Vuoden kaksi viimeistä kuukautta tuppaavat olemaan täynnä jos jonkin sortin juhlaa, eikä siis ihmekkään että sitä kutsutaan juhlasesongiksi. Pikkujouluja vietetään marraskuun alusta ja monet viettävätkin useammat kuin yhdet. Kosteita iltoja vietetään niin työpaikan laskuun, ystävien parissa, kuin ehkä harrastuspiirienkin kanssa. Illat ovat täynnä hyvää (lue: suurimmaksi osaksi epäterveellistä) ruokaa sekä herkullisia (lue: kaloripommeja) drinkkejä. Monen suomalaisen ideologia taitaakin olla juhlat starttaavat vasta kun tiukkaa on vedetty.
Alkoholista paasaaminen on kuitenkin turhaa, kaikki varmasti tietävät sen epäterveelliset vaikutukset. Oma kantani on monelle myös varmasti tuttu kohtuus kaikessa, kirjoitukseni aiheeseen liittyen löydät täältä.
Kun oma suhde alkoholiin muuttuu, saattaa juhlissa tulla kiusallisia tilanteita. Isossa porukassa on valtavan kunnioitettavaa seistä yksin päätöstensä kanssa, oli asia mikä tahansa. Alkoholi-painotteisissa juhlissa vähän/hitaasti/ei ollenkaan juojaa katsotaan usein hyvinkin kummastuneesti. ”Ai mitä sä nyt meinaat..?”
Varsinkin jos aikaisemmin on tullut juotua reippaammin. Juhlissa on hyvät mahdollisuudet tutustua uusiin ihmisiin, esimerkiksi oman työpaikkani pikkujoulut vietettiin muutaman eri toimipaikan kesken, joten uusia tuttavuuksia löytyi jokapuolelta. Jos kollegat joiden kanssa olet tottunut viettämään aikaa juovatkin reippaasti, miksi et kokeilisi tutustua ihmisiin jotka ehkä juovat hitaammin tai eivät ollenkaan?
Itse tykkään juhlista paljon. Nykypäivänä kun kaikki ovat niin kiireisiä eikä aikatauluja tahdo järkeväkään saada yksiin, on ihanaa saada paljon tuttuja ympärille vaihtamaan kuulumisia ja nauttimaan toistensa seurasta. Olen monesti ollut mukana baari-illoissakin alkoholittomalla linjalla. Baarissa lasiini päätyy usein vettä, pepsimaxia tai ananas-/karpalomehua. Varsinkin karpalomehu näyttää monen silmään karpalolonkerolta, joten kukaan ei ihmettele juomattomuuttani. ;)
Yllämainitsemani ”perus”alkoholittomat juomat saattavat välillä kuitenkin kyllästyttää ja mieli juoda jotain muuta – uutta. Onneksi herkullisen drinkin tärkein raaka-aine ei ole tiukka viina, vaan kaikki ne muut herkut. Jo pienellä vaivannäöllä saa helposti tehtyä terveellisempiä vaihtoehtoja, esimerkiksi sangriasta. Kaikista parhainta näissä drinkeissä on se, etteivät ne vaikuta negatiivisesti seuraavan päivän jaksamiseen. :)
Oletteko te kokeilleet alkoholittomien drinkkien reseptejä? Minkälaisia? :)
Omalla ystäväporukallani on (aikataulujen antaessa myötä) tulossa illanistujaiset, sekä pikkujoulujen että minun tulevien syntymäpäivien johdosta. Haluaisin kovasti kokeilla muutamaa ylläolevista resepteistä, nähtäväksi jää minkälainen heidän vastaanottonsa on. Kyseisestä porukasta kun löytyy yksi parhaista kokeista, joka varmasti loihtii myös itse jos jonkinnäköistä drinkkiä. Nam!
xxo,
Janina