä tyytymätön henkilö, pystyn jättämään asian siihen hetkeen. Ilman tukea en pystyisi siihen. Ilman treenin tuomaa hyvää oloa en pystyisi siihen. Kerrankin tuntuu, että olen kontrollissa elämästäni. Sen suunnasta ja siinä tapahtuvista asioista.
Muutama vinkki, joita olen itse käyttänyt:
- Ulkonäkösi ei määritä sinua. Arvot ja käyttäytyminen ovat tärkeämpiä!
- Katso itseäsi päivittäin ja mieti asioita, joihin olet tyytyväinen. Sano niitä ääneen.
- Älä vertaile. Voit olla samanpituinen ja painoinen kuin muut, mutta kaikkien vartalot ovat erilaisia. Kurkkaa tänne, löydät linkin sivustolle jonne voit syöttää pituutesi ja painosi. Sitten näet tuhansia kuvia erilaisista vartaloista samoilla mitoilla.
- Lepää kun vartalo sitä tarvitsee, treenaa säännöllisesti. Syö kun on nälkä, mutta älä tylsyyteen. Mieli pysyy virkeänä ja niin myös vartalo. Negatiivisia ajatuksia ei liiku läheskään yhtä paljon kuin tekemättömänä.
- Unohda media. Mainoksissa, näytöksissä, elokuvissa.. Eivät mallit ja näyttelijät siltä näytä jokapäivä. Heillä on isot tiimit laittamassa heitä kuntoon ja photoshoppaamassa kuvia.
Välillä, harvoin, tulee päiviä kun peilikuva ei miellytä. Lähden useasti pois peilin edestä ja esimerkiksi ulos lähtiessäni napit korville niin musiikki vie ajatukset muualle. Omakuvan muuttaminen ei käy kädenkäänteessä, se ottaa kärsivällisyyttä – paljon.
Kärsivällisyys ei ole koskaan ollut itselleni ässä hihassa, mutta jokainen hetki on ollut tähän pääsyn arvoista.
Muistuttakaa myös ystäviä, läheisiä ja sukulaisia etteivät säti itseään. Se ei johda mihinkään hyvään.
xxo,
Janina
PS. Tiedän kihlattuni lukevan tätä ja haluaisinkin kiittää, että olet jaksanut olla mulle ”the rock”. Ilman tukea, tsemppausta ja neuvomistasi olisin hukassa.
JANINA MICHAELA 
Tosi hyvä postaus! Nykyisin ajattelen, että elämässä ei voi olla hyvinvointia ellei koe hyvinvointia ansaitsevansa.
TykkääTykkää
Kiitos Maiju! hyvin sanottu, erittäin hyvin!
TykkääTykkää
Taas paljon hyvää asiaa!Mutta pakko kommentoida huvittuneena tuota ”löysät vaateet” -asiaa. Ei siis millään pahalla vaan naureskellen itselleni, koska olen itsekin siihen sortunut niinkuin monet muutkin. Tai ainakin kaikki kaverit siihen aikaan kun olin teini-ikäinen. Tai ehkä se oli silloin osittain muotiakin?Yritin muka läskiä vartaloani piiloitella löysien vaatteiden alle, vaikka oikeasti olin ihan normaalikokoinen. Löysät vaatteet vaan saivat minut oikeasti näyttämään isommalta kuin oikeasti olinkaan..
TykkääTykkää
Kiitos ! Nuo isot vaatteet varmasti olikin syy siihen että näytti isommalta möykyltä vain. Ei uskaltanut käyttää ”näyttävämpiä” huomiotaherättäviä vaatteita. Jälkeen päin mietittynä huvittaa. :)
TykkääTykkää
Mulla tää menee paljolti toiseen suuntaan, syystä että olen pienestä pitäen ollut hoikka. Edelleen havahtuu välillä peiliin katsoessa ja pitää itseään muistuttaa että anna olla, sä olet tämän kokoinen kuin olet ja se on riittävästi. Näitä hetkiä on onneksi nykyään harvoin. Enää en piilottele sitä, että olen niin pieni. Vihdoin olen itseni hyväksynyt. Tänne kirjoitin aiemmin aiheesta:http://epataydellisyydenpalasia.blogspot.de/2012/03/terveisin-luuviulu.html
TykkääTykkää
Muistankin lukeneeni stoorisi, hyvin kirjoitettu! On kurjaa miettiä kuinka väärin nuoret näkevätkään itsensä. Ei auta kuin toivoa että samojen asioiden kanssa painivat löytävät tiensä kuten sä ja mä. :)
TykkääTykkää
Mulla tuli tosta magneettikuvauksesta mieleen. Olin 15-vuotta ja jouduin siis käydä vielä lastenpolilla. Lääkäri sitten ultrasi polvia ja lonkkia ja totesi hetken päästä ”en mä kyllä tällä laitteella näe, kun tää on tällanen lasten. ne kun on vaan luuta ja nahkaa”. Tosi paha mieli tuli kyllä tuosta, vaikka asia hienosti ilmaistiinkin, olin liian läski edes ultraan :( Ja viime syksynä röntgenhoitaja kysy ”ootko sä raskaana?”. Normaalistihan kysytään, onko raskauden mahdollisuutta. En ole muuten sitä vaatetta sen jälkeen päälleni pistänyt :(Hyvä teksti oli, tärkeä aihe :)
TykkääTykkää
Voi sua, ei oo hirveän tahdillista lääkäriltä sanoa noin.. Toisaalta, kaikki ihmiset ei välttämättä tajua että heidän sanansa voi loukata toista. :( Mutta tärkeintä on, että niistä pääsee yli. Yrittää parhaansa antaa olla. :)Kiitos!
TykkääTykkää
Multa kysytään usein lääkärissä, että olenko raskaana. Mutta mä oonki ~30kg ylipainoinen. Ei ne kyselyt kyllä mua mitenkään haittaa. Tiedän olevani lihava, entäs sitten? Hyvähän se on, että kysyvät ettei mahdolliselle sikiölle kävis mitään.
TykkääTykkää
”en mä kyllä tällä laitteella näe, kun tää on tällanen lasten. ne kun on vaan luuta ja nahkaa” -Voi tulkita myös että lääkäri ei kokenut sun olevan enää lapsi ”Ja viime syksynä röntgenhoitaja kysy ”ootko sä raskaana?” -Kuten itekin sanoit, tämä on saattanut olla vain rutiinikysymysKaikesta voi loukkaantua jos tahtoo nähdä elämässä huonoa ja jos kokee ihmisten olevan itseään vastaan. En nyt puhu tietenkään susta Finde mutta olen itse joskus ajatellut jossain ytimessäni että muut ihmiset eivät ajattele musta hyvää, varmaan siksi, etten ajatellut itsestäni hyvää.
TykkääTykkää
Oon huomannu kuinka tuon ”muut eivät ajattelee musta hyvää, koska en ajattele itsestäni hyvää” -ajatuksen ymmärtää vasta hieman vanhempana. Se on hyvä lause, pistää oikeasti miettimään!
TykkääTykkää
Hyvä teksti! Itselläni tuli mieleen, että monet eivät tajua kuinka paljon vaikuttavat myös läheisiinsä sättimällä itseään. Esimerkkinä äiti joka tyttärensä edessä haukkuu omaa vartaloaan. Tai jos joku hoikkavartaloinen sättii itseään läskiksi, voi kaikki häntä isommat vetää sen johtopäätöksen, että hehän vasta läskejä ovatkin! Ja se ei varmastikaan ole ollut tämän henkilön tarkoitus. Sitä ei vaan ymmärrä, että se vaikuttaa muihinkin.
TykkääTykkää
Hyvä pointti. Toi on todellakin juurikin niin kun sanoit. Asia, johon ite yritän kiinnittää pikkusiskon ympärillä huomiota etten puhu treenauksesta ja dieettauksesta niin paljoa. Antaa lapsen elää stressittömänä. :)
TykkääTykkää
Hei Janina!Olen seurannut blogiasi jo parin kk ajan ja nyt täytyi heittää ensimmäinen kommentti kehiin. Pidät erittäin mielenkiintoista blogia ja olenkin sieltä poiminut itselleni vinkkejä päivittäiseen elämään. Kiitos, että annat itsestäsi niin paljon lukijoillesi. Kirjoitat myös tärkeistä asioista. Ehkä sekin, että koen ja näen sinussa paljon samaa kuin itsessäni on minut saanut ”koukuttumaan” teksteihisi. ;) Treenaamisesta, positiivisuudesta, terveydestä, hyvinvoinnista ja muista elämän tärkeistä ”palikoista” kirjoitettavaa ja jaettavaa riittää! Go for it Girl!Myös polvesi kuntoutusprosessia on ollut kiinnostavaa seurailla..terkuin, Johanna fyssari ;)
TykkääTykkää
Kiitos Johanna! Mikään ei ole palkitsevampaa kuin kuulla, että omat kokemukset ja kirjoitukset kantavat eteenpäin. :) Kommenttia ja postaustoiveita saa (toivon ;)) että laitat, ihana toteuttaa toiveita. En tiedä missä olisin ilman fyssariani, joten omakohtaisesti kuinka tärkeässä ammatissa olet. Hatunnosto! :)
TykkääTykkää
Mulla olis hirveen monta kehua tästä postauksesta ja sun blogista, mutta en osaa muodostaa niitä järkevästi nyt pienessä kiireessä. Mutta kiitos paljon mahtavasta blogista! Vaikutat ihan huipputyypiltä! :)
TykkääTykkää
Kiitos Elina! Kunhan kerkiät niin kommenttia vaan. ;)
TykkääTykkää
Tärkeä aihe! Suoraan sanottuna pännii kun painosta kohkataan jopa tuntemattomien tai puolituttujen naisten kesken. Se on ihan yhtä tavanomainen puheenaihe kuin työt, opiskelut, politiikka tai sää. Heti kun pari kiloa putoaa saa kuulla kohtelaisuuksia painostaan. Ja niitä ”minunki pitäs ja kateeks käy”-kommentteja. Itse yritän välttää kenenkään painon kommentointia. En kommentoi laihtumista enkä lihomista. Paino ei ole minulle muissa ihmisissa tärkeä ominaisuus. Ja on ikävää kuulla kehuja että oletpa laihtunut näytät hyvältä, jos vaikka laihtuminen johtuu jostakin sairaudesta. Sitä kun ei ikinä tiedä. Entisenä syömishäiriöisenä olen huomannut sen, että erityisesti minun painoani saa aina kommentoida ihmisten mielestä. Heti saa alkaa huolestua ja syyllistääkin, vakka olisin ihan oikeat ylipainot laihduttanut pois.
TykkääTykkää
Tuo on totta varmasti sekä ali- että ylipainoisilla. Historia on niinsanotusti aina läsnä ja vaikka itse olisi päässyt asioista yli ja tervehtynyt niin muut eivät välttämättä ymmärrä kehitystä samalla tavalla.
TykkääTykkää
”Älä vertaile. Voit olla samanpituinen ja painoinen kuin muut, mutta kaikkien vartalot ovat erilaisia. Kurkkaa tänne, löydät linkin sivustolle jonne voit syöttää pituutesi ja painosi. Sitten näet tuhansia kuvia erilaisista vartaloista samoilla mitoilla.”Olisko sulla heittää linkkiä tähän? En löytäny. :(
TykkääTykkää
Joo, sorry. Linkki korjattu! :) http://www.mybodygallery.com/
TykkääTykkää
Niin, totta. Postitiivista palautetta on varmasti mukava kuulla, sillä tämä yhteiskunta pyörii liian paljon negatiivisten palautteiden ja huomautusten varassa. Mutta koen ainakin henkilökohtaisesti, että positiivista palautetta on myös mukava antaa ja sitä mielelläni annankin. Annetaan hyvän kiertää!:) Mutta mäpäs lupaan miettiä jotain postaustoiveita sulle, katsotaan mitä ideoita kehkeytyy! Treeni-iloa alkavalle viikolle! Nyt nukkumaan, että aamusta rauta nousee.;)Terkuin, Johanna
TykkääTykkää